Värikäs vappumeikki vesivärifiiliksellä

Olen kaivannut mielettömän paljon meikkausinspiraatiota ja nyt voin todeta, että olen todella saanut sen takaisin! Isoin innoittaja on ollut Viilankantolupa-blogin Petran kanssa järjestetyt lauantaiset Instagram Live -lähetykset, joissa noppa arpoo meille silmä- ja huulimeikin värit. Yhdessä toilailuista ja meikkimokien jatkuvasta pelastelusta sain konkreettisesti sen fiiliksen, että täähän on ihan hitsin kivaa. Ja ihaninta on, että niin moni jo seuraa meidän livejä lauantaisin – vuorovaikutus on livelähetysten parasta antia. Näiden livejen ansiosta olen alkanut meikata hurjan paljon enemmän kuin vaikkapa puoli vuotta sitten, ja hyödyntänyt myös aika kreisejä väriyhdistelmiä. Luovuuden puuskassa syntyi muun muassa tämä vappumeikki, voilà!

Meidän liveihin voit hypätä mukaan seuraamalla mun ja Petran tilejä instassa. Lisäksi ylihuomenna pidetään Marin kanssa opetushenkinen live, jossa Mari meikkiammattilaisena opastaa simppelin ja helposti varioitavan silmämeikin salat. Seuraa meidän tilejä ja saat automaattisesti ilmoituksen kun live alkaa.

värikäs-vappumeikki

Eteerinen vesivärimäisyys luomiväreissä syntyy, kun luomen pohjustaa kauttaaltaan ihon sävyisellä, vaalealla luomivärillä ja sitten sutii päälle voimakaspigmenttisiä, värikkäitä luomivärejä. Värikäs vappumeikki toimii, vaikka luomivärit olisi aseteltu silmiin epäsymmetrisesti ja leikitellen – ehkä siinä onkin sen koko juju.

värikäs-vappumeikki-inspiraatio
värikäs-meikki

Kun samaan meikkiin laitetaan kaukana toisistaan olevia värisävyjä, on tärkeää ettei sävyjä lähde häivyttelemään toisiinsa. Jos esimerkiksi silmän sisänurkan lohenpunaista olisi yrittänyt häivyttää turkoosiin, olisi tuloksena ollut epämääräisen likainen tahra. Vappumeikki edellyttääkin malttia, jos sävyjä valitsee väriympyrän vastakkaisilta laidoilta.

vappumeikki

Vappumeikki ei välttämättä tarvitse tuekseen näyttäviä huulia, vaan huulipunan voi taputella hentoisesti. Näin vesivärimäisyyden tunnelma toistuu myös huulilla. Lookkiin mätsäisi kivasti myös viileän vaaleanpunainen poskipuna, mutta useasti valitsen näihin värikkäisiin meikkeihin mieluummin malvaisen ja murretun sävyn. Mielestäni se tasapainottaa kokonaisuutta kivasti ja antaa huomion silmille.

Vesivärimeikin variaatiot eri sävyjä hyödyntäen ovat loputtomat. Tyyliin istuu niin hentoisilla pastellisävyillä leikittely kuin vaikkapa pelkästään saman värin eri tummuusasteet.

Hyviä, kauniisti levittyviä ja värikkäitä luomivärejä löytyy muun muassa seuraavilta merkeiltä. *mainoslinkki

Jos värihermoja kutkuttaa, mutta ei haluaisi panostaa useampaa kymppiä, ammattilaismerkki Cameleonin Second Dime 2 -luomiväripaletti vaikuttaa superhyvältä. Koska kyseessä on ammattilaismerkki, ovat luomivärit hyvin pigmenttisiä, helppoja työstää ja niitä voi käyttää myös kosteana.

Nyt kun tämä vappu vietetään kotona etäillen, on hyvä tilaisuus kokeilla ekstriimiä vappumeikkiä vaikka ihan omaksi iloksi. Ei tarvitse poistua ihmisten ilmoille, jos sävyt sattuu menemään astetta luovemmin ja samalla saa kuitenkin tuntumaa väreillä meikkailuun.

Mua kiinnostaa kovasti, millaisia etäjuttuja olet keksinyt vappuun? Itse haluan järkkäillä ainakin parin eri kaveriporukan kanssa hangouts-bileet – ja tää juhlinta on siis tosi paljon enemmän, kuin mitä mulla normisti vappuna! 😀

Joko vappumieli on saavutettu? Onko sun vappumeikki värikäs?

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh
1

Comments

  1. Jestas tää on makea! <3 Mulle on henkisesti liian suuri kynnys tehdä tarkoituksella epäsymmetrinen meikki, mutta sä oletkin aina ollut henkisesti mua edellä kaikessa. 😀

    Mulla on kans meikkaaminen noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin, koska joskus niiden sinne tänne sinkoilevien hermojen poimiminen takaisin oman nyrkin napakkaan otteeseen vaatii vain vartin meikkipöydän ääressä eikä muuta. Aikamoisia elämyksiä siinäkin ajassa ehtii kyllä toteuttaa.

    Ja vapuksi justiinsa tässä järjestelen etäsimailua ystävien kanssa. Ekat munkit oonki jo syönyt. <3

    • Kiitos kehuista ihana! Siis tästähän piti tulla symmetrinen meikki, kunnes päätin puolessa välissä ettei tulekaan 🙈 Eli siis aivan todella luovalla päällä kyllä olin kaiken kaikkiaan.

  2. Vau, ihana meikki. Nyt ei ole oikein ollut inspiraatiota meikata, ni kiva kun jaoit vähän vappumotiavaatiota 🙂

    • Kiitos! 😍 Monella voi tosiaan näinä aikoina olla motivaatio hukassa, joten ihanaa että tuli inspiroitua.

  3. Tosi makee meikki! Mut ei kyllä oo vappufiiliksiä kun tuntuu vaikealta muistaa mikä päivä/kuukausi/vuosi nyt on edes meneillään, haha. Ehkä kesällä kokeilen jotain tällasta 🙂

    • Kiitos ihana ❤️ Mustakin tuntuu, että elän jotain ikuista tiistaita! Onneksi mun ja Petran lauantailivet vähän rytmittää viikkoa, muuten olisin aivan hunningolla.

  4. Upean värikäs, mutta samalla jotenkin hempeä meikki. <3

    Olen itse vappuaattona töissä, joten mitään ihmeempiä vappusuunnitelmia ei ole. Tosin en muutenkaan ole juhlinut vappua mitenkään sitten lapsuuden.

    • Kiitos paljon! Vappu on mulle sit taas ehkä yksi mieluisimmista juhlista, juhannusta esimerkiksi juhlin paljon vähemmän 😊

    • Oi kiitos paljon 😍 Ihana kuulla, nämä kuvat onnistui munkin mielestä superhyvin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2020 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework