Tylsä, minäkö?

Mua on jo hetken pohdituttanut otsikon kysymys. Olenko tylsä? Havahduin asiaan, kun edessä on vapaa viikonloppu miehen ollessa matkoilla ja kaveri kysyi, että etkö sä tee mitään. Miten niin, emmä kai, olin ajatellut olla vaan kotona…

Monella kesäviikonloput ovat täynnä menoa ja meininkiä, joten kokonainen kolme päivää ilman sen kummempia suunnitelmia on nähtävästi ihmetyksen aihe. Muiden pitää ehtiä mökille, festareille, häihin, baariin tai vähintään kaupungille syömään, leffaan tai brunssille. Tarkemmin asiaa pohtiessani tajusin, että viimeisen vuoden aikana olen tehnyt edellä mainittuja asioita alle viidesti. Syitä tähän on oikeastaan kolme. Ensinnäkin rahatilanteeni ei ole ollut paras mahdollinen ja kaikki ylimääräinen on ollut pannassa pitkän aikaa. Jouduin esimerkiksi erikseen säästämään, jotta päästiin kaveripariskunnan kanssa brunssille jokin aika sitten. Toisekseen voimat ovat vähissä pitkäaikaisen sairauden takia (aiheuttaa unettomuutta), jolloin kaikki liikenevät vapaahetket käytän mielelläni lepäämiseen enkä jaksa erikseen järjestää jotain tekemistä.

Tärkein syy on kuitenkin se, että mä tykkään olla kotona. Olen alkanut lukea enemmän ja viihdyn sohvalla koiran ja hyvän romaanin kanssa. Kirjoitan blogia, valokuvaan ja siivoilen. Olen myös hankkinut pestävän harjoitusalustan, jonka kanssa olen innostunut maalaamaan bodypaint-maaleilla ja harjoittelemaan eri tekniikoita. Kotona on kivaa, eikä mua haittaa lainkaan tehdä töitä kotona ja sitten viettää vielä iltaakin kotioloissa. Viihdyn kotona enkä tylsisty siihen helposti. Poistun kotoa koiralenkille, kauppaan, kavereille kylään ja tallille. En käy baareissa tai pidä hauskaa sillä tavalla kuin se yleensä ymmärretään. Tekeekö se minusta tylsän ihmisen?

Musta tuntuu välillä omituiselta päivittää snapchattiin (@liiallisuuksia) paloja päivästäni, kun ei niissä tai mun elämässä tapahdu mitään erikoista. Välillä koen siitä jopa ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka varmasti monet elävät ihan samanlaista elämää kuin minäkin: ihan normaalia, hyvää elämää ja arkea. Tylsyyden uhallakin jatkan siis päivittämistä.

 

Onko linjoilla muita tylsimyksiä, vai pitäisikö sanoa kotoilijoita?

 

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

30 thoughts on “Tylsä, minäkö?

  • 7.7.2016 at 11:23
    Permalink

    Joo käsi nousi ylös. Hima ja kissat ja kahvi ja okei mies ja meikit. Sillä pärjää.

    Reply
  • 7.7.2016 at 11:35
    Permalink

    Täällä myös yksi ”tylsimys”. Viihdyn erinomaisen hyvin kotosalla arkisissa askareissa ja omia tärkeitä juttuja tehden, kuten blogien lukeminen. En kaipaa se kummempaa. Minusta on suorastaan luksusta, että voi vaan olla sillai tylsästi;)

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:04
      Permalink

      Mäkin luulen, että kun on oikeastaan koko nuoruusiän mennyt ja bilettänyt, niin nyt osaa eri tavalla arvostaa kotona oloa. Lisäksi jostain luin, että ihmisen mielelle tekee silloin tällöin ihan hyvää tuntea tylsyyttä 😉

  • 7.7.2016 at 11:42
    Permalink

    Itse myös olen samaa maata, välillä toki tulee hetkiä kun on pakko päästä kotoa johonkin, mutta mieluummin vietän viikonloput rauhallisesti kotosalla kuin baarissa notkuen.. Aika ajoin minulle tulee myös tarve vain olla neljän seinän sisällä, katsoa leffoja, lukea, surffailla netissä, bloggailla tms. en kaipaa enkä halua erityisempiä ihmiskontakteja, haluan vain olla rauhassa omien ajatusteni kanssa – tämä on monien mielestä eriskummallista ja sitten itsellekin tulee sellainen olo, että tekee jotain ”väärin” kun ei ole kokoajan tuli hännän alla menossa paikasta toiseen..

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:06
      Permalink

      Toki mullakin tulee mökkihöperyyden hetkiä, jolloin on pakko lähteä kaupungille tai tapaamaan kavereita. Meillä mies on se bileissä ja baarissa ramppaaja, joskin olen huomannut että hänkin osaa arvostaa vapaita, rentoja viikonloppuja. 🙂 Mua ei voisi enää vähempää kiinnostaa joku baarimeininki, mieluummin vaikka sitten viettäisin iltaa kaveriporukan kanssa ihan kotioloissa! Baariin lähtemistä tärkeämpää on se porukka, jolla sinne menee.

  • 7.7.2016 at 14:51
    Permalink

    Itellä se hidastaa lähtemistä mihkää, että oon sen lähdön jälkeen sitten niin poikki ku pääsen taas kotia. Kaverit jo oppinu, ettei kysy mua mihkää, ku en lähe kuitenkaan… 😉 Jotku menot, joihin haluan ehottomasti mennä, esim. ens viikolla ystävän häät, vaatii sitä, että pohjustan asiaa pitkään ja hartaasti mielessäni, että jaksan sitte koko päivän mennä. Tämmöstä tää elämä on tällä hetkellä johtuen monesta syystä. Jännää on myös se, että jos kaverit käy meillä kotona, ni se ei vie voimia niin paljoa. Ehkä määki oon tylsä? 😀 Parasta on olla kotona ja lukea ja nörttäillä koneella. <3

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:07
      Permalink

      Hei mä ymmärrän täysin! Mulle kotikahvittelut on juuri sellaista ihanan rentoa olemista kavereiden kanssa ja niitä jaksan useammin, kuin vieraassa paikassa puolituttujen kanssa vietettyjä iltoja. Mun mieli vaan jotenkin ylikuormittuu, jos joudun olemaan koko ajan ”valppaana” sosiaalisissa tilanteissa ja siksi ne on tosi kuluttavia välillä.

      Ollaan yhdessä tylsimyksiä! <3

  • 7.7.2016 at 15:32
    Permalink

    Hep, samaa settiä täälläkin! Mulle parasta hauskanpitoa on olla kotona. En kaipaa mitään erikoista tai ihmeellisiä elämyksiä, kun arki on oikeasti kivaa.

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:08
      Permalink

      Hii, arvasin että samaistut <3 Arki on kyllä tosi jees, ja sitten ne juhlahetket tuntuu sata kertaa paremmilta kun niitä on harvoin. 🙂

  • 7.7.2016 at 16:32
    Permalink

    Et ole yhtään tylsä 🙂
    Mä en ymmärrä ihmisiä, joiden on koko ajan mentävä ja tehtävä ja nähtävä ja koettava jne. Mä viihdyn myös kotona, mutta tottakai joskus teen ja meen. Koko ajan ei jaksaisi, vaikka rahaa olis paljon. Onneks ei oo, niin ei tarvi moista edes ajatella 😉

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:09
      Permalink

      Mäkin olen miettinyt tota, että mitäs jos vaikka yhtäkkiä tuplaisin tuloni. Tulisiko sitten oltua enemmän ulkona? Luulen, että ei. Ehkä voisin useammin hairahtua kaupungilla kahville tai käydä useammin miehen kanssa treffeillä rafloissa, mutta siihen se varmaan jäisi.

  • 7.7.2016 at 18:54
    Permalink

    kotoilija täällä hei! mun mielestä on vaan hienoa, että osaa nauttia kotona olosta ja ihan tavallisesta normaaliarjesta. mä viihdyn äärettömän hyvin omassa melko tapahtumaköyhässä elämässäni. kotona koiran kans, lenkillä koiran kans. eikä ikinä oo tylsää!

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:10
      Permalink

      Jep, kotona viihtyminen täytyy ihan asiakseen opetella! Lisäksi mun on vaikea oleskella kotona, jos tunnen sen vieraaksi paikaksi. Esimerkiksi kämppis-aikoina olin tosi paljon poissa kotoa ihan vaan sen takia, etten viihtynyt kotona kun siellä oli joku muukin tai toisen käytännöt häiritsi.

  • 7.7.2016 at 19:08
    Permalink

    En tiedä onko mulla väärä/vanhentunut kuva, mutta mun mielestä sä näet kavereita todella paljon. Ainakin paljon enemmän kuin mä 😀 Tosi useinhan sä olet jonkun luona tai kahvilla. Tai sitten MÄ oon niin tylsä, että musta sunkin määrät tuntuu isoilta! 😀 Mä käyn baarissa kerran vuodessa, festareilla en ikinä eli siitä lähdetään. Mökillä tykkään olla eniten, siellä on niin ihanan hiljaista <3

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:12
      Permalink

      Haha, mun oli pakko katsoa ihan kalenterista tää: näen kavereita keskimäärin kerran viikossa. Helposti esimerkiksi Insta voi antaa mun arjesta erilaisen kuvan, kun en postaile sinne ihan reaaliajassa vaan samalta päivältä voi olla useampi kuva. Baarissa kävin viimeksi… öööh… En taida itse asiassa muistaa 😀

  • 7.7.2016 at 20:05
    Permalink

    Täällä myös yksi samaan sarjaan kuuluva. On ihanaa saada vaan olla kotona ja kyllä minä keksin itselleni puuhaa tai puuhaamattomuutta helposti. En kaipaa menoa ja sosiaalista kanssakäymistä ja kotiviikonloput ovat parasta, mitä tiedän. 🙂

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:13
      Permalink

      Sä kyllä teet töitäkin sen verran paljon, että ei ihmekään että viihdyt kotona! Mulle se joka paikassa ramppaaminen kuului enemmän opiskeluaikaan kun ympärillä oli samanhenkisiä ihmisiä. Nykyään tuntuu, että monet mun kaveritkin viihtyy kotona joten seura vaikuttaa toki myös omaan kotona olemiseen 🙂

  • 7.7.2016 at 21:18
    Permalink

    Ei kai kotoilussa mitään tylsää tai mitään vikaa ole? 🙂 Hyvä asiahan se on, että viihtyy kotona! Mä oon silti ihan vastakohta, koska olen koko ajan jossain menossa, eikä kotona tule hengailtua paljoa (tulen mökkihöperöksi, vaikka musta koti on maailman paras paikka <3). Kuulun myös siihen sarjaan, että seuraava suunnitelmaton viikonloppu on kai elokuun lopulla?! Kotona vietän koko päivän vain, jos olen niin sairas, etten sängystä nouse. Se tosin näkyy myös blogin päivittelyssä, koska kotona koneen ääreellä tulee istuttua niin vähän.

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:15
      Permalink

      Ei siinä musta mitään vikaa ole, mutta parin kaverin mielestä ilmeisesti on 😀 Tai ainakaan he eivät käsitä mun elämänrytmiä.

      Mä olin kanssa oikea kyläluuta vielä opiskeluaikoina. Tosin loppupuolella se oli osittain myös sitä, että mun ”piti näkyä” kaikkialla kun olin useasti esim. bileistä vastuussa ja toimin luottamustehtävissä monessa eri paikassa. En enää millään jaksaisi samanlaista elämänmenoa, monestakin syystä 🙂

  • 8.7.2016 at 01:55
    Permalink

    Tylsyys riippuu niin siitä kuka sen määrittelee.. Ei tuo minusta tylsältä kuulosta, en itsekään ole mikään suorittaja vapaa-ajalla ja tykkään olla kotona ja touhuta omia ”tylsiä” juttujani. Nytkin mua tavallaan vähän ahdistaa se että kaikki heinäkuun viikonloppuni ovat jo tovi sitten olleet ohjelmalla täytettyjä, joten omaa rauhallista luppoaikaa ei ole hetkeen tiedossa.. Toki kaikki ohjelmat ovat mieluisia, enkä halua niitä jättää välistäkään. Mutta ’tylsien päivien ihailijana’ jopa odotan vähän elokuutakin. 🙂

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:16
      Permalink

      Totta, vapaa-aikaa ei tarvitsisi suorittaa niin kuin moni tekee. Yhtä arvokkaita juttuja ne kotona tehtävätkin ovat, jos niistä itse kokee iloa 🙂 Kesä on suomalaisille kyllä sellaista aikaa, että kaikki viikonloput on varattu häille ja ties mille juhlinnalle, plus vielä omat festarimenot siihen päälle. En yhtään ihmettele, että jotkut kärsivät jopa ihan kesä/lomastressistä kun ”pitää” ehtiä joka paikkaan!

  • 8.7.2016 at 18:56
    Permalink

    Et ole tylsä. Mäkin viihdyn nimenomaan kotona, kotona olo on mulle rentoutumista, oven ulkopuolella taas moni asia on suorittamista, miksi kaipaisin sellaista vapaalla? Toiset kokevat tuon eri tavalla, niille se ystävien kanssa hengailu ja muu on sitten sitä rentoutumista ja koti on paikka jossa nukutaan ja vaihdetaan vaatteet. 😀

    Reply
    • 9.7.2016 at 15:18
      Permalink

      Mä olen monessa suhteessa muuttunut, sillä ennen just vietin joka päivä aikaa kavereiden kanssa ja olin mukana missä milloinkin. Se ei vaan tunnu enää relevantilta nykyisessä elämässä, kun työpäivän jälkeen sitä vapaa-aikaa ei edes ole montaa tuntia niin miksi sitä käyttäisi johonkin, mikä vain vie voimia. Läheisten ja hyvien ystävien kanssa rentoudun, mutta puolituttujen tapaamisissa on aina vähän tietynlainen ”tunnustelu” tai suorittaminen päällä. Varmasti ihan luonnollista, toisia se vaan kuormittaa vähemmän 🙂

  • 9.7.2016 at 16:57
    Permalink

    Kotoilu on ihan parasta! Mä tykkään mun työstä ja menen töihin yleensä ihan mielelläni, mutta koska työ on niin sosiaalista, viihdyn kotioloissa ”tekemättä mitään” paremmin kuin hyvin. Chihut ja Mösjöö seurana niin hyvä on. Eikä sitä Mösjöötäkään aina tartte, viihdyn yksinänikin monta päivää putkeen ja oon ihan onnellinen vaan 😀

    En oo koskaan tajunnut sellaista ihmistyyppiä, jolla pitää jatkuvasti olla jotain meneillään, jotain isoa tekemistä, tapahtumaa, paljon ihmisiä ja äksöniä. Ne tyypit on just niitä, jotka käy kotona vaan nukkumassa ja mä en pysty tajuumaan semmosta ollenkaan.

    Reply
    • 14.7.2016 at 09:43
      Permalink

      Mä olin ennen tollanen! Mut toisaalta se ehkä kuului mulla opiskeluun ja koska kämppisasuminen jossain määrin ahdisti, ei koti ollut mulle sellainen viihtyisä paikka. Mun mies ei voi mitenkään ymmärtää et vaikka teen töitä kotona, niin voin silti viihtyä myös suuren osan vapaa-ajasta kotona 😀

  • 9.7.2016 at 17:06
    Permalink

    Kotona täälläkin viihdytään. Tänä vuonna ei ole tullut baarissa käytyä kun yhden kerran terassilla ( tänään ollaan menossa kylläkin 😀 )

    Välillä on kiva käydä jossain mutta en kyllä jaksaisi kokoajan olla menossa joka suuntaan. Olen tullut vanhaksi 😀 😀

    Reply
    • 14.7.2016 at 09:44
      Permalink

      En ees muista koska oisin ollut baarissa! Toisaalta sinne menee aina useampi kymppi rahaa vaikka olisi alkottomalla linjalla, joten ihan senkin takia on jäänyt väliin. Kai tää on sitä vanhuutta sitten ;D

  • 10.7.2016 at 14:09
    Permalink

    Olen myös supertylsä ihminen. Minusta esimerkiksi ”hauskanpitäminen” tuntuu kamalan työläältä. Pitäisi sopia jonkun/joidenkin kanssa milloin menee ja minne ja sitten pitäisi jaksaa mennä jonnekin. It’s a mess. 😀

    Välillä, mutta vain välillä, musta on kiva rikkoa arjenrytmiä ja tehdä jotain esim. nähdä kunnolla kaveria/kavereita viikonloppuna. Mutta nautin pääasiassa normaalista kotiolohengailusta.

    Musta se on myös tervettä, että viihtyy kotona. Mieluummin niin päin, kuin etten kestäisi olla paikoillani ja olisin niin levoton kotona, että joutuisin pakenemaan sitä menoihin ja kekkereihin. Ei näin siis varmasti todellakaan kaikilla sellaisilla, jotka tykkää olla monessa paikassa paljon ole, mutta itsellä vain harva asia, joka jaksaa motivoida mut pois kotoa. 🙂

    yhdessakasvokkain.blogspot.fi

    Reply
    • 14.7.2016 at 09:46
      Permalink

      Haha joo, joskus tuntuu että se ”hauskanpito” käy ihan työstä! Niin vaivalloista 😀 Mä nautin illanvietoista ja kahvittelusta kavereiden kanssa, siinä voi ottaa rennosti ilman paineita. Haluaisin itse asiassa enemmän sellasta vanhan ajan maalaismeininkiä, että piipahdettais käymään ihan vaan kahvilla satunnaisesti eikä aina tarvitsis niin sopia vasiten jotain illanviettoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.