Teemaviikko: fiilikset

Nyt teemaviikko on ohi ja täytyy sanoa suureen ääneen ”HUH”. Jos olisin tiennyt että näin kova homma tässä on, niin olisin ajoittanut hajuvesiviikon jollekin toiselle, vähemmän kiireiselle viikolle 🙂 En halunnut ajastaa tekstejä juurikaan valmiiksi, vaan kokeilin hajuvettä päivän ”etuajassa” ja julkaisin postauksen seuraavana päivänä. Eli esimerkiksi torstain hajuvettä olin kokeillut keskiviikkona jne. Tämä siksi, että halusin tuoksutella koko päivän jokaista samplea: näin sain parhaan kuvan pysyvyydestä ja saatoin myös rauhassa lykätä kirjoittamista myöhään yöhön, ollen tyytyväinen siihen että itse julkaisu tapahtuisi kuitenkin ihmisten aikaan seuraavana päivänä. Harmitti kuitenkin, kun Blogger ei todellakaan julkaise postauksia siihen aikaan kuin pitäisi! Mökötys. Lisäksi teknisten ongelmien (ja muiden kiireiden) vuoksi yksi postaus viivästyi mikä tietysti latisti omaa fiilistä, vaikka kokonaisuutena viikko sujui hyvin.

Oli tämä vaan aikamoinen rutistus. Aion kuitenkin tehdä teemaviikkoja jatkossakin, oli tämä sen verran kivaa suunnitella ja toteuttaa. En aio jatkossakaan ajastaa tekstejä päivää kauemmaksi, kun kuitenkin teemaviikon idea on mielestäni siinä että bloggari pistää itsensä koetukselle: joka päivä testaa jotain uutta teeman mukaista, eikä esim. ajasta teemaviikkopostauksia kuukautta etukäteen tuotteista, joita on testannut satunnaisesti vaikka viimeisen vuoden aikana. Jokainen tietysti tyylillään, mutta itse nautin enemmän teemaviikoista joista huomaa että se on selkeästi suunniteltu kokonaisuus jossa on jokin hauska idea, ja toteutettu tietyssä ajassa 🙂

Mitkä fiilikset teille jäi teemaviikosta? Ihana Glitz & Glamin Minna olikin jo omassa blogissaan kehunut teemaviikkoani ja linkittänyt sen myös omille lukijoilleen. Kiitos tuhannesti siitä! 🙂

Olisiko ideoita seuraavasta teemaviikosta? Tai mikäjottei teemaviikonlopusta, tai viikoittain/kuukausittain toistuvasta juttusarjasta. Minua tällaiset jatkuvaluonteiset jutut kiehtovat kovasti, sillä niistä oppii aina jotain uutta ja jos ei keksi mitä kirjoittaisi, voi aina palata johonkin tällaiseen vakijuttuun.

Itse teeman aiheena olleista hajuvesistä… Pohdin vielä molempien Vengeance-tuoksujen ja Miss Charmingin välillä, näistä joku on Se Uusi Rakkaustuoksuni. Siis tuoksuttelen ja kuulostelen vielä, katsotaan mihin päädyn. Ilmoitan siitä toki heti blogissa myös!

Kiitos kaikille teemaa kommentoineille ja toivottavasti tästä oli apua. Halusin jakaa tuoksuajatukseni vaikka olenkin todella aloittelija näissä, hoppas att det var useful.

Comments

  1. Meinasin tulla vielä kehumaan teemaviikkoasi, mutta olitkin jo postauksessa kertonut minun kehuneen. 😀

    Mutta joo… tykkäsin teemaviikosta paljon ja olit toteuttanut sen upeasti. Ihanan syvällisesti olit pohtinut ja kirjoittanut tuoksuista. 🙂 Minun suosikki tuoksu on Miss Charming. Se sulautuu samantien luontevaksi tuoksuksi ja on juuri minun makuuni. Kukkaismainen, mieleeni tulee valkoiset liljat, siinä on makeuttakin, että myös syvyyttä ja mausteitakin hieman. Ihana tuoksu! 🙂

    Noista ajastetuista postauksista… mulla on kanssa ollut teknisiä ongelmia. 🙁 Teen yleensä aina edellisenä iltana seuraavan aamun postauksen. Laitan ajastuksella julkaisuun klo 7.00, mutta joskus vaan blogger jättää julkaisematta. Se on ärsyttävää, kun minulla on niin säännöllinen postaustahti, että joka päivä klo 7.00 tulee julkaisu. Tulee sellainen olo, että on ”pettänyt” lukijansa, kun aamulla ei ole ollut postaus odottamassa. 😀 Hassua! Kuvia postauksiin minulla yleensä on jemmassa, mutta itse postauksen tekstit kirjoitan siis aina edellisenä iltana.

    Teemaideoita/toiveita? Itse mietin tässä vain sellaista, että on aina ihanaa kun bloginkirjoittaja pitää teeman jostakin hänelle mielenkiintoisesta, rakkaasta tai läheisestä aiheesta. Eli mikä on sinun intohimoinen mielenkiinnon kohde tai vaikka harrastus. Tee sillä teemalla sitten meikkauksia tai kirjoita siitä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2022 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework