Dolce & Gabbana

Ensimmäinen LivBoxini

Olen katsellut useasti vierestä, kun asiaan vihkiytyneet kauneusbloggaajat vertailevat ja arvostelevat kuukausittain ilmestyvää LivBoxiaan. Asia on tavallaan kiinnostanut minuakin, mutta olen toistaiseksi jättänyt kyseisen yllätyslaatikon tilaamatta. Serkulleni sen toki tilasin joululahjaksi, mutta koin etten itse hyötyisi boksista mitään ja tyydyin seuraamaan kuukausittaista ”läyhäystä” popkornikulhon kanssa.

Sain kuitenkin yhteenoton LivBox-tiimiltä ja mahdollisuuden kokeilla tätä kosmetiikkalootaa, joten tartuin mielihyvin haasteeseen. Pystyisikö LivBox tarjoamaan minulle jotain uutta ja kivaa kokeiltavaa?

Ensimmäistä kertaa minun piti suorastaan vältellä boksipostauksia ja LivBoxin Facebook-sivuja, jotta en saisi laatikon sisältöä etukäteen selville. Yritin viimeiseen asti pitää tuotteet yllätyksenä itselleni ja osittain siinä onnistuinkin. Olisi tosin ehkä helpompaa, jos ei lukisi niin mittavaa määrää kauneusblogeja 😉

Boksin teema oli tällä kertaa osuvasti bloggaajapainotteinen, nimittäin tunnetut bloggaajat olivat valinneet siihen omat suosikkituotteensa. Olisikohan tässä laatikollinen juttuja minun makuuni…?

No mutta, olihan siinä! Olin ehtinyt jo ”spoilaantua” The Body Shopin Honeymania-vartalovoista, mutta sen lisäksi löysin paljon muutakin mieluista tuotteiden joukosta.

The Body Shop Honeymania

Pieni vartalovoipurkki tuli tarpeeseen näin kesän jälkeen. Hunajan tuoksu ei ole liian makea, vaan juuri piristävän kukkainen. Pikku purkki riittänee minulla parin kerran viikkorasvaustahdilla noin kuukaudeksi. Onneksi tämä kokeilukoko on sentään useamman käyttökerran juttu, pussitetuista näytteistä en koskaan ole liiemmälti innostunut.

Clinique All About Eyes -silmänympärysvoide

Voi ei, olisipa tästä tuotteesta ollut kuivalle iholle tarkoitettu Rich-versio boksissa! Siitä olen kuullut hyvää, mutta tämä normaalin ihon sy-voide on jäänyt minulle vieraaksi. Innolla kuitenkin kokeilen ja kehun sitä, että LivBoxin sisuksista paljastui tällä kertaa myös selektiivistä kosmetiikkaa.

Batiste XXL Volume -kuivashampoo

Tämä oli varmaan suosikkini koko boksista! Batisten kuivashampoo on minulle ennestään tuttu Brunette-versiona, mutta tämä XXL on vielä parempi. Batiste paitsi tuoksuu hyvältä ja puhdistaa, se myös tuuheuttaa hiuksia juuresta alkaen ja tuo hyvän rakenteen esimerkiksi kampausten pohjalle. Testaan pikkupurkin loppuun, ja katson olisiko siitä ikisuosikkini (mutta tympeän hajuisen) Klippoteketin kuiviksen voittajaksi.

Lumene Arctic Sun -aurinkopuuteri

Jee, täysikokoinen tuote! Aiempien boksipostausten perusteella olen päätellyt, ettei LivBox sisällä paljoakaan värikosmetiikkaa. Onneksi kuitenkin elokuun laatikko toi muassaan tämän aurinkopuuterin, sillä uudet meikkikokemukset kiinnostavat aina. Puuteri yllätti pigmenttisyydellään: odotin jotain paljon laimeampaa, vaikka Lumenen tuotteista noin yleensä minulla on hyviä kokemuksia. Tämän kyllä täytyikin olla hyvä, sillä idolini Saara Sarvas on tätä kehunut ja sen valinnut boksiin 😉

Dolce & Gabbana Dolce -suihkugeeli

Viimeisenä joukon pettymys. En juurikaan perusta eri hajuvesimerkkien suihkugeeleistä, vaikkakin tämä on hyväntuoksuinen ja sinällään ihan kiva. Olisin vain mieluummin ottanut Konjac-sienen… 🙂

LivBox-kokemus oli siis positiivisempi kuin odotinkaan. Jatkan testailuja seuraavaksi syyskuun boksin kanssa.

Mikä on sinun kokemuksesi LivBoxista? 🙂

Arvio: Dolce & Gabbana Pour Femme EdP

Rakastan hajuvesiä, mutta koukutun ostamaan täysikokoisen pullon harvoin. Yleensä hajuvedessä on oltava Sitä Jotain, jokin viesti, ainesosa tai ydin jolle juuri minä haluan tuoksua. Yhteistä rakastamilleni tuoksuille on lempeä kukkaisuus, vanilja ja puun ja myskin vivahteet. En oikeastaan voi sanoa minkään tuoksun olevan varsinaisesti tuoksumakuni ulkopuolella (hullaannun välillä aivan erityyppisistä hajuvesistä!), mutta karsaimmin katsomiani ovat erilaisia vesimäisiä ja vihreitä tuoksuja sisältävät pullot. En myöskään innostu tuhanteen kertaan käytetyistä tuoksuideoista, kuten kenzojen uusinnoista, lukuisista flowerbombeista, tyttömäisistä kesäescadoista ja erilaisista intense-versioista ihanmistätahansa.

Dolce & Gabbanan Pour Femmesta kuulin alunperin blogien kautta ja jo tuoksuainesosalista vakuutti: kirpsakkaa hedelmäisyyttä, valkoisia kukkia ja sokerina pohjalla yhdistelmä vaniljaa ja vaahtokarkkia. Voitteko kuvitella, vaahtokarkkia! Silmät onnesta soikeina ostin tämän omakseni netin kautta, kunhan olin ensin kokeilemalla todennut sen soveliaaksi iholleni.

Mahtavaa on, että Pour Femme tuoksuu ihollani hyvin vaahtokarkkimaiselle. Tosin varsin aikuismaisella ja vakavasti otettavalla tavalla, Dolce & Gabbanan vaahtokarkit nautitaan nimittäin kujeilevasti vadelmadrinksun kera eikä lastenkutsuista voi puhua samassa lauseessa. Päivän mittaan tuoksu sulaa kuten vaahtokarkit vaniljamaitoon ja illalla jäljellä on ripaus pehmeää vaniljaa ryyditettynä lämpimällä puulla.

Tuoksu on äärimmäisen pitkäkestoinen. Aamulla suihkaan yhden suihkauksen niskaan tai kaulalle ja toisen ranteisiin, eikä Pour Femmen vetovoima laannu päivän mittaan. Mikään päänsärkytuoksu tämä ei kuitenkaan ole, vaan tykkään siitä miten tämä sulautuu ihooni pehmeästi. Yleisesti ottaen olen havainnoinut, että juuri oman ihoni pH-tasapaino on sellainen, että se tuppaa sulauttamaan äkkiväärätkin tuoksut itseensä ja muuttamaan niiden hyökkäävyyden tietynlaiseksi hillityksi samettisuudeksi. Joidenkin hajuvesien kanssa tämä on erittäin hyvä juttu, toisilta taas ihoni vie ilmaisuvoiman kokonaan. Siksi suosinkin yleensä enemmän tuoksuainesosia sisältäviä Eau de Parfum -versioita Eau de Toilettejen sijaan.

Miten sinun ihosi reagoi hajuvesiin? 🙂

This error message is only visible to WordPress admins

Error: There is no connected account for the user 1526954456 Feed will not update.

© 2020 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework