Uusia paletteja Urban Decaylta

Nyt kun Urban Decay on vihdoinkin saapunut Suomeen, saamme nauttia myös merkin Limited Edition -tuotteista. Nämä tuotteet ovat myynnissä vain rajatun ajan, eli niin kauan kuin varastoa riittää. Uusimpana tulokkaana maamme kamaralle saapuu Vice 4 -paletti, jonka myynti alkaa huomenna 6.11. kello 9.00 Helsingin ja Tampereen Sokoksilla. Verkkokaupasta palettia sai ostettua jo aiemmin, mutta nyt se on sieltä loppu.

Kuva: L’oreal

Vice 4 muistuttaa musta vähän liikaa Vice 3:a, joka multa löytyy jo ennestään. Värit eivät ole samat, mutta fiilis on kaiken kaikkiaan aika samanlainen: vihreitä, sinisiä ja punertavia sävyjä höystettynä oliivilla, taupella ja ruskealla. Myös Vice 4:ssa värit on jaoteltu toisiinsa sopiviin ryhmiin, tällä kertaa vaakatasossa. En epäile lainkaan etteivätkö sävyt olisi taattua UD-laatua eli pigmenttisiä, hyvin levittyviä ja häivyttyviä. Mulla ei vaan kolmosen omistajana ole tarvetta toiselle lähestulkoon samanlaiselle paletille.

Vice 4:ssa saa todella pätevän valikoiman erilaisia, toisiinsa sopivia värejä ja laadukkaan, kaksipäisen siveltimen. Olen aina tykännyt näistä Urban Decayn palettien mukana tulevista siveltimistä, enkä usko että nelosenkaan sivellin on poikkeus. Olen tykännyt kolmospaletistani valtavan paljon, ja ihan varmasti hankkisin tämän nelosen ellen jo kolmosta omistaisi. Ainoa selkeä haitta joka nelosessa on, on valkoisen (tai todella vaalean) ja selkeästi mustan sävyn puuttuminen. Tämä ei tietenkään ole ongelma, jos ne löytyvät jo muista paleteista.

Vice 4:n hinta on noin 55 euron tienoilla, eli rahalleen saa hyvin vastinetta. Lindan blogista voitte käydä kurkkaamassa paletin ensifiilikset!

Kuva: L’oreal

4.12. on toinen merkittävä päivä UD-faneille, sillä silloin tulee myyntiin Urban Decay Gwen Stefani -luomiväripaletti. Gwenin nimikkopaletti sisältää 15 sävyä, joista 12 on uusia ja kolme aiemmin julkaistuja. Joukossa on muun muassa oma suosikkisävyni Skimp, joka löytyy Basics 2 -paletista. Vice-paletteihin verrattuna Gwen-paletti on täynnä neutraaleja ruskeita ripauksella väriä. Tämä kokoelmapaletti sopii siis taatusti myös sellaisille, joita ei väri-ilotulitus niin kiinnosta. Promokuvissa paletti on simppeli ja kauniin kultainen: vetoaa muhun, vaikka en mikään Gwen Stefani -fani varsinaisesti olekaan.

Aion kyllä käydä kurkkimassa luomivärit livenä sillä vaikka kokoonpano vaikuttaa ehkä hiukkasen tylsältä, voi luomiväreissä silti olla jokin juju joka ei kuvista tule esille. Toivon ainakin että sellainen on, sillä muuten Gwen-paletti on Naked-paleteistaan tutulle brändille vähän liian peruskauraa. Missä on Electric nro 2, kysyn vaan?

Tällaisia uutuuksia siis on tulossa. Vice 4 jäänee multa kauppaan, mutta olkaa te Vicettomat valppaana! Jos ei omista yhtään aiempaa Vicea, niin nelonen on kyllä pakkohankinta. Gwen Stefani -paletti houkuttelee, mutta emmin vielä. Onneksi julkaisuun on aikaa.

 

Mitkä on sun fiilikset paleteista? Tykkäätkö yleensäkin tällaisista Limited Edition -tuotteista?

 

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

13 thoughts on “Uusia paletteja Urban Decaylta

  • 5.11.2015 at 13:56
    Permalink

    Multa Vicet vielä puuttuu, joten tämä nelonen oli tosiaan kyllä ihan pakko hankinta 🙂 Onnekkaana ehdin nappaamaan sen verkkokaupasta ostoskoriin jo eilen, joten jos hyvä tuuri käy (paketti on jo matkalla) saan ihanuuden käsiini huomenna. Gwenin palettikin näyttää kauniilta, mutta taitaa itseltäni jäädä tällä kertaa hankkimatta juurikin tuon aika neutraalin värimaailman takia. Laatu on varmasti huippua, sitä en epäile, mutta vastaavia sävyjä löytyy itseltä jo ennestään kokoelmasta.

    Reply
    • 6.11.2015 at 12:23
      Permalink

      Noniin, aivan loistavaa! 🙂 Toivottavasti posti ei viivästy ja pääset kokeilemaan Vicea heti <3

      Muakin harmitti vähän Gwenin nude sävymaailma, toivon että niissä olisi joku "juttu" sitten livenä tai sävyt olisivat sitten kuitenkin persoonallisempia kuin mitä nyt näyttää.

  • 5.11.2015 at 14:20
    Permalink

    Tuo Gwen-paletin alarivi! 8) Samoin voisin ottaa noi kolme tummaa reunimmaista sävyä, mutta miksi 8 tuollaista hyvin samantapaista sävyä mukana :/

    Reply
    • 6.11.2015 at 12:24
      Permalink

      Joo, nyt ainakin Gwen-paletti näyttää siltä että siinä on todella samankaltaisia sävyjä. Nakuissakin tuntuu olevan enemmän vaihtelua :/

  • 5.11.2015 at 19:51
    Permalink

    Tuli tuosta sun Vice 4:n ”vaalea väri puuttuu” kommentista mieleen, että minua ärsyttää kohtuullisen paljon just se Basics 2 samasta syystä. Mulla on molemmat Basicit ja ykkönen ei ollut täysin mun mieleeni, kellertävä täysin turha minulle ja ne tummemmat jotenkin väärän sävyisiä. Ostin sit kakkospaletin, vaikka ostaessani jo katselin, että nyt ei sit paletin alkupää miellytä eli ne ns. vaaleat värit on aivan liian tummia minulle. Ja vaikka niitä kulmalle yms. käyviä vaaleita värejä onkin, niin on oikeastaan aika tylsää, kun ei koskaan pärjää yhdellä paletilla missään, vaan pitää aina ottaa ainakin yksi vaalea irtonappi mukaan, mieluummin 2.

    Kävi jo mielessä, että pitäisikö hajottaa molemmat paletit ja rakentaa oma, missä ois ykköspaletin Venus ja W.O.S ja kakkospaletista sit Frisk, Cover ja Undone. Kuudennen värin sit voisi melkein arpoa kummasta vaan, ehkä kuitenkin ykkösestä Naked 2 tai Crave.

    Niin, on hupaisa huomata, että sä tykkäät Skimpistä ja mä ihmettelen, että mitä ihmettä sillä tekee… 😀

    Reply
    • 5.11.2015 at 19:54
      Permalink

      Pah, menee vielä väritkin sekaisin, kakkospaletista Frisk, Primal ja Undone. Ei siis Coveria. 😀

    • 6.11.2015 at 12:28
      Permalink

      Mulle taas Skimp on just täydellinen vaalea korostussävy! Käy kulmaluulle ja sisänurkkaan ihan vaivatta 🙂 Harmi, että sulle sekin on liian tumma. Se on tosiaan näissä paleteissa vähän huono juttu, että yleensä suomalaiselle ihonsävylle on se vaaleinkin ”korostussävy” ihan liian tumma.

      Suosittelen kyllä palettien hajottamista, jotta elämä helpottuisi. Esim. Z-paletteihin voi koota mieluiset sävyt ja vaikka pari poskipunaakin mukaan jos vaan mahtuu (toimii siis magneeteilla). Kokemukseni mukaan UD:n paleteista napit lähtee helposti irti, nimittäin Naked 2:sta on ihan itsestään lähtenyt irti neljä nappia 😮

  • 5.11.2015 at 20:06
    Permalink

    Vice4 lähtisikin tänään tilaukseen vaikken todellakaan yhtään luomiväriä enää lisää tarvitsisi 😀 Pohdin myös noiden 247/-kynäpakettien hankintaa; pienemmässä koossa saisi useamman kynän testiin – nuokin käsittääkseni ovat aivan huippuluokkaa..? 🙂

    Reply
    • 6.11.2015 at 12:29
      Permalink

      No hei joo! Nuo kynät on niin kehuttuja että haluisin kyllä kokeilla. Tähän mennessä olen päässyt vain kädelle niitä kokeilemaan ja hyvältä kyllä vaikuttaa 🙂

  • 6.11.2015 at 11:37
    Permalink

    Gwen-paletti olisi sävyjen puolesta mua mutta taidan omistaa jo riittävän määrän nudehenkisiä paletteja enkä keräile meikkejä …joten jääköön kauppaan:)

    Reply
  • 6.11.2015 at 12:11
    Permalink

    Oijoi!! Vice 4:n tulosta olinkin jo tiennyt ja se vaikutti ihan kivalta, mutta tuo Gwen -paletti oli mulle aivan uutta tietoa ja kiinnostaa enemmänkin. <3

    Reply
    • 6.11.2015 at 12:31
      Permalink

      Mahtavaa, että postauksesta oli apua! 🙂 Munkin on kyllä pakko käydä hipelöimässä Gwen-paletti kaupassa, jos nyt kuitenkin sittenkin sen tahtoisin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.