Gosh

Pohjustus silmämeikille – mitä, miksi, milloin?

Yksi oman meikkaustaipaleeni virstanpylväistä on ehdottomasti silmämeikinpohjustajan hankkiminen, tai sen keksiminen että silmämeikkiä ylipäänsä voi ja kannattaa pohjustaa. En kuulu niihin onnekkaisiin joilla luomivärit pysyvät työpäivän ajan puhtailla tai meikkivoiteella pohjustetuilla luomilla, vaan ilman tahmeaa pohjustajaa luomivärit ovat poskilla ja kulmakarvoissa pahimmillaan alle tunnissa. Ensin siirryin luomien pohjustamiseen peiteaineella, sitten luomivärikynällä ja viimein tilasin ihan oikean pohjustajan. Ilman en enää voisi olla!

Tässä postauksessa jaan vinkkejä silmämeikin pohjustukseen. Tarvittava pohjustus riippuu täysin omien silmäluomien rasvoittuvuudesta ja rakenteesta, ja osa pärjää vähemmällä työllä toisten tarvitessa kaksikin pohjustajaa päällekkäin. Kannattaa kokeilla, mikä toimii itsellä parhaiten.

Mikä on silmämeikinpohjustaja? Mitä se tekee?

Pohjustaja on usein voidemainen, tahmea ja silikonipitoinen tahna joka levitetään ohuena kerroksena silmäluomille. Pohjustajan tehtävä on pidentää silmämeikin kestoa, saada luomivärit tarttumaan luomeen paremmin ja toistaa niiden sävyt intensiivisempinä. Etenkin hohtavat, glitterhippusia sisältävät luomivärit tarvitsevat alleen pohjustajan. Yksinkertaistettuna pohjustaja saa keskinkertaisetkin luomivärit näyttämään meikissä hyviltä. Eri meikkimerkeillä on erilaisia pohjustustuotteita luomivärille: löytyy voidemaista, ohutta, paksua, kiinteää puikkoa, kynää ja tuubia, kuivempaa ja kosteampaa koostumusta, mattaa ja hohtavaa. Itselle oikea löytyy vain kokeilemalla.

Meikkaan harvoin, eli tarvitsenko pohjustajaa?

Silmämeikinpohjustaja ei ole välttämätön hankinta, jos kokee että luomivärit pysyvät paikoillaan muutenkin hyvin tai luomet ovat kuivat. Pohjustaja tosin myös helpottaa luomivärien levittämistä, tasoittaa ihon sävyä ja luomivärien variseminen poskille vähenee, eli myös sen vuoksi pohjustaja on kannattava hankinta silmiään meikkaaville.

Aluksi voi kokeilla, riittäisikö pelkkä peitevoide pohjustamaan silmämeikkiä. Ohut peitevoidekerros luomille, kevyt puuterointi ja luomivärin levitys toimivat useimmilla arjessa. Jos kuitenkin huomaa jo muutaman tunnin kuluttua luomivärien karanneen luomelta luomivakoon, suosittelen pohjustajaa lämmöllä. Pohjustaja usein myös tasoittaa ihon sävyä, jolloin erillistä peiteainetta silmäluomille ei enää tarvitse.

Millainen pohjustaja minulle sopii?

Mulla on kaksi luottopohjustajaa, joita suosittelen kaikille joilla ei luomenpohjustajaa ole ennen ollut käytössä: Urban Decay Eyeshadow Primer Potion ja Gosh Eyeshadow Primer Stick. Molemmat toimivat suurimmalla osalla oikein hyvin. Jos luomet ovat hieman rasvoittuvat, voi näiden pohjustajien päälle levittää puuterin ennen luomiväriä mutta se ei mielestäni ole välttämätöntä. Kokeilemalla selviää!

Molemmat suosittelemani pohjustajat ovat erittäin riittoisia ja helppokäyttöisiä. Primer Potionista on saatavilla eri versioita sen mukaan, tahtooko pohjustajaan heleyttävää hohtoa (Sin), ihonsävyn tasoitusta (Eden) vai ihan tavallisen, läpikuultavan pohjustuksen (Original). Myös ikääntyville luomille on omansa (Anti-Age), mutta siinä koostumus on hieman erilainen kuin tavanomaisessa. Goshin puikkomuotoinen pohjustaja on väriltään vaalea ja aivan aavistuksen hohtava.

Jotkut tykkäävät käyttää silmämeikin pohjustuksena voidemaista luomiväriä. MAC-merkin Paint Pot -luomivärejä saa useassa sävyssä (omat suositukseni ovat mattainen Painterly ja hohtava Bare Study), samoin Maybelline Color Tattoo -purkkeja. Näiden päälle voi pohjustajan tapaan levittää ohuen kerroksen puuteria saadakseen siitä entistä pysyvämmän. Pretty Sweet -blogin Mirssiina käyttää voidemaisen luomivärin alla vielä tavallista pohjustajaa: tämä on vaihtoehto mikäli silmäluomet ovat todella rasvoittuvat tai silmän rakenne raskas.

Mitä sä käytät, mikä on paras?!

Tätä multa kysytään aina, kun suosittelen luomivärinpohjustajaa käyttöön. Valitettavasti mun luomet on hankalat, eikä esimerkiksi Primer Potion pidä luomivärejä paikoillaan yli kahdeksaa tuntia. Kyllä, mä vaadin silmämeikiltä yli kymmenen tunnin pysyvyyttä! Potionin kanssa käytän tuplapohjustusta voidemaisen luomivärin kanssa tai sitten turvaudun Nars-merkin Pro-Prime Smudge Proof Eyeshadow Baseen, joka on mielestäni ylivoimaisesti paras silmämeikinpohjustaja. Sen kanssa mulla on pysyneet vuosijuhlameikit kasvoilla yli vuorokauden (tosi on!). Valitettavasti Narsin tuotteita ei saa Suomeen helposti, sillä merkin oman nettikaupan postikulut yhdelle tuubille ovat isohkot ja lähin fyysinen myyntipiste taitaa olla Iso-Britanniassa. Onneksi nykyään kaverit matkustelevat paljon, joten voin houkutella jonkun käymään Narsin tiskillä Lontoossa.

Nyt kun olet opiskellut lyhyen oppimäärän luomivärinpohjustajasta, on seuraavaksi vuorossa käytännön harjoittelu. Kommentoimalla tähän postaukseen voit voittaa Urban Decayn Original-silmämeikinpohjustajan ihka omaksi. Jätä siis kommentti, jossa kerrot pohjustatko silmämeikkiäsi ja jos niin miten. Tahdon kuulla, oliko tästä postauksesta kenellekään hyötyä 🙂 Jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin saan yhteyden jos voitto napsahtaa kohdalle (näkyy vain mulle). Suoritan arvonnan tänä sunnuntaina 13.12. kello 12, osallistumisaikaa on siis siihen asti. Palkinto on itse ostamani.

Paluu wappufiiliksiin

En erityisemmin suunnitellut wappuaaton meikkiä etukäteen ja kaiken lisäksi toteutuskin oli aika pikainen, joten mitään huikeaa mestariteosta en nyt aio teille esitellä. Meikin kulmakivinä toimivat MACin pigmentit, glitter sekä söpöt tekoripset.

Kokonaisoranssista lookkia piristin tuomalla alaluomelle vaaleanvihreän pilkun Goshin efektipuuterilla vähän Sannin tapaan. Ei ihan perusjuttu, mutta wappuna kuuluukin revitellä 🙂

Yläluomella on käytetty sekaisin MACin pigmenttejä: Lantern Light koko luomella ja tummempi Campfire luomivaossa jatkuen ulkonurkan yli. Ulkonurkassa on myös aavistus Grimasin tummanruskeaa 566-sävyä, joka tuo vähän terävyyttä tuohon ”siipeen”. Pigmentin päälle kiinnitin MSCHICin kullanväristä glitteriä sävyssä Gold Me Now. Pigmentin kiinnittäjänä eli alimmaisena kerroksena on suosikikseni noussutta MACin Paint Potia sävyssä Bare Study. Silmän sisänurkassa näkyy aavistus tätä ihanaa shampanjasävyä 🙂 Ripset ovat kaverini Japanin-tuliainen, jotka nähtiin pakkauksessaan täällä. Ei muuten tarvinnut lyhentää noita ripsiä yhtään!

Kuvat ovat vähän hutaistuksissa näpsäistyjä, mutta kyllä näistä jonkun aavistuksen meikistä saa. Itse tykkäsin kovin: sekä oranssi väri että glitter ovat ehdottomasti suosikkijuttujani meikissä, joten mikäs sitä wappuna bilettäessä 🙂 Varsinkin, kun look oli varsin pysyvää laatua ja kesti oikein hyvin pikkutunneille asti.

Onko teillä lukijoilla ollut mahdollisuus vähän räväkämpään meikkiin viime aikoina? 🙂

PS. Älkää käyttäkö tekoripsien kiinnittämiseen jotain mahdollisesti vuosia vanhaa ripsiliimaa, jonka alkuperästä ei ole varmuutta… Seurauksena on seuraavana aamuna punaiseksi turvonnut ripsiraja.

This is my May Day (in Finnish: wappu) look. In Finland this holiday is widely celebrated especially among students (which I am) and laborers. Our celebrating lasted about 2,5 weeks during which we had many parties and happenings for example special wappu improv, wappu movie (Blues Brothers) and of course some traditions which just couldn’t be skipped 😉 Mostly I spent my wappu hanging out with my awesome friends and sad to say, doing also a bit of school stuff.

Anyway, wappu is a time when you can overdo your make up a bit or do a fantasy themed look. I decided to do something easy but not everyday look. So orange, glitter and false lashes it is!

Products used: MAC pigments (Lantern Light & Campfire), Grimas 566 (dark brown matte), MSCHIC Gold Me Now (glitter), Gosh Effect Powder (the green spot) and MAC Paint Pot Bare Study (underneath). Lashes are from my friend from Japan.

How do you like it? Have you had a chance to do a fancy make up look lately? 🙂

Arabialaista lookkia

Halusin laittaa kykyjäni koetukselle ja leikkiä uusilla TKB:n luomivärisampleilla, jotka ystävällinen lukijani ja bloginpitäjä Liis lähetti minulle 🙂 Superpaljon kiitoksia Liis, olet huippu! Käykäähän tsekkaamassa Liisin blogi.

Arabiameikkiin minua innoitti Jangsaran tutoriaali. Käytin vähemmän värikkäitä sävyjä enkä millään saanut tehtyä niin tarkkaa jälkeä kuin olisin halunnut, mutta olin silti aika tyytyväinen lopputulokseen. Luomivärit ovat jännän monisävyisiä ja aion ehdottomasti julkaista näistä vielä arvion. Sekä tilailla lisää…

Musta luomiväri ei näy näissä kuvissa niin intensiivisenä kuin pitäisi.

Tässä yleiskuvaa meikistä. Hankalinta oli seurata omaa silmän muotoa verrattuna tutoriaalin silmän malliin. Kun tein varjostuksen samalla tavalla kuin tutoriaalissa, tajusin ettei se toimi oman silmäni muotoon lainkaan. Opin siis matkan varrella ehkä hieman soveltamaan. Onneksi käytin sävyjä jotka olivat lähellä toisiaan, sillä se antoi paljon anteeksi lopputuloksessa.

Oi että kun tykkään näistä TKB:n luomiväreistä!

 Tässä vielä kuvaa eri sävyisessä valossa, nyt värien vivahteikkuus tulee todella esille. Voin kertoa että lopputulos oli näyttävä!

Alaluomen rajaus on Goshin Extreme Art Eyeliner sävyssä 13. Alelöytö vuoden takaa.

Koin todella vaikeaksi myös tuollaisen suoran alarajauksen. Osittain tähän vaikuttaa se, että alaluomeni on todella ryppyinen: levitettävää ainetta ei saa olla liikaa ja käden täytyy olla hyvin vakaa, ja siltikin kulta tuppautui keräytymään poimuihin… ARGH! Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin juuri tämän silmän alapuolelle on kehittynyt eräänlainen hieman röpelöinen ihottuma joka tietenkin ärsyyntyy siitä kun pumpulipuikolla hankaan rajausta pois ja venytän ihoa eri suuntiin. Ihottuma ei hirveästi kuvissa näy, sillä rasvaan sitä vimmatusti aamuin illoin jolloin se pysyy jotakuinkin näkymättömissä. Iho on kuitenkin siitä kohtaa herkempi ja sainkin meikinpuhdistuksen jälkeen tehdä oikein hemmottelurasvauksen.

Yläluomen rajaus Natural Code Eye Intensifier ja sisärajaus MAC Smolder.

Väsäsin vielä tällaisen tutorial-tyyppisen kuvan käyttämistäni sävyistä, toivottavasti tämä selventää edes hieman. Haluan kyllä ehdottomasti harjoitella lisää tällaisia näyttävämpiä meikkejä, tunne oli hieno kun sain edes vähän sinne päin väkästettyä omin pienin kätösin. Jangsaran tutoriaalit ovat aivan erinomaisia: toisaalta meikin vaiheet näyttävät petollisen helpoilta ja näin ollen tällaisten mämmikourien silmäihottumaisten on hieman tingittävä toteutushaluistaan 😉

Milloin te meikkaatte näyttävästi? Entä onko tutoriaaleista apua, ja millaisista meikeistä sellaisia olisi kiva nähdä?

PS. TKB-arvio luvassa lähiaikoina!

© 2021 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework