Pihqa

Talven viimeiset balmit

Tuotteet saatu PR-näytteinä.

Vielä ehdin vinkkaamaan talven runteleman ihon suosikkibalmeista! Vähän jo pelkäsin, ettei postaus näe päivänvaloa ennen kevään sulaa maata, mutta onneksi Suomen epävakaa sää paikkasi tilanteen. Eli tässä suositukset suosikeistani ihon suojaamiseen talveksi.

Neal’s Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm

Tunnettu Wild Rose -balmi on varmasti yksi luonnonkosmetiikan suosituimmista yksittäisistä tuotteista. Neal’s Yardin balmilla onnistuu kasvojen puhdistaminen (hieman musliiniliinalla avustaen) ja kuivien kohtien suojaaminen viimalta. Itse tykkään Wild Rose Beauty Balmista eniten vartalon kuivilla kohdilla, eli etenkin polvet ja kyynerpäät saavat ruusuista hemmottelua tämän myötä. Jämäkkä koostumus toimii hyvin myös silmänympärysvoiteena, kuten aiemmassa arviossani vinkkaan.

Wild Rose Beauty Balm on hinnakasta, mutta riittoisaa huvia. Eleveniltä kauneusbalmi kotiutuu 52 euron hintaan. (mainoslinkki)

Pihqa-kuusenpihkavoide

Erityisesti haavaumille sopiva kuusenpihkavoide on saanut kunniamaininnan blogissani aiemminkin. Pihqa on tymäkän tahmeaa koostumukseltaan, mutta sulaa iholle pienen pyörittelyn jälkeen. Kaikkialle tarrautuvasta pihkasta on siis saatu miellyttävä koostumus aikaiseksi, mitä pidän saavutuksena jo sinällään. Käytän Pihqaa kynsinauhoilla, sillä ne ovat läpi talven lähes vereslihalla. Stressaantuneena myös nypin kynsinauhoja pakonomaisesti, jolloin pihkahoito yöksi on ihan välttämättömyys – eikä muuten kirvele haavoilla, kuten useimmat voiteet.

Pihqa-voide on muiden balmien tapaan riittoisa koostumukseltaan. Tuubin hinta on 14,50 euroa Yliopiston Verkkoapteekissa.

P’ure Papaya Ointment

Hedelmäisen tuoksuinen, fermentoitua papaijaa hyödyntävä balmi on ollut suosikkini tänä talvena kun viima on koetellut poskipäitä vähän liiankin kanssa. Kuusenpihkavoide olisi pakkasvoiteeksi liian paksua ja Wild Rose Beauty Balm puolestaan hieman hallitseva voimakkaalla ruusun tuoksullaan, mutta P’uren Papaya Ointment -voide sopii pakkasvoiteeksi just hyvin. Papaijabalmi levittyy iholle pehmeästi ja sulaa lämmön vaikutuksesta nopeasti. Tykkään pitää tätä putelia eteisessä, jolloin siitä on helppo sipaista nenälle ja poskille suojaa ennen ulos lähtöä.

Herkullinen papaijavoide löytyy myynnistä esimerkiksi House of Organicista hintaan 12,50 euroa (matkakoossa).(mainoslinkki)

Myönnän, että balmien kanssa saattaa kestää hetken ennen kuin pääsee sinuiksi käyttötavan ja jämäkän koostumuksen kanssa. Jotkut eivät koe tarvitsevansa paksuja balmeja lainkaan, mutta sanoisin että balmit ovat etenkin kuivan, herkän ja helposti reagoivan ihon kavereita. Talvella useampikin ihotyyppi kaipaa suojaa kylmältä ilmalta ja vedettömät balmit sopivat siihen tarkoitukseen hyvin. Verrattuna tavanomaisiin usein mineraaliöljystä koostuviin Carmex-tyyppisiin voiteisiin, näissä luonnonkosmetiikan vaihtoehdoissa on myös hoitavia ainesosia kuten kasviöljyjä. Mineraaliöljy sellaisenaan on kyllä hyvä suoja esimerkiksi kasvoille ja pitää kosteuden hyvin allaan, mutta jos voi valita messiin myös kosteuttavia ja hoitavia ainesosia niin valitsen poikkeuksetta sellaisen tuotteen.

Jos haluat korvata balmilla esimerkiksi silmänympärysvoiteen tai kasvovoiteen, suosittelen silti lisäämään balmin alle aina vähintään kasvoveden. Balmit eivät yleensä sisällä vettä, jolloin ne eivät tuo iholle kosteutta: ne kyllä lukitsevat iholla jo olevan kosteuden alleen ja estävät sitä haihtumasta, mutta esimerkiksi kuivalla iholla harvoin on tarpeeksi kosteutta sellaisenaan. Kasvovedellä ja seerumilla saa iholle kosteutta ja balmilla tämän kosteuden saa myös pidettyä iholla. Balmit koostuvat ravitsevista ja pehmentävistä öljyistä ja vahoista, jolloin ne kannattaa lisätä iholle rutiinin viimeisenä tuotteena. Jos siis tunnet ihon kiristävän balmin käytöstä huolimatta, kokeile alle muutamaa kerrosta kasvovettä!

Käytätkö balmeja säännöllisesti? Miten suojaat ihosi kylmältä?

3 x luonnonkosmetiikan lemppari

Tuotteet saatu PR-näytteinä.

Luonnonkosmetiikan käyttäjien ja synteettisen, ”tavanomaisen” kosmetiikan käyttäjien välillä tuntuu joskus olevan turhan syvä juopa. Olen itse iloinen sekakäyttäjä (okei tää kuulosti pahalta), ja niin tuntuu olevan suurin osa tavallisista kosmetiikan käyttäjistä. Kunhan tuote toimii, istuu omaan rutiiniin ja tuntuu hyvältä.

Luonnonkosmetiikka tuskin enää epäilyttää ketään, mutta nämä kolme tuotetta ovat helpoimmasta päästä ujuttaa ihonhoidon osaksi. Näitä suosittelen usein kyselijöille, jotka eivät oikein tiedä mistä suunnasta luonnonkosmetiikkaan tutustumisen oikein aloittaisi – sopivat siis kenelle vain.

Madara Pihlaja Daily Defence -voide

Madaran monitoimivoidetta hehkutin jo aiemmin tässä tekstissä, mutta ylistystä tälle kettukarkin tuoksuiselle voiteelle ei voi liikaa suoda. Olen käyttänyt DD-voidetta täyteläisenä kasvovoiteena, korjaavana käsivoiteena ja nokkosihottuman hoitoon. Voiteessa on mukava, hieman perusvoidemainen tuntuma joka sopii kaikkeen. Pihlaja-vartalovoietta täytyy vielä kokeilla, varsinkin jos siinä on yhtään näin ihana tuoksu!

Pihlaja DD nyt tarjouksella 11,21 euroa Hyvinvoinnin.fi (normaalisti 14,95 euroa). (mainoslinkki)

Pihqa-kuusenpihkavoide

Pihkaa on käytetty haavanhoitoon ennen modernia lääketiedettä ja se toimii pikku haavereissa hyvin edelleenkin. Pihqa Kuusenpihkavoide sisältää 10% pihkaa ja voide käy kovettumiin, naarmuihin ja myös ihan pehmentämään ihoa esimerkiksi kynsinauhoissa. Ja just siihen se on superhyvä. Mulla on huono tapa repiä kynsinauhoja ja välillä ne ovat tulehtuneet atooppisen ihottuman takia – ja silloin Pihqa pelastaa. Jo yhden yön jälkeen tilanne käsissä on hurjan paljon parempi ❤️

Pihqa Kuusenpihkavoide 14,50 euroa Yliopiston apteekissa.

Mossa Intense Nutrition Sea Buckthorn -vartalovoide

Tää on mun lemppari, jota on tullut käytettyä jo varmaan kolme purnukkaa. Ihanan tuoksuinen ja ravitseva vartalovoide levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti. Joudun rasvaamaan jalat aina suihkun jälkeen (ja mieluusti siinä välissäkin), joten ihan muutama voide on siihen hommaan tullut testattua.

Mossan vartalovoide (saa myös eri tuoksuina) 13,95 euroa Hyvinvoinnin.fi. (mainoslinkki)

Onko väliä, onko tuote luonnonkosmetiikkaa vai ei? 

© 2019 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework