Viihdettä täysi-ikäisille

Joskus minulla on tarkka visio meikistä ja sen toteutuksesta. Olen mahdollisesti valinnut värimaailman ja käytettävät sävyt jo edellisenä iltana, jotta aamulla meikkauspuuhiin ryhtyessäni reitti olisi mahdollisimman selvä, suora ja ongelmaton.

Silloin tällöin käy kuitenkin niin, että suunnitelma lähtee niin sanotusti lapasesta ja lopputulos on jotain aivan muuta kuin saatoin odottaa. Kuten silloin, kun viattomasta ”käytänpäs nyt kerrankin tuota Naked-paletin harmaata”-meikistä kuoriutui täysiverisen aikuisviihdenäyttelijän luottolookki.

Vaikutelma olisi ehkä ollut viattomampi, jos olisin päättänyt edellisenä iltana jättää hiukset kihartamatta. Ja valinnut huulilleni jonkin muun kuin kivasti pinkihtävän nudepunan. Jonka lisäksi rajasin huulet hieman suuremmiksi, kun nyt vaan halusin kokeilla miltä se näyttää. Ei näytä hyvältä, ainakaan tässä kokonaisuudessa.

Näiden suht siedettävien poseerausten seulominen noin viidenkymmenen ylhäältäpäin otetun, suu auki kuvatun viihdeotoksen joukosta oli aika työ. Tässäkin on suu raollaan ja rintaliivit sängyllä. Voi apua.

Noh, mitä tässä enää voi tehdä? Tietenkin laittaa päähän viattomat runotyttösilmälasit, jotka meikin ja hiusten kanssa muuntautuivat tuhma sihteerikkö -kehyksiksi. Tilanteen pelastaminen ei toiminut edes peittävämmällä paidalla, vaan tunsin koko päivän meikkini olevan kerta kaikkiaan provosoiva.

Viimekertainen punk-meikki aiheutti kommenttiboksissa keskustelua otsikoinnin tarkkuudesta. Entäs tämänkertainen,

aikuisviihdettä vai ihan tavallinen harmaa meikki? 🙂

Comments

    • Haha, ehkä valitsin siis liiankin sievistelevät kuvat tähän tarkoitukseen… Ne muut oli meinaan aika viihteellisiä kaikin puolin 😀

  1. Ihan tavallinen harmaa meikki 😀 Mulla ehkä on muutenkin nämä mun meikit aika sieltä vahvemmasta päästä. Hyvältä näyttää 😉

    • Joo, ei mulla ehkä toi meikin tummuuskaan ollut se määrittävä tekijä, vaan se tietty suttuisuus ja hyvin ylös asti häivyttely 😀

      Kiitos 🙂

  2. Ei ollenkaan por…aikuisviihdettä, vaan tosi kaunis harmaa meikki, oikeastaan ainakin näin kuvista ihailtuna tosi herkkä kokonaisuus. Toki livenä meikit aina näyttää inasen eriltä kuin kuvissa (mulla yleensä kuvat on aika paljonkin hailakampia) mutta kaunis meikki mielestäni.

    • Kiitos! 🙂 Ehkä mä vaan sokaistuin niistä muista kuvista, sillä ne oli aikas… Jallu-valmiita 😀 Toki ilman alastomuutta, mutta jostain syystä tuona aamuna mun ilmeet oli kaikkea muuta kuin siveät.

  3. 😀 Mun mielestä tosi kaunis ja seksikäs meikki, enkä pitänyt sitä yhtään ”tuhmana”….toisaalta en ole ikinä katsonut aikuisviihdettä, joten en osaa tätä siihen yhdistää….
    Nimimerkki: Kiinni jäit

    • Haha, kiinni taisin jäädä ;D No mutta, hyvä jos tämä ei muiden silmiin ollut ihan niin överi kuin itse ajattelin!

  4. Kaunis harmaa meikki.Itse en olisi aikuisviihdemäisyyttä huomannut jollet olisi sanonut,siihenkin meikki kyllä sopik. 😀

    • Hyvä jos ei tullut viihdepuuhat mieleen! Oli meinaan kamala työ seuloa noista kuvista sellaiset joissa en suu ymmyrkäisenä tuijottele yläkanttiin 😀

  5. PAH. Näyttää just hyvältä. Saa olla pornoa! PORRRRNOA. Sellaisella oikein räjähtävällä r-kirjaimella. Mähän olisin ite lisänny tuohon jonkin portonpunaisen huulipunan 😉 terkuin pikkutuhma 4-ever.

  6. Ei ollut kiva postaus! En ymmärrä miten sinä keksitkin näin epäsopivia otsikoita. Viimeksi meikki ei ollut lähelläkään otsikossa mainittua punk-henkeä ja vielä tämäkin… Ei lähelläkään aikuisviihdettä. Tämä on vain perus smoky-meikki. Mitä sinun päässä oikein liikkuu?!

    T: erittäin vihainen ja pettynyt sinuun

    • Jos vielä tulee ERITTÄIN vihainen ja pettynyt olo kun lukee jotain internetistä, kannattaa ehkä sulkea selain ettei ihan verenpaineet kohoa. Se olisi tosi ikävää.

  7. Mitää!!! Onko tämä jokin vitsi? Mitä sinä oikein ajattelet päässäsi! Tätä blogia voi lukea myös pienemmät lapset ja sinä kirjoittelet tällaista! Olen TOSI pettynyt sinuun! Hulluko olet? Anteeksi rajuja sanoja mutta halusin vain kertoa kuinka hämmentynyt olen tästä oudosta tekstistäsi

    • Jaa, että ajatelkaa lapsia -kortti? 😀 Hui kauheeta, postauksessa mainitaan sanat aikuisviihdenäyttelijä, rintaliivit ja tuhma, kyllä nyt varmaan lapset saa traumoja. Mitä jos vaan myöntäisit ettei sun huumorintaju oikein riittänyt, poistuisit internetistäni ja miettisit sen jälkeen päässäsi että paljonko sun mielipide oikeasti kiinnostaa ketään? Taidat olla aika ikävä ihminen ja ruma sisältä. Ei käy kateeksi.

    • Pienemmät lapset? Pienemmät lapset lukee blogeja? Pieni lapsi on mun mielestä about 4-6 vuotias? En menis iiiihan vannomaan, että sen ikäiset lukis vielä blogeja? Eihän sen ikäiset kaikki ees osaa lukea? Eihän sulla ole pientä lasta joka lukee blogeja? Millainen vanhempi oikein olet?! Hyi! Kamalaa! Mikset anna sen leikkiä leluilla?! Ei blogit oo lapsia varten?! Huomaatko, kun mäkin osaan tehdä kärpäsestä härkäsen?! Taisin ottaa susta mallia?! Näinkö saadaan ihan tyhjästä loihdittua paskaa jota voi anona mennä vähän huutelemaan blogeihin, kun taitaa olla oma elämä melko tylsää?! Oletko sinä nyt hämmentynyt, vai minä, vai me kaikki?!
      Tshihihi. ^_^

    • Vieläks jatkuu? Taitaa muuten otsikointi sopia paremmin näihin kommentteihin :’D Kikakika!

    • Eikä minulla ole lapsia eli EN ole huono vanhempi!! Tiedoksi sulle Liisa! Ja pienemmät lapset voi tarkottaa 9-11 vuotiaita ja sen ikäiset lukevat blogeja! Ärsyttävä ihminen olet sinä!

    • Olipa tökerö vastaus! Sietäisit hävetä! Toivottavasti toivun tästä, oho, taisin toipua jo! 😛

    • Tuli tässä ihmisten ajatustenjuoksua ihmetellessäni mieleen, että onko bloggaaja vastuussa siitä kuka hänen blogiaan lukee?

      Toivottavasti yllä kirjoittava arvon Anonyymi ymmärtää toimia internetpoliisin virassaan tasapuolisesti ja käydä valvomassa kaikki muutkin blogit mitä blogistania päällään kantaa ja asiallisen asiantuntevin sanakääntein käydä jokaiseen vähänkin arveluttavaan postaukseen kirjailemassa huomautuksen asiattomuuksista, ja mahdollisista 9-11-vuotiaista lukijoista.

      Seuraava mieleen putkahtanut ihmetyksen aihe on, että kuka on vastuussa 9-11-vuotiaiden netinkäytöstä ja siitä, missä he surffailevat? Internetiin sisältöä tuottavat tahotko? Jos näin on, niin internetpoliiseilla ja kukkahattutädeillä on aika iso homma tehdä netistä 9-11-vuotiasystävällinen paikka… Tämä(kään) postaus ei mielestäni ole oikea paikka aloittaa.

      Jos ei ymmärrä pientä huumoria ja pipakin kenties puristaa pahasti, niin yksi melko fiksu vaihtoehto on olla hiljaa ja jättää asian paljastaminen kanssasurffaajille kokonaan tekemättä. Just a thought, though…

    • Kuten Anonyymi varmasti postauksen otsikosta jo ymmärsi, oli tämän tekstin huumori suunnattu 18 vuotta täyttäneille. Kommenttiesi kaltaisia purkauksia ei enää tämän jälkeen tässä blogissa nähdä. Pahoitin mieleni kommenteistasi ja sellaista en kommenttilaatikkooni kaipaa.

      Tästä lähin on siis käytössä kommenttien julkaisu, ja vain asialliset kannanotot pääsevät julki. Kritiikissä ei ole mitään pahaa, mutta sekin on osattava ilmaista oikein ja toisia loukkaamatta.

  8. Olet kiva bloggaaja äläkä välitä yllä olevista kahdesta tyhmästä kommentista! 🙂 tsemppiä sairautesi voittamiseen!

    • Kiitos paljon ihanasta kommentista Liina! <3 Yritän olla välittämättä (meneehän tuo jo ihan huumorin puolelle), mutta ei tuollainen riehuminen ole mitenkään mukavaa 🙁

      Yritän pärjäillä, kyllä tämä tästä 🙂

    • Kiitos Saana Minerva! 🙂 ihanaa, että tykkäsit meikistä. Mulla vaan oli niin kaksijakoinen (-mielinen?) fiilis koko päivän 😀

    • Jos joku pitäisi valita, niin varmaan itse pahoittaisin mieleni sihteerien työnkuvan luomien ulkonäköpaineiden toistumisesta mediassa.

  9. Kaunis meikki on! ^^ Anonyymi tais vaan karvaasti pettyä kun odotti nyt postauksen nimen perusteella ihan erilaista juttua. Googlehakuja odotellessa (Naked Elisa viihdettä täysi-ikäisille). Heehee.

    • Kiitos paljon! 🙂

      Haha, anonyymien mielenliikkeitä voi olla aika vaikea ennustaa 😀 Noilla hakusanoilla tulee varmasti mielenkiintoisia tuloksia ;DD

  10. Voi että, ihan käsittämätöntä. Musta ei olisi ikinä bloggaamaan, mulla naama leviäisi tollaisesta kommentoinnista. Hattua sulle nostan.

    Mutta itse asiaan, eli meikkiin. Ihana toi on! Tosin ainahan kuvissa meikki näyttää valjummalta. Ihan jäätävän ihanilta sun silmät näyttää, sellaiset bambi-silmät:D Taidan itekin kokeilla ideaa joku päivä, tosin vähän kevyemmällä kädellä sit kuitenkin:D

    • Voi kiitos paljon Heidi <3 Suosittelen lämmöllä harmaata silmämeikkiin, ei ole ollenkaan niin ankea ajatus kuin voisi luulla! 🙂

      Niin, tällaisia nämä bloggaamisen varjopuolet ovat. Toivottavasti kommenttien moderointi auttaisi hetkeksi. En vain käsitä, miksi ihmisten pitää olla ilkeitä ja provosoivia, pahoittaa toisen mieli tahallaan. Ei voi kuin arvailla, onko syynä kateus, paha olo muuten tai vain ikävä luonteenlaatu? Pyrin siihen, että blogini olisi mukava paikka niin bloggaajalle kuin lukijoillekin, enkä aio moista käytöstä enää sallia.

  11. Kauheaa tämä kommentointi täällä kun sinua haukutaan päin naamaa! Mutta tähän meikkiin… Tosi ihana ja noi sun silmälasit on tosi kivat myös 🙂

    t. Itsekin silmälaseja käyttävä 😉

  12. OLET TOSI KAUNIS. OLEN AINA HAAVEILLUT TUOMMOSISTA HIUKSISTA.MEIKISSÄ EI OLE MITÄÄN VIKAA- TOSIAAN JOS JOTAKUTA HÄIRITSEE, EI OLE PAKKO LUKEA.

    • Kiitos! 🙂 Hiukset ovat puoliksi omat, pituuksissa ja latvoissa on vaalennus ja tyvi”kasvu” on oma väri.

      Olet oikeassa, eihän tänne blogiin ole pakko tulla tekstejäni lukemaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2022 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework