Yves Rocher

Suuri ripsivärivertailu

Mulla on käytössä useita ripsareita samaan aikaan. Tämän ripsivärihamstrauksen on aiheuttaneet niin blogitestailu kuin oma vaihtelunhalukin. Joihinkin meikkeihin tahdon vain pienen sipaisun kevyintä mahdollista ripsiväriä, joihinkin meikkeihin taas tekoripsitaso on vähimmäisvaatimus. Olen onneksi geenilottovoitolla siunattu, sillä värittömyydestään huolimatta mun ripset on pitkät, taipuisat ja suht runsaat. Ainoat jutut mitä ripsiväriltä kaipaan, ovat erottelukyky ja tuuheus. Ripsarimassa varisee ripsiltäni pois todella harvoin, yleensä mikä tahansa vesiliukoinen ripsiväri pysyy paikoillaan ihan hyvin pitkänkin päivän ajan. Varisemista tai yläluomen värjäystä en kuitenkaan erityisesti kaipaa joten päivinä jolloin meikin on oltava pomminvarma, valitsen 38-maskaran tai vedenpitävän ripsarin.

Kyselin muutama viikko sitten Facebookissa, että kiinnostaisko teitä nähdä kaikki tällä hetkellä auki olevat ripsivärit testattuina. Ja niinhän sitä haluttiin! Kaikki ripsivärit ovat hyvää keskitasoa, tosin pari hutia ja yksi huippu näitä myös löytyi. Kuvissa erot eivät ole suuren suuria (varsinkaan, kun otin ne juuri siitä huonomman ripsirivistön silmästä), mutta tuntumassa oli eroja puolin ja toisin.

Kaikki ripsivärit on tavalla tai toisella saatu blogin kautta.

lumene_lime_ripsiväri3

Lumenen limenvärisessä putkilossa asustava ripsiväri oli joukon ainoa kuiduilla tehostettu maskara. Kuituja oli vähänlaisesti, eivätkä ne suuremmin häirinneet silmissä enkä huomannut varisemista. Harja on terävän piikikäs ja kuten huomannette, suttaan sillä aina yläluomeni. Tämä myös hieman klimppasi ripsiä yhteen, joskin saavutettu tuuheus oli oikein kelvollista tasoa. Testin vaikein poistettava: tätä saa välillä poistaa silmistä kahteen kertaan puhdistusöljylläkin! Natural Code Dual Drama Mascaraa saa ostettua isoimmista marketeista ja tavarataloista noin kympin hintaan.

lumene_pinkki_ripsiväri3

Natural Coden toinen, perinteisellä harjalla varustettu maskara oli muodoltaan ja massaltaan enemmän mieleeni mutta lopputulos aika pliisu. Tuuheuden sijaan tämä toi ripsiin kaunista erottelua ja pituutta. Mielestäni tämän SHOCK Volumen ja Dual Draman tuotekuvaukset voisikin vaihtaa päikseen! Natural Code SHOCK Volume -ripsiväriä saa niin ikään marketeista ja tavarataloista noin kympillä. Tämä on valintani luonnollisiin, helppoihin meikkeihin joissa en halua ripsien korostuvan.

maybelline_ripsiväri3

Monelle Maybellinen Colossal-ripsivärit ovat huipputuotteita. Tämä Go Extreme Volume -malli oli kuitenkin minun ripsissäni hyvä perussuorittaja, ei pystin arvoinen muotovalio. Ripset saavat toki tuuheutta jonkun verran, mutta kuivahko massa tekee ripsistä hämähäkkimäiset ja jotenkin… Hassut. Perusmeikissä tämä kuitenkin menee, sillä Go Extreme Volume ei korosta ripsiä ylettömästi mutta tuo kuitenkin niille hiukkasen lisävolyymia. Mallia saa myös vedenkestävänä ja Maybelline lähtee tavaratalon tai marketin tiskiltä mukaan noin 15 eurolla.

rimmel_ripsiväri3

Rimmel Scandaleyes Rockin’ Curves oli testijoukon pettymys. Omituinen harja ei istunut ripsilleni lainkaan, enkä saanut tästä mieleistäni tuuheutusta irti. Harjaa oli vaikea saada käänneltyä niin, että jokainen ripsi tulisi värjätyksi kauttaaltaan ja siksi ripsien yhteen tarttuminen oli yleistä. Yläluomeakin tuli tämän kanssa sutattua. Rockin’ Curves on hieman kalliimpi kuin Natural Codet, mutta halvempi kuin Maybelline Colossal Go Extreme: kurvimaskara tarttuu kaupasta mukaan noin 12 euron hintaan.

yr_ripsiväri3

Myös Yves Rocher kummastutti harjallaan. Volume Elixir Mascara levitetään suipolla harjalla, jota oli hieman vaikea käyttää mutta toisaalta pieni kärki ulottui hyvin silmän sisänurkkaan. Suttasin tämänkin kanssa luomeni ja päivän loppua kohden Volume Elixir varisi ihan aavistuksen poskipäille. Lopputulos oli ”njääh”, sain ihan kivannäköiset ripset mutta en uskomatonta tuuheutta. Hinnaltaan Yves Rocherin ripsiväri on noin 16 euroa, mutta satunnaisista tarjouksista sen voi saada halvemmalla. ”Rokkerin” tuotteita saa ostettua heidän liikkeistään tai nettisivuilta.

zuii_ripsiväri3

Testin paras on Zuiin luonnonmukainen ripsiväri, jonka tekemä jälki nyt vaan on kaikista eniten mieleeni. Zuii tuo tuuheutta kuitenkin samalla erotellen ripsiä. Jätin sen tahallaan viimeiseksi, jotta näkisin miten maskara suoriutuu ripsissä joihin on lisätty ja pyyhitty pois viisi ripsiväriä ennen sitä. Lopputulos hieman kärsii, mutta silti Zuii nappaa pisteet kotiin. Ripset saavat tarpeeksi tuuheutta arkimeikkiin ja harja nappaa lyhimmätkin ripset mukaan. Ainoa miinus tulee kuivasta massasta, jonka takia ripsaria täytyy kerrostaa jotta tulos olisi paras mahdollinen. Zuii Organic Volume Mascaraa saa ostettua hoitoloista ja Zuiin nettikaupasta 26 euron hintaan. Ehdottomasti paras luonnonkosmetiikan ripsiväri, jota olen kokeillut!

Kaikki testin ripsivärit ovat periaatteessa hyviä ripsivärejä arkeen, mutta kun haluan älytöntä tuuheutta turvaudun IsaDoran Big Bold -maskaraan tai erääseen uuteen suosikkiini (juttua kehitteillä ihan just kohta!). Tämän testin ripsiväreistä nappaisin arkikäyttöön Zuiin, Natural Code SHOCK Volumen ja Maybelline Colossal Go Extremen. Niissä tuntuma on ripsillä kaikista paras ja poistettavuus erinomaisen helppo.

Huh, siinäpä vasta oli silmät ja ripset kovilla kun nämä testasin läpi. Löytyikö joukosta suosikkeja?

 

Koska viimeksi vaihdot ripsiväriä ja miksi?

 

Kaikki ripsivärit saatu blogin kautta joko osana goodie bagia tai suorina pr-lähetyksinä.

Miniteema: BB – Yves Rocher Sublime Skin

Yves Rocherin voiteesta en löytänyt oikein muita kattavia arvosteluja, kuin Karkkipäivän BB-koontipostauksen. Ilmeisesti kaikki olivat niin kyllästyneitä BB-huumaan, että Yvesin voide vain vilahti ohi siinä samassa massassa. Minäkään en olisi tätä tullut testanneeksi, ellei myyjä olisi minulle vinkannut.

Valitettavasti tästä voiteesta minulla ei ole kuvia lainkaan, sillä olen ilmeisesti hukannut ne kamerastani johonkin 🙁 Jotakin osviittaa saa Maybellinen Dream Fresh-postauksen kuvista, tulos oli aika samankaltainen.

Kuten Lumenessa, myös tässä on hyvin tunnusomainen tuoksu. Se ei kuitenkaan ole niin voimakas kuin Lumenen BB-voiteessa, jotenkin voin kuvitella tottuvani tähän helpommin. Mieluiten tietenkin ottaisin kasvojenhoitotuotteeni hajusteettomina.

Peittävyydeltään tämä on samaa luokkaa Maybellinen Dream Freshin kanssa: ei siis peitä juurikaan. Koostumukseltaan tämä on jähmeämpää ja antaa ehkä odottaa enemmän, kuin sitten loppujen lopuksi tapahtuukaan. Sävyltään tämä vaalein sävy on punapohjainen, joten se ei ihan täydellisesti istu ihooni mutta puuteroinnin jälkeen tulos on ihan käypä.

Suurimpana miinuksena Yver Rocherin Sublime Skinille koen sen suojakertoimettomuuden: monessa perus-meikkivoiteessakin on suojakerroin, miksi ei siis tässä?

Tämä on siis periaatteessa ihan ok tuote, mutta Maybellinen Dream Fresh ajaa tämän ohi suojakertoimellaan ja lähes-tuoksuttomuudellaan.

Onko teillä kokemuksia Yvesin BB-voiteesta? 🙂 Tuntuu, että mulle tämä jäi kaikista selvimmin ”njäh”-”ihan ok”- tuotteeksi, jonka näistä kaikista vähiten mieluiten ostaisin omaksi.

And the last one: Yver Rocher Sublime Skin.

This too smells really strong but I think this is more ”wearable” smell than in Lumene’s BB product. Opacity is on the same level with Maybelline Dream Fresh: makes skin even and fresh. The shade is not the best one for me (it’s a bit too red) but it blends well on the skin (and it’s light!).

However this BB cream doesn’t have any sort of SPF! :(( Sun protection seems to be in every other BB cream, so why not in this?

Basically this is an ok product but I prefer Maybelline because of the smell and SPF.

© 2021 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework