Flow Kosmetiikka

Arvio: Flow Kosmetiikka Mineraalimeikkipuuteri

Rakkauteni mineraalipohjiin syttyi ennen kaikkea Karkkipäivä-blogin avittamana: Sannin kannustamana tilasin ensi kertaa ulkomailta ja sain käsiini Lily Lolon mineraalimeikkipuuterin. Ihastuin pohjaan heti, sillä silloinen rasvoittuvaisuuteen taipuvainen ihoni ei oikein pelittänyt yhteen minkään nestemäisen meikkipohjan kanssa. Sittemmin olenkin suositellut mineraalipohjaa niille ystävistäni, jotka ovat kaivanneet kevyttä ja luonnollista meikkipohjaa.

Kävi kuitenkin niin, että Lily Lolon Warm Peach -sävyisen puuterin loputtua en tullutkaan tilanneeksi uutta. Miksikö? Noh, syitä on monia. Olin onnistunut hankkimaan useita nestemäisiä meikkivoiteita, jotka sopivat jo rauhoittumaan päin olevalle iholleni hyvin. Mainittakoon esimerkiksi Sensain Fluid Finish Lasting Velvet sekä MAC:in Studio Fix Fluid, joista molemmista pidän aivan älyttömästi. Kun ihoni ei enää rasvoittunut niin kovin (liekö syynä terveellisempi ruokavalio vai iän mukanaan tuomat muutokset) ja jäljellä oli ”enää” pintakuiva sekaiho, veivät muut meikkipohjat mennessään.

flowmp

Viime kesän alussa päätin kuitenkin palata mineraalipohjiin ja varta vasten pyysin itselleni testiin suomalaisen Flow Kosmetiikan Mineraalimeikkipuuterin. Tuotteessa viehätti ennen kaikkea kotimaisuus ja hyvä sävyvalikoima.

Täytyy nyt heti arvion alkuun todeta, että valitettavasti minun iholleni tämä meikkipuuteri ei sopinut. Kesällä pohja oli suhteellisen hyvä, mutta näin syksyllä ja talvella ihoni on aivan paperinkuiva joten puuterimainen pohja kiristää varsinkin poskipäiltä kovin. Viimeistelysuihkeistakaan ei ole ollut apua. Vaikka kuinka kosteutin ihoa ennen pohjan levitystä, alkoi jossain vaiheessa päivää kiristely ja silmien ympärille ilmestyi ”kuivuusryppyjä”. Joidenkin meikkivoiteiden kanssa (esim. Armanin Maestro ja paljon hehkuttamani Lumenen CC-voide) tapahtuu sama efekti eli ongelma on ihossani, ei tuotteessa.

Peittävyydeltään Flow Kosmetiikan puuteri on samaa luokkaa Lily Lolon kanssa, ja koostumuskin oli aika lailla sama. Sävy Porcelain vastasi hyvin Lolon Warm Peachia ollen vain hitusen vaaleampi, mutta silti keltapohjainen. Flow-pohjan jättämä pinta on kauniin samettinen ja peittoasteeltaan kevyt. Punoittaviin kohtiin puuteria on helppo kerrostaa ilman pakkelimaisuutta. Koostumus on siis enemmän kuin kohdallaan, mutta minun iholleni tämä ei vain toiminut.

flowmp2

Ilokseni keksin kuitenkin mahtavan käyttötavan tälle meikkipuuterille: Flow-pohja toimii älyttömän hyvin normaalipuuterin sijasta meikkivoiteen päällä! Monelle tämä mineraalipohjan käyttötapa oli varmasti tuttua kauraa, mutta minulle ihan uusi juttu. Sävytetty mineraalipuuteri tuo kevyesti lisää peittoa nestemäisen pohjan päälle ja kiinnittää meikin pysyvämmäksi. Varsinkin häämeikkeihin olen lisännyt tätä ikään kuin ekstravarmistukseksi.

Nyt minulle yksinään epäsopiva pohja ei jää pölyttymään käyttämättömänä, vaan käytän sitä lähes päivittäin puuterin sijasta. Levitykseen käytän puuterisivellintä, mutta yhtä lailla mineraalijauheen voisi painella kabukilla meikkivoiteen päälle mikäli tavoitteena on peittävämpi lopputulos.

Jotkut kuivaihoiset tuntuvat pärjäävän hyvin mineraalipohjan kanssa, mutta tällä hetkellä minulla jauheet jäävät vain kesä- ja puuterikäyttöön. Flow’n pohja on mukavan edullinen (vain noin kympin per neljän gramman purkki) ja totta kai kotimaisuus nostaa pisteitä minun silmissäni hurjasti. Suosittelen tätä siis varsinkin normaalin ja rasvaisen ihon omaaville, jotka pitävät kevyestä ja puolimattaisesta lopputuloksesta 🙂

Mikä on sinun kokemuksesi mineraalimeikeistä? 🙂

Postauksen tuote on saatu testiin blogia varten.

Pitsiä, pastellia ja persikkaa

Viimekertaisesta rock-meikistä vähän toisenlaisiin tunnelmiin, nimittäin IsaDoran Blooming Spring -palettiin ja sillä toteutettuun herkkään ja yksinkertaiseen meikkiin.

bloomspr3

Halusin tällä kertaa hempeän romanttisen lookin pitsipaitani vuoksi; kaikenlaisesta sitä inspiraationsa voikin saada. Pohjana on Lumenen CC-voide, josta tuli kuin varkain kesäni ykkösmeikkipohja ja sille kaveriksi paritettuna blogia varten testiin pyytämäni Flow Kosmetiikan mineraalimeikkipuuteri (arvostelu tulossa myöhemmin, lupaan!). Kevyet varjostukset ja hohtopuuteria poskiluulle, ja siinäpä se.

bloomspr2

Silmämeikissä pyrin myös pyhään yksinkertaisuuteen ja väritin koko luomen persikan ja vaaleanpunaisen sävyllä. Ripsarikin on varsin perusmallia, Wet n Wildin Mega Volume joka on mineraalipohjan tavoin saatu testiin blogin kautta.

bloomspr

Joskus simppeli silmämeikki toimii yksinään hyvin, mutta tällä kertaa kaipasin aavistuksen lisäromantiikkaa. Tässä tarkoituksessa toimii erinomaisen hyvin marjaisan punainen NYX Gardenia. Näitä NYX:in mahtavia huulipunia pitäisi kyllä haalia lisää: lupaattehan ilmoittaa minulle, jos Cherry Cultureen tulee alemyynti?

Romantiikkaa vai rockia, kumpi iski enemmän? 🙂

As a contras to rock look I’ll now post a cute and romantic pastel themed look. I used IsaDora Blooming Spring palette for eye makeup and the base is Lumene CC Cream + Flow Kosmetiikka Mineral Powder mix. Loving the simple glow and the berry lips (NYX Gardenia)!

Which one did you like best, rock or romance? 😉

Bändärimeikki

Minua pyydettiin esiintymään ja stailaamaan itseni ja pari muuta tyyppiä mainosvideolle. Teemana oli rock-henkisyys ja kyse oli stand up -festivaalien promoamisesta. Minun tehtäväkseni jäi lähinnä näyttää nätiltä koomikoiden hoitaessa esiintymispuolen. Tuosta ja tästä voitte käydä tsekkaamassa lopputulosta. Oli kieltämättä aika hauskaa taiteilla pojillekin oikein kunnon kajalit silmiin ja letit kuosiin!

Täytyy myöntää, että oli kiva päästä vähän leikkimään bändäriä 😉

rockrock

Meikkipohjan oli oltava mahdollisimman virheetön ja sen piti kestää koko päivän ajan. Meikin tummuus, varjostukset ja punat oli vedettävä övereiksi, ja kun rock-meikkiin kuuluu hienoinen suttuisuus jo lähtökohtaisesti… Tunsin siis itseni aika erilaiseksi liikkuessani ihmisten ilmoilla tässä lookissa!

rockrock2



Pohjana toimii Diego Dalla Palman pohjustaja* kera Lancôme Teint Idole Ultra 24h:n. Ekstrapeittoa sain Flow Kosmetiikan mineraalimeikkipohjalla*. Kuvat on otettu juuri usean tunnin kuvausten jälkeen: pohja on siis erinomaisen hyvässä kunnossa huolimatta spottivaloissa keikailusta ja korkkareissa kompastelusta. Huulilla ihana MAC Ruby Woo kesti tietenkin kuin unelma, ja toi mukavaa särmää rokkarimeininkiin. Poskipunana homman hoiti Sleekin Flamingo.

rockrock3
rockrock4



Silmämeikki on toteutettu kokonaan Make Up For Everin viime vuoden syksyn Black Tango -kokoelmapaletilla*. Voidemaiset luomivärit ovat sävyltään upeita ja tällaisessa kokosilmän smokyssa niiden ihana hohto pääsee todella esille. Pysyvyys on myös todella hyvä, varsinkin Urban Decay Primer Potion -silmämeikinpohjustuksen kanssa. Lisäsin luomivakoon hieman Tarten True Blood -paletin tummansinistä, jotta häivyttely olisi helpompaa.

Mustaakin mustemmasta kajal-suorituksesta vastaa MAC:in Smolder, joka on ehdottomasti paras kokeilemani musta silmämeikkikynä. Harmikseni useammin käytettynä se ärsyttää hieman silmäni limakalvoja, kuten jo hieman kuluneesta jäljestä voi päätellä.

Muuten, tässä vinkki superkestävään kajal-rajaukseen! Kannattaa jo heti meikkauksen alussa vetää yksi kerros kajalia (kuivatuille) sisäluomille ja silmämeikin edetessä kerrostaa jälkeä. Näin lopputulos on intensiivinen ja kestävä, eikä sitä tarvitse heti olla korjailemassa baarin vessassa. Tämän proggiksen aikaan en vielä tiennyt tätä kikkaa, joten siksi ei-niin-intensiivinen kajaljälki.

rockrock5

Tähän vielä pakollinen duckface-bändäri! ^__^

Oli kyllä mukavan erilainen sunnuntaipäivä, ja jännittävää toteuttaa itselle kokonainen rokkarilook. Kuvaaja (paras) kysyikin hämmentyneenä ”siis löytyikö sulta noi kaikki kuteet ihan omasta vaatekaapista?” Ilmeisesti en siis profiloidu kovin rock-henkisenä tyyppinä noin arjessa… 😀

Mitäs tykkäätte, rokkaako vai onko ihan iskelmää? 🙂

*saatu testiin blogin kautta.

My friend asked me to perform on his ad video and do a rock themed look. This is what I did 🙂

The makeup is done with extremely lasting base (Diego Dalla Palma Primer + Teint Idole Ultra 24h + Flow Kosmetiikka Mineral Powder) and eye makeup with Make Up For Ever Black Tango -palette. I just had to do my lips with MAC Ruby Woo, it’s amazing!

Overall I really liked doing this kind of ”role play” and it was super fun to spend a day as a rock chic / groupie.

How do you like the rock look? Too lame? 😉

Häämeikki ystävälle

Sain kunnian tehdä ystävälleni S:lle häämeikin. Hän oli itse asiassa jo toinen ystävistäni, jolle sain toimia Maid of Make-Upina, sillä viime vuonna tein häämeikin yhteiselle ystävällemme L:lle. Toisistaan tietämättä molemmat morsiot toivoivat meikkiin ruskeaa ja mattasävyjä, joten sama Grimasin luottonelikko toimi molempien meikissä ihanteellisesti. Tämän vuoden morsian halusi kuitenkin inasen tummempaa jälkeä kuin aiempi meikattavani, joten lookeista tuli loppujen lopuksi aika erilaiset huolimatta samojen sävyjen käytöstä. Viime kesän häämeikkiharjoittelut L:n kanssa voi kurkata täältä.

Valitettavasti minulla ei ole kuvaa morsiamen meikistä koko kasvoilla, mutta hänen blogistaan voitte käydä kurkkaamassa silmäkuvan. Myös tästä postauksesta näkee hieman kokonaisuutta (ja mikä i-ha-na hääpuku!!). Alla olevissa kuvissa näette saman lookin toteutettuna omille kasvoilleni.

haameikki

Harjoittelin heti koemeikin jälkeen lookin myös itselleni, jotta saisin hieman rutiinia meikin tekoon. Näistä kuvista voi joku morsio myös saada hieman inspiraatiota omaan meikkiinsä, tämänkaltainen matta yhdistelmä kun sopii hyvin monelle.

Häämeikissä tärkeintä on pysyvyys, ja panostimmekin morsion kanssa heti kunnolliseen meikkivoiteeseen: Stockan kassan kautta kotiin lähti Lancôme Teint Idole Ultra 24h eli tuttavallisemmin TIU24 🙂 Turhaan ei kosmebloggaajien Facebook-ryhmässä tätä meikkivoidetta kehuttu! Jälki on todella tasaista ja kaunista, lähestulkoon photoshopattua. Lisäksi meikkivoiteelle luvataan hurjankuuloinen 24h-pysyvyys.

Me suoritimme pysyvyystestin morsiamen polttareissa, joissa Diego Dalla Palman primerilla* kiinnitetty ja Flow Kosmetiikan mineraalipohjalla* puuteroitu pohja kesti hyvänä myöhään yöhön. Samalla kombolla mentiin siis myös hääpäivänä. Poskipunan sävyksi valikoitui hennosti hohtava koralli, Sleek Rose Gold. Ja pitihän hääpäivään lisätä vähän hehkua MAC:in Lightcapadella 😉 Lopuksi suihkutin koko kasvoille Clarinsin Fix’ Make Up -suihketta, joka viimeisteli meikin pysyväksi ja kuulaaksi.

haameikki3
haameikki4

Silmämeikissä yleisilme haluttiin pitää raikkaana. Koko luomelle valikoitui Sleekin Oh So Special -paletin kermainen mattavaalea Bow-sävy, jota ulkonurkassa ja luomivaossa tummennettiin saman paletin The Mail -mattaruskealla. Tunsin muuten jonkinlaista kieroa mielihyvää, kun sain käyttää häämeikkiin häähumun mukaan nimettyä palettia… 🙂

Tummensin luomivaossa ruskeaa vielä Grimasin 566-sävyllä ja lisäsin sen ja The Mailin sekoitusta maltillisesti myös alaluomelle. Alaluomen hento luomivärirajaus skarppasi meikkiä todella kivasti, ja sopi morsiamen mantelinmuotoisille silmille paremmin kuin hyvin. Myös ripsirajan tummennus ohuella mustalla rajauksella oli ehdottomasti paikallaan, varsinkin kun ystäväni ei halunnut tekoripsiä. Musta rajaus sai morsiamen todella pitkät ja tuuheat ripset näyttämään entistä ihanammilta.

haameikki2

Huulille löysimme aivan mahtavan ”my lips but better”-sävyn, joka sattumalta on vielä huulirasva. Couleur Caramelin viime vuoden kevätkokoelmassa ilmestynyt Baume à Lèvres sävyssä 253 (Rose Dragée)* on ihana hennon vaaleanpunainen huulirasva. Valitettavasti Couleur Caramelin huulirasva ei ole lupauksestaan huolimatta kamalan kosteuttava, joten morsian lisäsi sen alle vielä perus-labelloa.

haameikki6

Tässä kuvassa näkyvät kaikki meikissä käytetyt tuotteet nätisti aseteltuina. Aikamoinen kasahan niitä on!

Pohjaan panostaminen kannatti: meikki pysyi puuteripaperilla korjailun avulla moitteetta myöhään yöhön ja morsian oli tyytyväinen lopputulokseen. Odotankin innolla, saisinko meikata vielä kolmannenkin ystävän ensi kesänä tärkeään päivään…

haameikki5


Millainen on/olisi sinun unelmien häämeikkisi? 🙂

* tuotteet saatu testiin blogia varten

I made a bridal make-up look for my lovely friend. Unfortunately I don’t have any pictures of the bride so here’s how the same make-up looks on me: matte brown shades (Sleek Oh So Special palette and Grimas 566) and perfect foundation base (Lancôme Teint Idole Ultra 24h + Flow Kosmetiikka mineral powder) are always a hit. With a little hint of glow (MAC Lightscapade with Sleek Rose Gold blush) the romantic wedding look is created.

Which is the bridal make-up look of your dreams?

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework