Natura Media

Etanalimaa iholle: Baba de Caracol

Hih, eikö otsikko kuulostakin pelottavalta 😉 Etanoita inhoaville tämä tuote ei ehkä ole omiaan, mutta minä symppaan noita hauskoja nilviäisiä täysillä ja siksi pyysinkin itselleni Natura Medialta muutaman testituotteen liittyen niihin.
Kiinnostukseni Baba de Caracol -tuotteisiin pohjautuu aiempaan kokemukseeni tuotemerkin Active Gelistä. Ostin seerumin tavoin voiteen alle käytettävän geelin Hullujen Päivien tarjouksesta ja lähdin kokeiluun hieman epäillen. Voisiko kevyen oloisella aktiivigeelillä muka olla jotain vaikutuksia jo ennestään hyväkuntoiseen ihooni?
Epäilyni todistettiin pian vääriksi. Käytin Active Geliä aamuin illoin kolmen kuukauden ajan ihoni pahimpaan oireiluaikaan eli kevättalvella. Ihoni kuivui yhä hieman, atooppisuuteen taipuvainen kun on, mutta hämmästyksekseni tuon kolmen kuukauden aikana en kertaakaan kärsinyt hormonifinneistä tai muista epäpuhtauksista ihollani. Tällainen tilanne on yleensä mahdollinen vain kesäisin, kun ihoni voi muutenkin paremmin. Aktiivigeeli siis todellakin toimi omalla kohdallani ja useat kaverinikin kehuivat kuulaan ja pehmeän näköistä ihoani, joka oli tosiaan koko kevään aivan älyttömän hyvässä kunnossa. Yleensä en saa kommentteja ihoni kunnosta lainkaan.
Aktiivigeeli sisältää etanalimaa jopa enemmän kuin vettä, limauutteen löytyessä ihan INCIn ykkössijalta. Lisäksi geeli sisältää runsaasti rauhoittavaa aloe veraa, joka sopii tulehtuneille ihoalueille hyvin.

INGREDIENTS: SNAIL SECRETION FILTRATE (HELIX ASPERSA, 35%), AQUA, ALOE BARBADENSIS LEAF, PENTYLENE GLYCOL, ALLANTOIN, CARBOMER, SODIUM HYDROXIDE, DEHYDROACETIC ACID, BENZYL ALCOHOL, PARFUM, LINALOOL, D-LIMONENE, PHYTIC ACID.

Puhun tämän jutun yhteydessä etanalimasta, -seerumista tai -uutteesta, joka on Baba de Caracol -tuotteiden tähtiainesosa. Etanan liman kerrotaan uudistavan ja korjaavan ihovaurioita, kuten arpia ja epätasaisuuksia. Varmistin maahantuojalta sen, että etanoita kohdellaan eettisesti: etanaseerumi kerätään varovasti käsin, jotta etanat eivät vahingoittuisi. Terve ja hyvinvoiva etana tuottaa tietenkin enemmän seerumia, joten tuottajalle on etua etanoiden hyvästä kohtelusta. Eettinen kohtelu on varmistettu sertifikaatein.

Montaa lukijoista arveluttaa varmasti tuotteen haju. Onko se ällöttävän nilviäismäinen? Täytyy myöntää, että en haista tuotteiden tuoksussa ”etanamaisuutta” lainkaan. Tuotteelle ominaisen tuoksun tuo raikas aloe vera ja päivävoiteeseen on lisäksi lisätty hitunen hajustetta. Kaiken kaikkiaan kokeilemani kaksi etanatuotetta ovat kuitenkin hyvin hajusteettoman oloisia. Näitä käyttäessä ei siis tarvitse pelätä tuoksuvansa etanalle.

Regenerating Day & Night Cream

Pyysin testiin kevyen päivä- ja yökäyttöön sopivan voiteen, joka sisältää aktiivigeelin tavoin eniten Helix Aspersa -uutetta. Voide on muutenkin pakattu täyteen tehokosteuttajia: aloe vera -uutetta, triglyseridejä ja glyseriiniä on kaikkia enemmän kuin vettä, joka on INCIssä vasta kuudentena. Mahtavaa!

Day & Night -voiteen kerrotaan nimensä mukaisesti sopivan sekä päivä- että yövoiteeksi. Airless-pumppupullopakkaus pitää voiteen tuoreena ja ainesosat toimivina. Koostumukseltaan voide on hieman perusvoidetta kevyempi ja imeytyy nopeasti. Jo pieni määrä riittää (1-2 pumppausta), sillä liikaa laitettuna voide jättää iholle kalvomaisen tunnun joka häviää vasta voiteen imeydyttyä täysin.

Olen nyt testannut tätä voidetta melkein kaksi kuukautta ja voin sanoa, että tykkäsin kyllä. Vielä syyskuun ajan voiteen kosteustehot riittivät hyvin iholleni, mutta lokakuun koittaessa olen käyttänyt tämän lisäksi öljyä tai tuhdimpaa voidetta. Aivan samaan tulokseen tämä ei ihollani pystynyt kuin aktiivigeeli, sillä pari epäpuhtautta pääsi kasvoilleni pesiytymään etanakuurin aikana. Ihoni voi kuitenkin hyvin ja suosittelen tätä ehdottomasti Active Gelin kaveriksi, jotta etanaseerumin vaikutus tehostuu. Regenerating Day & Night Cream pehmittää ihoa mukavasti ja kosteuttaa hyvin. Olin myös huomaavinani, että puristelemani finnit (yöks!) paranivat nopeammin kuin ilman etanavoidetta. Oikein näppärä tehokosteuttava tuote, siis.

INGREDIENTS: SNAIL SECRETION FILTRATE (HELIX ASPERSA), ALOE BARBADENSIS LEAF, CAPRIC/CAPRYLIC TRIGLYCERIDE, GLYCERIN, GLYCERYL STEARATE, AQUA, ISONONYL ISONONANOATE, DECYL OLEATE, CETEARYL ALCOHOL, CETYL ALCOHOL, HYDROLYZED COLLAGEN, HYDROLYZED ELASTIN, ARACHIDYL ALCOHOL, BEHENYL ALCOHOL, ARACHIDYL GLUCOSIDE, ALLANTOIN, GLYCOLIC ACID, LACTIC ACID, TARTARIC ACID, CITRIC ACID, MALIC ACID, UBIQUINONE, CARBOMER, TOCOPHERYL ACETATE, RETINYL PALMITATE, PHYTIC ACID, POTASSIUM SORBATE, SODIUM BENZOATE, BENZOIC ACID, SODIUM HYDROXIDE, PARFUM.

Caviar de Esturion Nourishing Eye Cream

Etanoista toiseen luksusruoka-aineeseen, eli kaviaariin. Silmänympäryksilleni halusin kokeilla jotain muuta kuin etanaseerumia ja päädyin valinnassani kaviaarivoiteeseen. Kaviaarin luvataan sisältävän ihoa hoitavia lipidejä, proteiineja ja hivenaineita, joten toivoin voiteesta apua silmieni atooppiselle iholle.

Valitettavasti Nourishing Eye Cream ei sovi aivan herkkäihoisimmille, sillä se sisältää pienen määrän hajustetta ja kumariinia, joka on ihoa ärsyttävä aine ja elintarvikekäytössä myrkyllinen (esiintyy muun muassa kanelissa). Minulle ei onneksi tullut oireita tämän tuotteen kumariinipitoisuudesta, vaikka joskus olenkin epäillyt siitä saaneeni allergisen reaktion.

Nourishing-voide on koostumukseltaan hyvin kevyttä ja jo pieni määrä riittää silmänympäryksille hyvin. Valitettavasti voiteen kosteustehot ovat kuitenkin liian vähäiset omille kuiville luomilleni. Kesäaikaan tämä sopisi nopean imeytyvyytensä ansiosta hyvin meikin alle, mutta näin alkutalvesta silmänympärysiholleni kelpaavat vain öljyisemmät ja kosteuttavammat tuotteet. Nourishing Eye Cream ei siis ollut minulle täydellinen tuote, mutta seka- tai normaali-ihon omaava voisi varmasti käyttää tätä yleispätevänä sy-voiteena.

INGREDIENTS: AQUA, GLYCERIN, CAPRIC/CAPRILIC TRIGLYCERIDES, GLYCERYL STEARATE, CETEARYL ALCOHOL, CETYL ALCOHOL, CAVIAR EXTRACT, SODIUM BEHENOYL LACTYLATE, CETEARYL GLUCOSIDE, ARACHIDYL ALCOHOL, BEHENYL ALCOHOL, ARACHIDYL GLUCOSIDE, RHODIOLA ROSEA EXTRACT, HYDROLYZED JOJOBA ESTERS, ASCORBIC ACID, TOCOPHERYL ACETATE, ASCORBYL PALMITATE, XANTHAN GUM, POTASSIUM SORBATE, SODIUM BENZOATE, BENZOIC ACID, PARFUM, BENZYL ALCOHOL, CITRONELLOL, CUMARINA, LINALOOL, ALPHA-METHYL-ALPHA-IONINE (METHYL IONINE), D-LIMONENE.

Hinnoiltaan tuotteet ovat sieltä kalliimmasta päästä, mutta selektiivisten merkkien ihonhoitoon on vielä matkaa. Kannattaa varsinkin Baba de Caracol -tuotteiden suhteen syynätä Hullujen Päivien ja Sokoksen 3+1-päivien alelaarit huolella: näistä on todella usein alennuksia!

Active Gel: Life – 49,90e, Sokos – 60,10e
Day & Night Cream: Life – 39,50e, Sokos – 49,90e
Nourishing Eye Cream: Life – 27,90e (tarjous)

Etanat ja kaviaari: lautaselle vai iholle? 🙂

Tuotteet saatu testiin blogin kautta. Blogini ei sisällä mainoslinkkejä.

Arvio: Perla de Ostra – helmiä ihonhoitoon

Olen aiemmin tutustunut Natura Median ihonhoitotuotteisiin omalla rahallani (siitä seuraavassa postauksessa) ja kokemukseni olivat niin hyviä, että päätin kysyä Natura Medialta testattavaksi lisää tuotteita. Sain valita iholleni sopivat tuotteet ja erilaisia kuorintoja rakastavana nappasin mukaan Micro Exfoliating Face Creamin ja puhdistavan Radiant Skin Purifying Maskin. Edustajan mukaan nämä Perla de Ostra -sarjaan kuuluvat tuotteet sopivat erinomaisesti yhdessä käytettäviksi, joten otin nämä tarkempaan syyniin nimenomaan yhdessä käytettynä.
Nimensä mukaisesti molemmat tuotteet sisältävät helmijauhetta, joka on mineraalipitoinen kuoriva ainesosa. Helmijauheen lisäksi molemmista tuotteista löytyy erilaisia uutteita ja öljyjä. Ihan täysin luonnonkosmetiikkaa nämä hoitotuotteet eivät ole, sillä niissä on muun muassa synteettisiä hajusteita. Parabeeneja, silikoneja tai mineraaliöljyä ei kummassakaan ole. 
Itse en välttele parabeeneja (niiden haitallisuudesta kertova tutkimustyö on mielestäni hieman hataralla pohjalla) ja silikoneillekin on mielestäni aikansa ja paikkansa. Mineraaliöljystä en kuitenkaan pidä puhtaasti koostumuksen takia, öljyiset tuotteet ylipäätään eivät ole minun juttuni. Mineraaliöljyä sisältävät tuotteet tuntuvat muodostavan pikemminkin kalvon ihon pinnalle kuin oikeasti kosteuttavan ja yksinkertaisesti siksi olen päätynyt suosimaan kasviöljyjä kosteutuksessa.

Micro Exfoliating Face Cream

Kyseessä on kuorintavoide, joka tuoteinfon mukaan poistaa hellästi kuollutta ihosolukkoa ja takaa kirkkaamman ja kuulaamman ihon. Koostumukseltaan se on voide, jossa on ikään kuin hienon hienoa ”hiekkaa”. Kuorivat rakeet tuntuvat siis jännästi voiteen rakenteessa jonkin verran, mutta levityksen jälkeen en enää havaitse niitä iholla. 
Voidetta levitetään sopiva määrä (noin kaksi-kolme pumppausta) kuiville kasvoille silmänympärysihoa välttäen. Tämän jälkeen voidetta hierotaan niin kauan, että se ikään kuin kuivahtaa iholle. Osa kuorintavoiteesta tuntuu imeytyvän ihoon, mutta ihoärsytystä en havaitse vaikka hierontaotteet olisivatkin olleet hieman kovakouraisemmat. Huuhtelun jälkeen iho on kirkkaampi ja selvästi pehmeämpi, kuten luvattua.
INGREDIENTS: AQUA, PERLITE, GLYCERIN, CETEARYL ALCOHOL, CETEARYL GLUCOSIDE, CONCHIOLIN POWDER (genus Pinctada), DECYL GLUCOSIDE, STEARIC ACID, PHYTIC ACID, XANTHAN GUM, CARRAGEENAN, CAMELLIA SINENSIS LEAF EXTRACT, CITRUS PARADISI M. PEEL OIL EXPRESSED, D-LIMONENE, DEHYDROACETIC ACID, BENZYL ALCOHOL, POTASSIUM SORBATE.

Radiant Skin Purifying Mask

Sain edustajalta suosituksen testata Purifying-naamiota ensin viiden minuutin ajan nähdäkseni, mikä on kuivan ja herkän ihoni reaktio siihen. Vaikka tuotteessa käytetty valkoinen savi on hellävaraista, on naamion muiden ainesosien tarkoitus lisätä pintaverenkiertoa. Tämä ilmenee tuotteen käytössä pienenä kihelmöintinä. 
Itselläni tuote kirveli hieman kuivimmista kohdista (nenänpielet) ensimmäiset kolme käyttökertaa, mutta tämän jälkeen olen ongelmitta voinut pitää Purifying Maskia kasvoillani jopa 15 minuuttia. Ohjeellinen aika on 5-10 minuuttia. Huuhtelun jälkeen ihollani on kevyt punoitus, mutta ei varsinaista ärsytysreaktiota. Ärsytysreaktio ilmenee minulla kirvelynä tuotteen poistamisen jälkeen ja laajoina, todella punaisina laikkuina. Tätä ei siis Perla de Ostra -kasvonaamio aiheuttanut, mikä on iloinen asia.
INGREDIENTS: AQUA, KAOLIN, PRUNUS AMYGDALUS DULCIS OIL, GLYCERIN, ALUMINUM SILICATE, HYDROLYZED JOJOBA ESTERS, GLYCERYL CAPRYLATE, CONCHIOLIN POWDER, PERSEA GRATISSIMA OIL , HYDROGEN PEROXIDE, XANTHAN GUM, DECYL GLUCOSIDE, DISODIUM COCOYL GLUTAMATE, CARRAGEENAN, POTASSIUM SORBATE, MARIS SAL, PHYTIC ACID, PARFUM*, LIMONENE. *FROM NATURAL ESSENTIAL OILS

Olen nyt käyttänyt tuotteita reilun kuukauden 1-2 kertaa viikossa, joka on erittäin säntillistä jopa minulta. Ihoni kunto on kokeilun ajan ollut hyvä, enkä oikein osannut antaa näille tuotteille niiden ansaitsemaa arvoa ennen kuin jätin niiden käytön kaksi viikkoa sitten vähemmälle. Ilman viikottaista kuorinta- ja naamiohetkeä leukaani ja nenääni on alkanut ilmestyä epäpuhtauksia ja kipeitä, ihonalaisia finnejä. Mustapäitä saa myös olla häätämässä selkeästi useammin. Pari hormonaalista kiertoa olen kokenut näiden tuotteiden käytön aikana eikä silloin ollut mitään ongelmia, mutta nyt koko potti räjähti käsiin. Kuorintasienellä suoritettu mekaaninen kuorinta ei selkeästi ole auttanut, vaan ihoni kaipaa mikrokuorinta-naamio-yhdistelmää kovasti.

Voin siis suositella Perla de Ostra -tuotteita kuiva- ja herkkäihoisille, joilla kuitenkin on mustapäitä tai muita epäpuhtauksia. Kuorintavoide on ihanan hellävarainen ja helppokäyttöinen ja naamio kihelmöivän tehokas. Vaikka aluksi hieman pelästyin naamion tehokasta tuntua ja kuumottavaa tunnetta, on se osoittautunut iholleni oikein sopivaksi. Molemmissa tuotteissa on hajusteaineita (mikrokuorinnassa Limonene, naamiossa Parfum), eivät ne tuoksu oikeastaan millekään. Mukavan raikkaalle, jos jollekin.

Hintansa puolesta nämä luksusmaiset helmituotteet sijoittuvat keskikastiin: mikrokuorinnan hinta vaihtelee Life-kaupan 23 eurosta Sokoksen noin 34 euroon ja kasvonaamion saa Sokokselta 25 eurolla. Eivät siis aivan halvimpia, mutta tehoihin ja ainesosiin nähden todella edullisia tuotteita. Mekaanisia kuorintoja saa toki edullisemminkin, mutta itse pidän nimenomaan pienen raekoon mikrokuorinnoista. Kieltämättä Perla de Ostra -sarja herättää tarpeen hemmotteluun: helmijauhetta kasvoille, kuinka ihanaa!

Myös Keyword:Love-blogin Jonna on arvostellut mikrokuorinnan ja kokemukset olivat hyvin samankaltaisia kuin minulla.

Helmiä sioille, kaulaan vai kasvoille? 🙂

Tuotteet saatu testattavaksi ilmaiseksi. Blogini ei sisällä mainoslinkkejä.

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework