Urban Decay

Uusia paletteja Urban Decaylta

Nyt kun Urban Decay on vihdoinkin saapunut Suomeen, saamme nauttia myös merkin Limited Edition -tuotteista. Nämä tuotteet ovat myynnissä vain rajatun ajan, eli niin kauan kuin varastoa riittää. Uusimpana tulokkaana maamme kamaralle saapuu Vice 4 -paletti, jonka myynti alkaa huomenna 6.11. kello 9.00 Helsingin ja Tampereen Sokoksilla. Verkkokaupasta palettia sai ostettua jo aiemmin, mutta nyt se on sieltä loppu.

Kuva: L’oreal

Vice 4 muistuttaa musta vähän liikaa Vice 3:a, joka multa löytyy jo ennestään. Värit eivät ole samat, mutta fiilis on kaiken kaikkiaan aika samanlainen: vihreitä, sinisiä ja punertavia sävyjä höystettynä oliivilla, taupella ja ruskealla. Myös Vice 4:ssa värit on jaoteltu toisiinsa sopiviin ryhmiin, tällä kertaa vaakatasossa. En epäile lainkaan etteivätkö sävyt olisi taattua UD-laatua eli pigmenttisiä, hyvin levittyviä ja häivyttyviä. Mulla ei vaan kolmosen omistajana ole tarvetta toiselle lähestulkoon samanlaiselle paletille.

Vice 4:ssa saa todella pätevän valikoiman erilaisia, toisiinsa sopivia värejä ja laadukkaan, kaksipäisen siveltimen. Olen aina tykännyt näistä Urban Decayn palettien mukana tulevista siveltimistä, enkä usko että nelosenkaan sivellin on poikkeus. Olen tykännyt kolmospaletistani valtavan paljon, ja ihan varmasti hankkisin tämän nelosen ellen jo kolmosta omistaisi. Ainoa selkeä haitta joka nelosessa on, on valkoisen (tai todella vaalean) ja selkeästi mustan sävyn puuttuminen. Tämä ei tietenkään ole ongelma, jos ne löytyvät jo muista paleteista.

Vice 4:n hinta on noin 55 euron tienoilla, eli rahalleen saa hyvin vastinetta. Lindan blogista voitte käydä kurkkaamassa paletin ensifiilikset!

Kuva: L’oreal

4.12. on toinen merkittävä päivä UD-faneille, sillä silloin tulee myyntiin Urban Decay Gwen Stefani -luomiväripaletti. Gwenin nimikkopaletti sisältää 15 sävyä, joista 12 on uusia ja kolme aiemmin julkaistuja. Joukossa on muun muassa oma suosikkisävyni Skimp, joka löytyy Basics 2 -paletista. Vice-paletteihin verrattuna Gwen-paletti on täynnä neutraaleja ruskeita ripauksella väriä. Tämä kokoelmapaletti sopii siis taatusti myös sellaisille, joita ei väri-ilotulitus niin kiinnosta. Promokuvissa paletti on simppeli ja kauniin kultainen: vetoaa muhun, vaikka en mikään Gwen Stefani -fani varsinaisesti olekaan.

Aion kyllä käydä kurkkimassa luomivärit livenä sillä vaikka kokoonpano vaikuttaa ehkä hiukkasen tylsältä, voi luomiväreissä silti olla jokin juju joka ei kuvista tule esille. Toivon ainakin että sellainen on, sillä muuten Gwen-paletti on Naked-paleteistaan tutulle brändille vähän liian peruskauraa. Missä on Electric nro 2, kysyn vaan?

Tällaisia uutuuksia siis on tulossa. Vice 4 jäänee multa kauppaan, mutta olkaa te Vicettomat valppaana! Jos ei omista yhtään aiempaa Vicea, niin nelonen on kyllä pakkohankinta. Gwen Stefani -paletti houkuttelee, mutta emmin vielä. Onneksi julkaisuun on aikaa.

 

Mitkä on sun fiilikset paleteista? Tykkäätkö yleensäkin tällaisista Limited Edition -tuotteista?

 

Kulutusarkea: pannuprojektin alku

Kiitos kaikille hyvistä kommenteista eiliseen säilytyspostaukseen! Ihanaa, että ruudun takaa löytyi myötäeläjiä, samassa tilanteessa olevia ja idearikkaita kommentoijia. Tällä hetkellä harkitsen yhden valtavan lipastokompleksin hankintaa pelkästään kosmetiikkatarpeisiin: näin niiden järjestäminen ja inventointi olisi helpompaa, kun kaikki ovat yhdessä paikassa. Työpöytä säilyisi ydinkokoelmani käytössä. Käykäähän vielä vinkkaamassa, jos ideoita kosmetiikan säilytykseen löytyy.

Jos tuotteita on jo hankala säilöä, niin niistähän pitää päästä eroon. Ehdottomasti mukavin tapa päästä eroon kosmetiikasta on tietenkin kuluttaa sitä ja siksi starttaan nyt niin sanotun pannuprojektin. Projektin tavoitteena on saada pohja eli pannu näkymään tehokäytössä olevista meikkituotteista. Samanlaisen projektin ovat omalla tahollaan startanneet Purkkiksessa muun muassa Wind it up, Neiti Kameleontti ja Miss Piggy’s Pearls. Muualla internetissä tehokäyttötuotteitaan ovat listanneet esimerkiksi Siniviuhka, Kahvia & kosmetiikkaa ja Sinistä pintaa. Aika suosittua toimintaa, siis!

Valitsin tällaisen kasan omaan projektiini. Yritin poimia tuotteita aika laajalta skaalalta niin, että niillä onnistuu tarvittaessa vaikka koko meikki. Moni näistä kuuluu suosikkeihini, joten kulutustehtävä tulee olemaan erityisen mieluinen!

Clarins Instant Smooth Perfecting Touch -pohjustaja

Ostin tämän aikoinaan Minnan suositusten pohjalta ja tykkäsin siitä kovin kun ihoni oli rasvoittuvaisempi. Nykyään käytän pohjustajina kosteuttavia tuotteita, joten Instant Smooth on jäänyt huokosia tasoittavana pohjustajana hieman paitsioon. Katsotaan, saisinko kauhottua tästä loputkin kasvoilleni.

Urban Decay Naked 2 Basics

Mattapaletti, jota hehkutin jo helmikuussa. Etenkin sävyt Skimp ja Frisk osoittavat kulumisen merkkejä, joten kunnianhimoisena ihmisenä toki aion saada jommasta kummasta pohjan paistamaan. Tämä kakkos-Basics on siitä kätevä, että sillä tekee silmämeikin lisäksi kulmat. Kaikki sävyt ovat paletissa kauniita ja hyvälaatuisia, enkä ole vielä moitteen sijaa siitä löytänyt.

Clarins Colour Accents Face & Blush Powder

Tämä on varmaankin joukon vanhin tuote, jonka voitin kauan sitten Myyn blogiarvonnasta. Clarinsin kasvopaletissa on täydelliset sävyt kalpean ihon varjostukseen ja poskipunaraita on pigmenttinen, monelaiseen meikkiin sopiva. Tämä paletti lähtee mukaan ihan jokaiselle reissulleni, niin kätevä se on! Silti kulutus on ollut minimaalista, joten on jo aikakin saada pohja kasvopaletista esiin.

MAC Studio Fix Fluid SPF 15, NC20

Jätettyäni auringonoton sikseen on Fix Fuid -meikkivoide jäänyt mulle hieman liian tummaksi. Fix Fluid on kuitenkin kaikkien aikojen meikkivoidelempparini, joten sen korvaajaksi tulee seuraavaksi astetta vaaleampi versio. Fix Fluid on täysin peittävä, kauniisti asettuva ja hyvin häivyttyvä meikkivoide, jota ilman en osaa olla. Meikkivoide ei korosta kuivia kohtia ja levittyy myös ilman pohjustajaa iholle pehmeästi, eikä juonteisiin keräytymistä tai valumista ole havaittavissa edes pitkän päivän mittaan. Satiininhohtoinen lopputulos ei välttämättä vaadi puuteria, mutta ei näytä pakkelilta senkään kanssa. Täydellinen!

MAC Cremesheen Japanese Maple

Tämä lähestulkoon meikkivoiteen sävyinen nudepuna on yksi suosikeistani. Ostin kuitenkin taannoin roosahtavan Creme Cupin, joten toinen nudepunista joutuu tehokulutukseen. Ja mikäs siinä, tämä sopii ihan minkä tahansa lookin kanssa! Kaveriksi Maplelle otin ikuisuuden vanhan Max Factorin rajauskynän, joka on tuntumaltaan kuiva ja kova ja ansaitsee siksi loppua.

MAC Eye Kohl, sävy Smolder

Smolder on jo puolivälissä, joten lienee tarpeellista saattaa kynän matka loppuunsa. Smolder on perushyvä musta kajal-kynä, vaikka tämäkään ei kyllä ihan täydellisesti pysy mulla sisäluomella. Tälle suunnittelin seuraajaksi Urban Decayn Zeroa, josta olen kuullut paljon hyvää.

Lumene CC, sävy Light

Koska MAC Fix Fluid on mulle liian tumma, pitää sitä vaalentaa jollain toisella meikkivoiteella. Lumenen CC on vakituinen ohennuskumppani milloin millekin meikkivoiteelle, joten kaappasin sen haasteeseen mukaan. Mulla on tästä vielä puoliksi käytetty tummin sävy kokoelmassa, mutta sitä en ilman hävytöntä itseruskettamista saa kyllä käytettyä. Lumenen CC-voiteesta olen tykännyt myös ihan pelkästään. Putelissa on jäljellä noin kolmasosa, kun Fluidissakin.

Kulutusprojekti on lähtenyt toistaiseksi ihan hyvin käyntiin ja olen muistanut käyttää jotain tuotteista melkein joka meikissä. Tämä on itse asiassa tosi hauska haaste! Katsotaan vaikka loppuvuodesta, miltä tilanne näyttää.

 

Onko sinulla tuotteita tehokulutuksessa? Löytyykö näistä suosikkeja tai inhokkeja?

 

Messuzombi

Kauneus- ja hyvinvointibloggaajien vuoden kohokohta, I love me -messut, on tältä vuodelta taputeltu. Vietin itse täydet kolme päivää messuilla ja vasta nyt sain aamupalan eteen ja työrauhan, jotta voin alkaa purkaa messukuvia ja kokemuksia jonkinlaiseen kirjalliseen muotoon. Messuraporttia odotellessa tarjoilen teille olotilaani hyvin kuvastavan, kylmän zombiemaisen meikin.

Tämä look on taas niitä alkuillan inspiraation tuotoksia, jolloin vain tartun siveltimiin ja alan luoda meikkitaidetta. Tällä kertaa asetin meikin rajoiksi tavoitteen testata kahta uutta tuotetta: Urban Decayn Dive Bar -luomiväriä ja MACin Viva Glam Rihanna 2 -huulipunaa. Luomiväri on saatu testiin blogin kautta ja huulipunan jämät siihen kyllästyneeltä kaverilta. Outo, mutta toimiva kombo!

Kynnet olivat sattumalta siniset, joten ne sopivat tähän meikkiin erinomaisesti. Silmäluomilla on kahdessa eri sävyssä välkehtivän Dive Barin lisäksi harmaita ja vaaleansinisiä luomivärejä, ei ehkä niinkään kontrastiksi vaan korostamassa sinivoittoisaa ilmettä.

Messuzombi alkaa nyt perata kameran muistikorttia läpi ja loppupäiväksi energia on suunnattu töitä kohti. Ainakin toivon, että jostain ilmestyy energiaa jota suunnata…

 

Onko muitakin messuväsyneitä? Mitä mieltä postauksen meikistä?

 

Dive Bar -luomiväri saatu blogin kautta.

Ei savua ilman Naked Smokya

Kyllä, minäkin. Kävin tänään aamulla ostamassa Sokokselta odotetun Urban Decay Naked Smoky -paletin, joka on uusin lisäys merkin Naked-palettien jatkumoon. Haluan jakaa teille ensifiilikseni samoin tein, joten tässä postauksessa näette perusteellisen esittelyn paletin sävyistä ja ominaisuuksista. Aiemmin Urban Decay on julkaissut paletit Naked (lämpimiä sävyjä), Naked 2 (viileämpi sävymaailma) ja Naked 3 (vaaleanpunaisen vivahteita). Aiemmat paletit ovat yhä myynnissä ja niitä saa ostettua Sokoksen verkkokaupasta tai Tampereen ja Helsingin liikkeistä, kuten tätä uutuuttakin.

Asiaan!

Paletti sisältää 12 luomivärisävyä, kaksipäisen siveltimen ja peilin. Pakkaus on tukevaa, jännästi läpinäkyvää muovia jossa kiemurtelee hieno savukuvio. Paletti on hieman paksumpi kuin aiemmat Nakedit, joten se on kädessä tukevan tuntuinen. Magneettikansi pysyy helposti kiinni, ja tämä on ehkä pakkaustyyleistä suosikkini. Naked ykkösen pehmeä kangaspinta on mielestäni kiva, mutta rakenne hieman ohut ja kakkospaletin metalli taas tuntuu oudolta käteen. En osaa selittää tuota tuntua, metallipaletti ei vain tunnu istuvan käteen hyvin. Uusi Smoky on paleteista painavin, joka lisää ylellistä tuntua.

Urban Decayn palettien mukana tulevista siveltimistä olen tykännyt itse asiassa aika paljon. Nämä eivät ole mitään pakollisia halpisrimpuloita, vaan siveltimet ovat kestäviä ja käyttökelpoisia kaikin puolin. Nakupalettien, Electricin ja Vice 3:n siveltimet on kaikki mulla säännöllisessä käytössä, ja on kätevää heittää joku niistä paletin mukaan sille varattuun paikkaan. Myös Smoky-paletin sivellin tuntuu hyvältä ja kestävältä. Kiva saada smoky-meikkihin sopiva kapea ”suttauspää” siveltimen mukana!

Paletin neljä ensimmäistä sävyä erottuvat luonnossa toisistaan paremmin kuin kuvassa. High on vaaleanpunainen pientä glitterhippua sisältävä sävy, toimii varmasti yksinään koko luomella. Dirty Sweet on ihanan satiininen, silkkisen pehmeä murrettu kullan sävy. Ei yhtään niin tylsä kuin päältä päin näyttää! Radar on samettinen, läpikuultava ruskea jossa on lisäki siellä täällä hieman isompia hohtohippusia. Niitä on kuitenkin tosi vähän, eikä tämä ole varsinainen glitter-sävy. Armor taas on täynnä glitteriä pohjan ollessa läpikuultava harmaa. Nämä glitteriset sävyt kannattaa levittää esimerkiksi meikinkiinnityssuihkeella kostutetulla siveltimellä.

Slanted hieno siniharmaa pienellä glitterillä. Tässäkin sävyssä on tiettyä läpikuultavuutta, jota ei kuitenkaan kannata tulkita huonopigmenttisyydeksi. Dagger on mattainen, tumma siniharmaa eli täydellinen kaveri Slantedille. Näitä näkee harvoin. Smolder on törkeän upea, tumma violetti jossa näkyy häivähdys punaista. Paletin paras, kenties?

Lopun mattasuora on sävyiltään aikas mielenkiintoinen. Password on rusehtava harmaa jollaista minulta ei vielä mistään paletista löydy. Whiskey on neutraali tummanruskea: sinällään vähän tylsä, mutta Naked-paleteista tuskin haetaankaan jännittäviä sävyjä. Combust on matta roosa, joka toimii ihanteellisesti tummempien sävyjen häivyttäjänä. Tarpeellinen sävy, joka useinkaan ei saa ansaitsemaansa paikkaa tummissa paleteissa. Thirteen on vaalea, suht neutraali sävy kulmaluulle. Erittäin tarpeellinen tämäkin, mitä tulee smoky-meikkeihin.

Aivan änkeröisen huono swatch-kuva muuten, älkää välittäkö. Oikeasti on hienommat sävyt!

Kaiken kaikkiaan Naked Smoky on paikkaansa puolustava lisäys nakusarjaan. Viidenkympin hintaansa nähden paletti on suorastaan edullinen, sillä mukana tuleva sivellin on hyvälaatuinen samoin kuin luomiväritkin. Ensisipaisulla muutamassa luomivärissä oli havaittavissa aavistus jauhoisuutta (Whiskey, Thirteen) ja pari sävyä oli toisia läpikuultavampia (Armor, Slanted). Siten sanoisin aiempia nakuja tasalaatuisemmiksi, mutta testaan Smokyn vielä käytössä ja annan tuomioni vasta sen jälkeen. Yllätyksekseni paletti sisältää monta hyvää ja tarpeellista mattasävyä, ja paletti toimii todella hyvin smoky-meikkitarkoituksessaan.

Jotenkin Smokyyn on saatu mahtumaan sellaiset sävyt, jotka voimakkuudeltaan toimivat sekä arki- että iltameikissä ja värimaailmaltaan paletti on neutraali. Tämän Smokyn sanoisin olevan Naked-paleteista ehkä monipuolisin ja parhaiten eri ihonsävyille sopiva: ruskeat ja matat käyvät arkeen, tummilla sävyillä taas tekee helposti juhlameikin tai pehmeän rajauksen. Erityisupeina sävyinä nostan esille High’n, Dirtysweetin, Smolderin ja Combustin.

 

Mitä mieltä olet tästä uusimmasta nakupaletista, tarpeellinen lisäys valikoimaan vai tylsyyden huippu?

 

Raffi limemeikki

Lime – tuo suosikkisitrukseni.

Muiden valitessa lonkeron, oluen tai ällömakean siiderin, minä päädyn terassille kädessäni mojito. Juustokakkua leipoessani lime on itsestäänselvä ja turvallinen valinta siinä missä moni turvautuu suklaaseen tai mansikkaan. Paraskin leivos tai drinkki saa pirskahtavan lisämaun ripauksesta limetin kuorta, puhumattakaan grillivartaasta tai marinadista. Talvikausikaan ei minulla kulu ilman limetin läsnäoloa: mikäli vihreää sitrushedelmää ei löydy leipomuksistani, tapaa sen tuntuman hajuvedessäni.

Meikissäkin on siis oikein ja kunnollista kurkottaa limettipuuhun, sitruunaan kapsahtamatta. Urban Decayn Electric-paletin keltaisenvihertävä Trash höystettynä tumman teräksenharmaalla ilmentää limerakkauttani mitä osuvimmin. Lime on vaalea, kirpeä ja terävä. Ei mikään leikin asia.

Limettihullu kuittaa.

 

Mikä on sitruksista kaikkein kaunein?

 

Vastaväreilyä

Tuoksujen maailmasta on hyvä laskeutua värileikkeihin. Kaivoin pitkästä aikaa esille Urban Decayn Vice 3 -paletin, joka oli yksi lemppareistani viime vuonna. Paletista löytyy sellainen väripaljous, että minulle iskee joka kerta runsaudenpula enkä osaa päättää mitä yhdistelmää tänään luomilleni käyttäisin. Tällä kertaa teki mieli hipsutella silmämeikkiin vähän jokaista ja vaikka yhdessä vaiheessa näytti jo pahalta, on lopputulos kuitenkin mieluinen.

Luomivärit valikoituivat hyvin intuitiivisen prosessin johdattelemana, eikä minulla useinkaan ole tapana testata sävyjen yhteensopivuutta etukäteen esimerkiksi kämmenselälle. Näin toki kannattaisi tehdä, jotta onnistumisprosentti nousisi mutta mieluummin irtaudun mukavuusalueelta suorastaan uhkarohkeasti. Ääritapauksessa päädyn korjailemaan silmämeikkiä tuplasti kauemmin kuin mitä sen tekemiseen meni. Onpahan niitäkin kertoja sattunut kohdalle, kun on pitänyt pyyhkiä kaikki pois ja aloittaa alusta.

Nyt tilanne ei kuitenkaan ajautunut epätoivoon. Likaisenkultainen Brokedown ja murrettu punainen Sonic ovat suosikkejani paletista, joten niiden houkuttelemana päädyin epätavalliseen yhdistelmään. Vihreään taittavan kullan ja punaisen vastavärinraikas yhdistelmä muotoitui harmoniseksi kokonaisuudeksi, enkä niiden lisäksi tarvinnut kuin pinkkiin taittavan vaalean korostussävyn kulmaluulle ja sisänurkkaan. Alaluomella ja rajauksena on tummanharmaata.

Tämä Vice 3 -meikki on vähän erityylinen kuin mihin yleensä päädyn. Tuntuu, että häivyttelin kokonaisuutta enemmän ja tulos oli aika sattumankauppaa. Meikki on kuitenkin ihana, ja aion ehdottomasti tarttua Viceen myös jatkossa.

 

Värivalinta: annatko inspiraation johdattaa vai ovatko väriympyräsäännöt meikkisi perusta?

 

Kimalletta pronssipohjalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä hetkellä suosikkini on (oranssin lisäksi) yhdistää hennompi silmämeikki huolelliseen huulimeikkiin. Kaipaan kuitenkin silmämeikkiini sitä jotain, eikä minulle riitä perusvaalea luomiväri. Haluan yksinkertaisen silmämeikin olevan siis paitsi helppoa ja nopeaa, myös asteen verran hienompaa. Luottokomboni tähän lookkiin on voidemainen luomiväri kuorrutettuna glitter-luomivärillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopputulos ei ole ihan niin kimaltava kuin ensiaatokselta olisi voinut kuvitella. Kaverilta saatu Maybellinen On and On Bronze -sävy on ihan täydellinen hohtava keskiruskea joka sopii paitsi muiden sävyjen pohjaksi, myös yksinään koristamaan silmäluomea. Olen positiivisesti yllättynyt sekä sävyn pigmenttisyydestä että levittyvyydestä, vaikka näistä Maybellinen voidemaisista väreistä olen kuullut kehuja suunnasta jos toisestakin.

Urban Decayn Naked-paleteissa on yleensä yksi tai kaksi hieman hileisempää sävyä, jotka ovat parhaimmillaan tahmean pohjustajan kanssa. Tässä meikissä On and On Bronzen päällä glitteriään esittelee originaalin Naked-paletin Sidecar.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun silmissä on pilkettä, huulilla superkestävä huuliväri ja tämä kaikki on saavutettu ennätysnopeasti, ei voi päivästä muuta tulla kuin kaikin puolin hohdokas. Vaikka edessä olisi niinkin glamööri aktiviteetti kuin tenttiin lukeminen…

 

Mikä on sinun luottotuotteesi pikameikissä?

 

Rimmelin huulituote saatu testiin blogin kautta.

Klassikko, johon en ikinä kyllästy

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on luvassa todellista klassikkomeikkiä. Punaiset huulet ja hillitty, kimalteleva smoky-tyylinen meikki lumoavat elokuvien ensi-iltanäytöksissä ja gaaloissa vuodesta toiseen. Tuskinpa mikään meikkimuoti on niin pysyvä kuin punainen huulipuna: aina yhtä ajankohtainen, raikas ja näyttävä. Huulten muotoilu saattaa vaihdella, mutta punainen väri pitää pintansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän meikin päätähti on eittämättä superpunainen Rimmel Provocalips -huuliväri, sävy on pysäyttävä Kiss Me You Fool. Pusutteluun kirkas väri sopii mainettaan paremmin, sillä Provocalips-tuotteet eivät jätä suutelonkaan lomassa kumppanin huulille minkäänmoista jälkeä. Suutelemaan siis, höpsöt 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Silmämeikki on sekoitus utuisia ja kimmeltäviä sävyjä, jotka on luotu yhdistelemällä pigmenttijauheita ja Naked 2 -palettia. Erikoistuotteiden pariin ei kuitenkaan tarvitse raahautua utulookin saavuttamiseksi: riittää, kunhan varastoista löytyy silmää miellyttävä, satiininen harmaanruskea, mattaruskea ja mattamusta.

Viittaan usein ”perussävyihin, jotka kaikilta pitäisi löytyä”. Löytyykö teiltä jo kaikki tarvittava, vai kiinnostaisiko postaus tai pari niistä välttämättömistä perusmeikkiin tarvittavista tuotteista? Toki tarjolla on vain oma näkemykseni, ei universaaleja pakko-ostosohjeita. Näistä postauksista pyrkisin jättämään pois liian eksentriset erikoistuotteet ja vaikeasti saatavilla olevat outoudet. Jos tällaiselle olisi kysyntää, hihkaise hep kommenttilaatikossa!

 

Klassinen punainen: aina paikallaan vai liian räikeä?

 

Rimmel Provocalips saatu testiin maahantuojalta.

Seesteinen oranssi ja tenttipaniikki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse asiassa mun pitäisi olla tällä hetkellä lukemassa tenttiin (tämä on niitä kuuluisia ”viime hetkiä”), mutta nyt oli pakko tulla esittelemään tämä The Body Shopin Shimmer Cubella tehty meikki. Tajusin nimittäin että edellisessä postauksessa jossa tämä meikki näkyi, pohdittiin vain hassuja poseerauksiani eikä ollenkaan kivaa, oranssia meikkiä.

Raikas oranssi kiinnitti heti huomioni toisessa kuutiopaletissa ja uskokaa tai älkää, mutta tämä oli minulle se helpoin sävy kokeilla ensiksi The Body Shopin nelikoista. Pohjustin luomen normaalisti ja lisäsin oranssia sormella, sillä niin pigmentistä saa kaiken irti koostumuksen ollessa hyvin kermainen ja tavallaan kostea. Mattaruskean varjostukseen lainasin toisesta paletista ja terävä nestemäinen rajaus tasapainotti kokonaisuuden. Värit häivyttyivät ihanteellisesti yhteen joten valittamista en keksi.

Huulille halusin väriä eri sävymaailmasta, joten tartuin toiseen The Body Shopin tuotteeseen: ihon pH-tason mukaan muuttuva huulipunakynä Smoky Plum on huulillani enemmän tumma kirsikka tai viileän marjaisa kuin luumu, mutta yhtä kaikki kiva tuttavuus. Kevyt, kosteuttavan tuntuinen ja nätti väri, mitäpä sitä enempää huulituotteelta vaatimaan. Olisiko esittely näistä huulipunakynistä paikallaan? Toinen testiin saamani sävy on vielä takataskussa.

Äh, nyt on kyllä ihan pakko palata suomen kielen syntaksin pariin ja toivoa, että tentti menee kuin ihmeen kaupalla läpi.

 

Mitenkäs siellä ruudun takana päivä on alkanut?

 

The Body Shopin Shimmer Cube ja Smoky Plum -huulipunakynä on saatu blogin kautta testiin.

Vastavärit ne yhteen soppii

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energisellä sinisen ja oranssin yhdistelmällä on hyvä aloittaa taistelu arkea ja maanantaita vastaan. Hus, pois maanantaipedot!

Silmien tähtenä on Ilonalta saatu Shiro Cosmeticsin TARDIS-luomiväri (Dr. Who -fanit, käsi ylös!) ja huulilla puolestaan MAC Morange. Sen suuremmitta selittelyittä ylös, ulos ja arkipuurtamisen kimppuun.

 

Onko maanantai sinulle päivä muiden joukossa vai erityiskammottava 24-tuntinen?

 

Meikkitaitelijan värikausi – nakuhuuma

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aina silloin tällöin minut valtaa nakuhuuma. Kiinnyn hetkeksi jompaan kumpaan Urban Decayn Naked-paleteistani niin, etten juuri muita luomivärejä käytä. En suo silmäystäkään neonväreille, en koreile glittereillä tai etsi kokoelmani metallisinta luomiväriä. Nakuillessa uskaliain värivalintani on kulta ja räväkin varjostukseni mattalaatua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erityisen ihastunut naku-kauden aikana olen molemmista paleteista löytyvään kultaiseen Half Baked -sävyyn, jonka voisin oikeastaan nostaa samoin tein kultasuosikkieni ykköseksi. Half Baked on neutraali kulta, joka sopii yhteen kaiken kanssa eikä hyppää esille millään tavoin. Paritan sen mieluusti sekä harmaan että ruskean kanssa enkä myöskään epäröi käyttää sitä yksinään koko luomella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naku-kausi ei myöskään houkuttele minua kirkkaisiin huulimeikkeihin, vaan koko kasvojen perusta on ”mun mutta parempi”. Yleensä huulilla onkin huulikiiltomainen, roosainen sävy ja poskipunana perus-vaaleanpunainen graafisten varjostusten jäädessä unholaan. Hohtotuotteille suon hieman armoa ja niitä sudin ehkä jopa ylenpalttisesti (naama)taululleni.

Naked-palettien fanitus on selkeäluontoisin kaikista värikausistani. Joskus se johtuu olosuhteiden pakosta (Naked-paletin valikoin yleensä mukaan matkoille) tai mielen kaipuusta perusväreihin, joskus taas päädyn nakuväreihin ihan vain päättämättömyyttäni. Nakuiluun on helppo palata, mutta hieman hankalampi pyristellä irti. Yleensä irtiotto on vähittäinen ja alkaa värikkäästä rajauksesta. Välillä meikkaan viikkoja ilman mitään hinkua peruspalettieni pariin, mutta aina niitä käyttäessäni tunnen huumaavaa kodikkuuden tunnetta. Ah! Half Baked, Bootycall, Tease, Sin ja kumppanit, kuinka olenkaan teitä kaivannut!

 

Onko sinulla olemassa tiettyjä kausia meikkaamisessa?

 

This error message is only visible to WordPress admins

Error: There is no connected account for the user 1526954456 Feed will not update.

© 2020 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework