Suuri ripsivärivertailu

Mulla on käytössä useita ripsareita samaan aikaan. Tämän ripsivärihamstrauksen on aiheuttaneet niin blogitestailu kuin oma vaihtelunhalukin. Joihinkin meikkeihin tahdon vain pienen sipaisun kevyintä mahdollista ripsiväriä, joihinkin meikkeihin taas tekoripsitaso on vähimmäisvaatimus. Olen onneksi geenilottovoitolla siunattu, sillä värittömyydestään huolimatta mun ripset on pitkät, taipuisat ja suht runsaat. Ainoat jutut mitä ripsiväriltä kaipaan, ovat erottelukyky ja tuuheus. Ripsarimassa varisee ripsiltäni pois todella harvoin, yleensä mikä tahansa vesiliukoinen ripsiväri pysyy paikoillaan ihan hyvin pitkänkin päivän ajan. Varisemista tai yläluomen värjäystä en kuitenkaan erityisesti kaipaa joten päivinä jolloin meikin on oltava pomminvarma, valitsen 38-maskaran tai vedenpitävän ripsarin.

Kyselin muutama viikko sitten Facebookissa, että kiinnostaisko teitä nähdä kaikki tällä hetkellä auki olevat ripsivärit testattuina. Ja niinhän sitä haluttiin! Kaikki ripsivärit ovat hyvää keskitasoa, tosin pari hutia ja yksi huippu näitä myös löytyi. Kuvissa erot eivät ole suuren suuria (varsinkaan, kun otin ne juuri siitä huonomman ripsirivistön silmästä), mutta tuntumassa oli eroja puolin ja toisin.

Kaikki ripsivärit on tavalla tai toisella saatu blogin kautta.

lumene_lime_ripsiväri3

Lumenen limenvärisessä putkilossa asustava ripsiväri oli joukon ainoa kuiduilla tehostettu maskara. Kuituja oli vähänlaisesti, eivätkä ne suuremmin häirinneet silmissä enkä huomannut varisemista. Harja on terävän piikikäs ja kuten huomannette, suttaan sillä aina yläluomeni. Tämä myös hieman klimppasi ripsiä yhteen, joskin saavutettu tuuheus oli oikein kelvollista tasoa. Testin vaikein poistettava: tätä saa välillä poistaa silmistä kahteen kertaan puhdistusöljylläkin! Natural Code Dual Drama Mascaraa saa ostettua isoimmista marketeista ja tavarataloista noin kympin hintaan.

lumene_pinkki_ripsiväri3

Natural Coden toinen, perinteisellä harjalla varustettu maskara oli muodoltaan ja massaltaan enemmän mieleeni mutta lopputulos aika pliisu. Tuuheuden sijaan tämä toi ripsiin kaunista erottelua ja pituutta. Mielestäni tämän SHOCK Volumen ja Dual Draman tuotekuvaukset voisikin vaihtaa päikseen! Natural Code SHOCK Volume -ripsiväriä saa niin ikään marketeista ja tavarataloista noin kympillä. Tämä on valintani luonnollisiin, helppoihin meikkeihin joissa en halua ripsien korostuvan.

maybelline_ripsiväri3

Monelle Maybellinen Colossal-ripsivärit ovat huipputuotteita. Tämä Go Extreme Volume -malli oli kuitenkin minun ripsissäni hyvä perussuorittaja, ei pystin arvoinen muotovalio. Ripset saavat toki tuuheutta jonkun verran, mutta kuivahko massa tekee ripsistä hämähäkkimäiset ja jotenkin… Hassut. Perusmeikissä tämä kuitenkin menee, sillä Go Extreme Volume ei korosta ripsiä ylettömästi mutta tuo kuitenkin niille hiukkasen lisävolyymia. Mallia saa myös vedenkestävänä ja Maybelline lähtee tavaratalon tai marketin tiskiltä mukaan noin 15 eurolla.

rimmel_ripsiväri3

Rimmel Scandaleyes Rockin’ Curves oli testijoukon pettymys. Omituinen harja ei istunut ripsilleni lainkaan, enkä saanut tästä mieleistäni tuuheutusta irti. Harjaa oli vaikea saada käänneltyä niin, että jokainen ripsi tulisi värjätyksi kauttaaltaan ja siksi ripsien yhteen tarttuminen oli yleistä. Yläluomeakin tuli tämän kanssa sutattua. Rockin’ Curves on hieman kalliimpi kuin Natural Codet, mutta halvempi kuin Maybelline Colossal Go Extreme: kurvimaskara tarttuu kaupasta mukaan noin 12 euron hintaan.

yr_ripsiväri3

Myös Yves Rocher kummastutti harjallaan. Volume Elixir Mascara levitetään suipolla harjalla, jota oli hieman vaikea käyttää mutta toisaalta pieni kärki ulottui hyvin silmän sisänurkkaan. Suttasin tämänkin kanssa luomeni ja päivän loppua kohden Volume Elixir varisi ihan aavistuksen poskipäille. Lopputulos oli ”njääh”, sain ihan kivannäköiset ripset mutta en uskomatonta tuuheutta. Hinnaltaan Yves Rocherin ripsiväri on noin 16 euroa, mutta satunnaisista tarjouksista sen voi saada halvemmalla. ”Rokkerin” tuotteita saa ostettua heidän liikkeistään tai nettisivuilta.

zuii_ripsiväri3

Testin paras on Zuiin luonnonmukainen ripsiväri, jonka tekemä jälki nyt vaan on kaikista eniten mieleeni. Zuii tuo tuuheutta kuitenkin samalla erotellen ripsiä. Jätin sen tahallaan viimeiseksi, jotta näkisin miten maskara suoriutuu ripsissä joihin on lisätty ja pyyhitty pois viisi ripsiväriä ennen sitä. Lopputulos hieman kärsii, mutta silti Zuii nappaa pisteet kotiin. Ripset saavat tarpeeksi tuuheutta arkimeikkiin ja harja nappaa lyhimmätkin ripset mukaan. Ainoa miinus tulee kuivasta massasta, jonka takia ripsaria täytyy kerrostaa jotta tulos olisi paras mahdollinen. Zuii Organic Volume Mascaraa saa ostettua hoitoloista ja Zuiin nettikaupasta 26 euron hintaan. Ehdottomasti paras luonnonkosmetiikan ripsiväri, jota olen kokeillut!

Kaikki testin ripsivärit ovat periaatteessa hyviä ripsivärejä arkeen, mutta kun haluan älytöntä tuuheutta turvaudun IsaDoran Big Bold -maskaraan tai erääseen uuteen suosikkiini (juttua kehitteillä ihan just kohta!). Tämän testin ripsiväreistä nappaisin arkikäyttöön Zuiin, Natural Code SHOCK Volumen ja Maybelline Colossal Go Extremen. Niissä tuntuma on ripsillä kaikista paras ja poistettavuus erinomaisen helppo.

Huh, siinäpä vasta oli silmät ja ripset kovilla kun nämä testasin läpi. Löytyikö joukosta suosikkeja?

 

Koska viimeksi vaihdot ripsiväriä ja miksi?

 

Kaikki ripsivärit saatu blogin kautta joko osana goodie bagia tai suorina pr-lähetyksinä.
Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

14 thoughts on “Suuri ripsivärivertailu

  • 8.10.2015 at 16:07
    Permalink

    Mä oon niin tyytyväinen siihen Maybellinen colossaliin, se originaaliversio vedenkestävänä, etten vaihda. Jokunen huti on tullut, kun oon aatellut, että oisko joku parempi. No ei oo 😀
    UD:n avajaisissa Nakedin ostajana sain pienen ripsarin kaupan päälle, se on aika hyvä kyllä, mutta ei vedenkestävä kaiketikaan 🙂

    Reply
    • 10.10.2015 at 11:57
      Permalink

      Ihanaa, että oot löytänyt luottoripsarin! Se on vaan niin mahtavaa, kun hutikokeilujen jälkeen palaa siihen vanhaan ja hyväksi todettuun <3

  • 8.10.2015 at 18:56
    Permalink

    Max Factor False Lash Effect!!! Mikään ei ole tuota voittanut! Megasuperia varten yhdistän FLE ja IsaDoran Big Boldin <3

    Reply
    • 10.10.2015 at 11:58
      Permalink

      Oooo no siinä vasta onkin kerrostusyhdistelmä! Mulle FLE sinällään teki tosi hyvää jälkeä, mutta ei tarpeeksi tuuheuttavaa. Tosi erotteleva se kuitenkin on ja kiva arkiripsari! 🙂

  • 8.10.2015 at 20:37
    Permalink

    Mun silmiin noissa on paljonkin eroa Maybelline ja Yves Rocher tosi upeita sun ripsissä. Kolmosena jaettu tila Rimmel ja Zuii. Lumenet on tosi vaisut. 😉

    Reply
    • 10.10.2015 at 11:59
      Permalink

      Lumenet oli vähän vaisuja joo. Harmi sinällään, kun niissä hinta on pienin. Tosta Rimmelin tuntumasta en tykännyt YHTÄÄN, en jotenkin voinut sietää sitä harjaa ja lopputulosta! Jännä, miten niin paljon muutkin asiat vaikuttaa kuin vain se ripsarimassa ja se mitä se tekee 🙂

  • 9.10.2015 at 07:55
    Permalink

    Mulla on menossa ripsivärikriisi. Kaikki ostamani ovat ihan kivoja. Käytän ne loppuun mutta uuden hankinta tuottaa vaivaa. vedenkestävä pitää olla ja sellainen joka pitää taivutukset. Lumene Natural Code wp oli ihan kiva eikä suoristanut. Lorkun, Maybellinen ja Rimmelin vedenkestävät suoristavat. Max factor on ainoa joka selviytyy siitä testistä, vika on siinä että kyseisen merkin ripsivärit eivät tee ripsilleni juurikaan mitään. Estee Lauderin Sumptuous volume mascaralla saa tosi hyvän lopputuloksen mutta se suoristaa taivutukset. Ajattelin käydä läpi joitain selektiivisiä ripsivärejä jos niistä jokin pelittäisi. Odotukset ovat korkealla Diorshown suhteen, hinta on vain iso kynnys ostaa se jos tuleekin täysi huti. Ikisuoskkini oli Max Factorin More Lashes jonka valmistus on lopetettu aikaa sitten.

    Reply
    • 10.10.2015 at 12:02
      Permalink

      Hitsit, onpa harmi kuulla että sitä omaa suosikkia ei ole löytynyt! 🙁 Miten sulla toimii kolmekasit? Isadoralla on kiva kolmekasi, ja Sensain 38 Volume on mulle passeli ja tuuheuttaa kivasti. YSL:n Volume Effet Faux Cilsiä ja Baby Dollia on kamalasti kehuttu, samoin Lancômen Hypnôse-ripsaria. Vedenkestävyydestä en toki tiedä :/

    • 10.10.2015 at 12:14
      Permalink

      Kolmekasi ripsarit suoristaa myös :/ Aika monesta selektiivisestä ripsarista on vedenkestävätkin versiot. Semmonen optiokin on että taivuttas ripset ja menis myymälään kokeilemaan omalla vastuulla testeristä. Ajatus ei vain kauheasti houkuttele ellei pääse heti pesemään niitä pois.

    • 10.10.2015 at 12:29
      Permalink

      No ei kyllä houkuttele! :/ Hypnose-ripsari taitaa olla nyt Hullareilla tarjouksessa ja vielä vedenkestävänä. Diorshow’ta näkee alessa harvemmin kyllä. Ei kukaan tuttu ois lähdössä laivalle tms?

    • 13.10.2015 at 08:29
      Permalink

      Synttärit on tulossa niin voisinhan mä vähän ohjeistaa kun kumminkin tulee kyselyjä mitä haluaisin 😀 Miehelle en viitsi sanoa kun se varmaan saisi slaagin kuullessaan paljonko maksaa. Tässä tulee esiin just se harrastus ja rahankäyttö. Mulla on lähipiirissä neljä hyvää esimerkkiä: Mies harrastaa tietokoneita ja pelejä, minä kosmetiikkaa ja retroa, sisko keikkoja, kirjoja ja cd-levyjä ja ystävä käsitöitä niin lankohin menee rahaa. Kukaan meistä ei ehkä täysin ymmärrä toistensa harrastukseen laitettavaa rahamäärää. (Keikat ja musiikkilevyt ymmärrän täysin)

    • 21.10.2015 at 11:33
      Permalink

      Niinhän se on, että toisen asemaan asettuminen on joskus tosi hankalaa 🙂 Ehkä mies voisi tarjota sulle vaikka meikkiopastuksen tai suoraan lahjakortin tavarataloon? Meikkiopastus kun käy vähän keikkatyylisestä elämyksestä ja yleensä siinä saa ostettua sillä opastuksen ”arvolla” kosmetiikkaa mukaan neuvojan suositusten mukaan 🙂

  • 10.10.2015 at 19:53
    Permalink

    Olipas mukava postaus, kiinnosti paljo! 🙂 En oo kokeillu mitään nuista, mulla on kaks Lumenen ripsaria oottamasa, sain ne lahjaksi ja mää oon kyllä vähä epäluulonen niihin, koska Lumenen ripsarit on ollu aina aika fail.. :s Jos ne silti toimis. 🙂

    Reply
    • 11.10.2015 at 16:22
      Permalink

      Mä tykkäsin aikoinaan kamalasti Blueberry Curlista, mutta sitten se koostumus uudistettiin eikä toiminut enää niin hyvin. Toivottavasti löydät vielä oman lempparin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.