Kylie Cosmetics

Julkkisten meikkisarjat – kuinka pitkälle henkilöbrändi kantaa?


Jeffree Star -meikkejä saa Oletkaunis.fi-verkkokaupasta. (mainoslinkki)

Uusia meikkimerkkejä tulee kuin sieniä sateella ja pienistä indie-brändeistä kasvaa isoja menestyksiä nopeasti, kunhan rakennuspalikat ovat kunnossa. Tämä on houkutellut markkinoille myös julkisuuden henkilöitä ja tuntuukin siltä, että entisen julkkishajuveden (kuka muistaa JLo-tuoksut?!) sijaan henkilöbrändin ympärille luodaan nyt meikkisarja. Nykyään julkkikselle ei riitä yhdessä olemassaolevan tuotemerkin kanssa tehty yhteistyö, vaan isoimmat julkisuuden henkilöt haluavat ehdottomasti oman, kokonaisen sarjan itselleen.

Esimerkkejä tästä kehityksestä löytyy paljon. Osalle meikkisarja on luonteva jatkumo henkilöbrändiin, kuten Jeffree Star -youtubettajalla tai Huda Kattan -meikkitaiteilijalla. Molempien meikkeihin olen päässyt tutustumaan henkilökohtaisesti: Huda Beautyn huulikiilto kuuluu lemppareihini, mutta Jeffree Starin tuotteet ovat jääneet hiukan taka-alalle johtohahmon persoonan vuoksi. Katsotaan, tuleeko niistä myöhemmin blogiesittelyä. Yllä olevassa kuvassa olevat tuotteet olen saanut maahantuojalta testiin.

 

Myös kauneusalaan suoraan liittymättömät julkisuuden henkilöt ovat polkaisseet käyntiin useita meikkisarjoja. Rihannan Fenty Beauty on niittänyt hyviä arvioita (ja mullakin on yksi tuote nyt testissä), Kardashianin suvun lukuisat meikkisarjat kamppailevat piraattituotteiden kanssa ja uusin tulokas meikkimaailmaan saadaan pian Lady Gagan Haus Beautysta.

Mikäli meikit on koostettu laadukkaasti ja niissä on kiinnostava tulokulma, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Erityisesti Fenty- ja Huda-tuotteet vaikuttavat hyviltä, vaikka ne eivät toki tarjoa pitkäikäisten ammattilaissarjojen tuotevalikoimaa. Julkkis-meikkisarjojen ei edes haluta kattavan kaikkia mahdollisia meikkitarpeita, vaan ideana on myydä yksi tuote sieltä ja toinen tuolta. Tämä on sinällään ymmärrettävää resurssien priorisointia ja varmasti fiksua markkinointia, vaikka vaarana toki on että meikkibrändi jää ikävän tyngäksi. Tähän dilemmaan haetaan usein apua vaihtuvista kausikokoelmista.

Se mikä minua pohdituttaa julkkismeikeissä erityisesti, on brändin ikä. Tuleeko Kylie Cosmeticsista uusi Max Factor, joka on 50 vuoden kuluttua saatavilla joka marketista? Säilyykö Jeffree Starin hype, vaikka julkkis muuttaisi tyyliään tai menehtyisi? Onko tuotemerkillä mitään vetovoimaa ilman henkilöbrändiä? Tämä jää nähtäväksi, sillä vanhimmatkin vahvasti julkkisvetoiset meikkibrändit ovat kymmenisen vuotta vanhoja (Kat Von D).

Olisi mukava kuulla teidän ajatuksianne asiaan. Onko julkkis jopa liian tärkeä brändin elinkaaren kannalta?

 

Mitä mieltä olet julkkismeikeistä? Kolahtaako vai ketuttaako?

 

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework