Benton

Ihonhoitoni just nyt eli K-Beauty aloittelijoille


Teksti sisältää mainoslinkkejä.

Ymmärtenette, että välillä ei ole helppoa olla töissä kosmetiikan verkkokaupassa eikä varsinkaan kuuluisan Ostolakossa-Virven alaisena. En suinkaan tarkoita, että Virve rautaisella kädellä piiskaisi meistä työntekijöistä kaiken irti ja kiduttaisi epämiellyttävillä työtehtävillä, vaan hän päinvastoin innostaa kokeilemaan uusia juttuja ja K-Beautyn sanansaattajana on saanut monet tiimistämme innostumaan korealaisesta kosmetiikasta. Virve kohkaa jostain uutuudesta harva se työpäivä ja saa myös välillä hieman kosmetiikkarajoitteiset ruotsalaisetkin kokeilemaan trendikkäitä, uusia tuulia – puhumattakaan meistä vastaanottavaisemmista, kosmetiikkafriikeistä suomalaisista.

K-Beauty on aihealue, johon olen tutustunut pitkälti Virven kautta. Sattumalta tämänhetkinen ihonhoitorutiinini koostuu pelkästään korealaisista tuotteista, joten päätin hetken mielijohteesta esitellä rutiinini kulmakivet just nyt. Osan tuotteista olen ostanut itse, osan saanut töiden kautta ja Whamisan kasvoveden minulle on lähettänyt maahantuoja. (No okei, osa tuotteista on ehtinyt jo loppusuoralle tätä kirjoittaessa, mutta hyvä idis kaikki tyynni eikö?)

Suomen suurin korealaisen kosmetiikan valikoima löytyy työpaikaltani eleveniltä.

Whamisa Organic Flowers Toner Deep Rich -kasvovesi – Älyttömän riittoisa, lähes geelimäinen kasvovesi jossa on hurmaava tuoksu. Tuntuu, että lotraan kasvovettä paljon ja välillä jopa useita kerroksia, mutta purkki ei silti näytä olevan kuin hiukan vajaa. Whamisa hyödyntää tuotteissaan fermentoituja ainesosia, joiden luvataan olevan ravintorikkaampia ja antioksidanttipitoisempia kuin käymättömät vastineensa. Kasvovesi tuo tarvittavaa lisäkosteutta ja korvaisi varmasti kiireisellä erillisen hoitonesteen hyvin. Tykkään ihan hurjan paljon, tämä yllätti erityisen positiivisesti.

Benton Snail Bee High Content Essence -hoitoneste – Ra-kas-tan etanatuotteita, eli tuotteita joissa on hyödynnetty puhdistettua etanalimaa. Kuulostaa ällöltä, mutta toimii iholla täydellisesti. Etanaseerumi on siitä kätevä ainesosa, että se toimii hyvin kaikilla ihotyypeillä kuivasta epäpuhtaaseen. Bentonin hoitoneste on jykevän geelimäistä koostumukseltaan ja sisältää myös mehiläismyrkkyä (synteettistä, oletan). Tästäkin tuotteesta tykkään älyttömästi ja se selkeästi vaalentaa finniarpia – ominaisuus, jonka olen etanatuotteissa ennenkin huomannut.

Blithe Pressed Serum Tundra Chaga -voideseerumi – Jännittävä, voidemainen seerumi on tarkoitettu käytettäväksi iholla jopa kosteusvoiteen sijasta. Kuivalle iholle se ei aivan sellaisenaan mielestäni riittänyt, vaan käytin lisäksi kasvovoidetta. Jäykän voidemainen seerumi tuoksui makealle ja toi kokonaisuutena mieleeni toffeevanukkaan. Myös Blithen seerumi sisältää käymisteitse valmistettuja ainesosia ja muun muassa 60% pakurikääpää. Seerumi toi iholle pehmeyttä ja kuivan ihon kaipaamaa ravitsevuutta. Purkin loputtua huomasin, että voidemainen seerumikoostumus oli iholleni aivan erityisen hyväksi ja jotain jäi puuttumaan kun siirryin kosteuttavampaan, hyaluronipohjaiseen seerumiin. Kalliihko hinta, mutta korvatessaan myös kosteusvoiteen sen arvoinen.

Cremorlab Shadow-Off Eye Cream -silmänympärysvoide – Hintava, mutta ihmeellisen kirkastava voide silmänympäryksille. Tämä on Virven blogissaan kehuma tuote, josta kyllä tykkään ja olin aidon hämmästynyt sen kirkastavasta vaikutuksesta. Valitettavasti superkuiva ihoni ei kuitenkaan saanut tästä aivan niin paljon ravitsevuutta ja kosteutta kuin olisi kaivannut, mikä harmitti. Kirkastavana tuotteena Shadow-Off kuitenkin on mainio ja sopii varmasti kaikille ihotyypeille mainiosti, vaikka tuntuikin äärimmäisellä aavikkoiholla (kiitti Petra termistä!) riittämättömältä.

Cremorlab Snow Falls Melting Cream -kasvovoide – Tämä Cremorlabin huipputuote sen sijaan saa kymmenen pistettä ja kaikki mahdolliset eläinaiheiset lisätunnustukset. Purkissa kiinteä kasvovoide nimensä mukaisesti sulaa iholle ja tuo ihanan ravitsevan tunteen kasvoille. Kasvovoiteessa on raikas, mineraalinen tuoksu ja tuntuma aivan omaa luokkaansa. Harvoin törmää näin ravitsevaan mutta samalla helposti levittyvään ja imeytyvään kosteusvoiteeseen. Riittoisa koostumus ja tavanomaista isompi 60 millilitran purkkikoko tekevät Snow Falls Melting Creamista mahtavan tuotteen kaikille kuivaihoisille. Näkisin voiteen sopivan erinomaisesti myös pakkasen kuivattamalle normaalille ihotyypille tai sekaiholle.

Tämä viiden tuotteen näppärä kokonaisuus oli hyvä startti korealaiseen kosmetiikkaan ja ihastuin rutiiniin ja ideologiaan kovasti. Postauksesta jäi puuttumaan kaksoispuhdistus (siinä vaihtelen tuotteita lähes päivittäin), kangasnaamiot ja aurinkosuoja sekä tietysti kuorinnat ja muut harvemmin käytettävät tehohoidot. Niistä saisi jokaisesta vaikka erillisen postauksensa, joten pidetään tämä perus-ihonhoitoon keskittyvä juttu vähän lyhyempänä.

Oletko jo tutustunut korealaiseen kosmetiikkaan? Onko huipputuotteita löytynyt?

 

Oletko yhtä vaikutuksille altis kuin minäkin?

 

PS. Jos korealainen kosmetiikka kummastuttaa enemmän kuin ihastuttaa, suosittelen tutustumaan elevenin sivujen mainioihin ohjeisiin aiheen tiimoilta. Virven kirjoittamat ohjeet selventävät tuotteiden tarkoituksen heti ja ihonhoidon tietopankki karttuu kuin huomaamatta!

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework