Testissä: Stockmann Beauty Studio ja juhlameikki


Teksti sisältää mainoslinkkejä.

Helsingin Stockmann on uudistanut jo jokin aikaa sitten ensimmäisen kerroksen kosmetiikkaosaston. Uudistuksen lomassa Stockmannin meikkipalvelu sai ikioman Beauty Studion, joka tuo meikkipalvelut selkeämmin osaksi Stockmannin valikoimaa. Aiemmin meikkiasiakkaita palveltiin brändien pisteiden lomassa, joka oli monin verroin hankalampaa: tila tuntui ahtaalta ja meikkausta saattoivat häiritä ohimennen kyselevät asiakkaat. Nyt meikeille on varattu ihan oma tila, joka on erillään keskilattiasta.

Pääsin testaamaan juhlameikkiä PR-palveluna. Aiemmin olen käynyt Stockmannilla ainoastaan MACin pisteellä meikeissä ja siellä kokemukset ovat olleet älyttömän positiivisia. Lisää MAC-meikkauspalvelusta voi lukea tästä postauksesta.

Kalseana tiistaiaamuna Beauty Studioon saapui uupunut ja pipopäinen olento. Meikkiin kannattaa aina tulla puhtailla kasvoilla, sillä muuten meikkiajasta kuluu osa vanhan meikin puhdistamiseen. Toki meikkaaja puhdistaa meikin, jos asiakas ei aikataulullisista syistä pääse paikalle meikittä mutta jos asiaan pystyy vaikuttamaan, suosittelen puhtaita, kosteutettuja kasvoja.

Varatessa aikaa voi kertoa allergioista, haluamastaan tyylistä ja mahdollisista ongelmakohdista, mutta niitä meikkaaja kyselee myös meikkiä tehdessä. Aluksi siis kartoitetaan, millaista meikkiä asiakas haluaa: luonnollista, värikästä, juhlameikkiä, irtoripsiä… Valinnanvaraa on ja meikkaajat pisteellä osaavat varmasti tehdä juuri sellaisen lookin, jollainen on toiveissa!

Tein kuten tavallisestikin teen ja annoin vapaat kädet meikkaajalleni Marille. Menimme siis kunnon juhlameikillä, ja ainoa toiveeni oli että käyttäisimme pääosin Armanin ja Sensain tuotteita. Kyseisiä tuotteita minulla ei juurikaan ole itselläni, joten oli mukava päästä tutustumaan uusiin tuotteisiin samalla. Mari itse tykkää Armanin tuotteista ja valkkasikin upean, vihreän ja luumun sävyjä yhdistelevän luomiväripaletin silmämeikkiin. Sensailta kokeiltiin uutta, silkkisen tuntuista ja peittävää meikkipohjaa.

Meikkaushetki sujui rauhallisesti ja Mari vastasi kysymyksiini tuotteista ammattitaidolla. Sain loistavia vinkkejä uusista tuotteista ja neuvoja siihen, miten minun kannattaisi jatkossa meikata tiettyjä osia kasvoistani. Lista meikissä käytetyistä tuotteista löytyy tekstin lopusta.

Olin todella tyytyväinen meikkiin! Etenkin Marin ote luomivärien häivytykseen on upea ja näin mahtavaa pohjameikkiä mulle ei varmaan ikinä ole tehty. Pohjameikkiin kuluu yleensä suurin osa meikkiajasta, ja siitä yleensä erottaakin amatöörin ja ammattilaisen tekemän meikin.

Uutta inspiraatiota sain esimerkiksi varjostusten tekoon. Mari teki ne selkeämmin ja isommin ohimoille ja hiusrajaan. Olen ennen vältellyt tuota tyyliä, mutta nyt uskallan olla sen suhteen rohkeampi. Ripsiin laitettiin rivi irtotupsuja ja ai vitsit, aion kyllä jatkossakin laittaa irtoripset juhlameikkiin!

Kulmat meikattiin tummemmiksi kuin mihin olen tottunut, mutta muuten todella vahvaan juhlameikkiin ne istuivat hyvin. Myös tyvikasvu on minulla tummaa, joten senkin ansiosta tummat kulmat sopivat hyvin. Kulmiin käytetty Lancômen kulmageeli on muuten jytyä kamaa, kulmat pysyivät kuosissa ihan täydellisesti sen avulla – kyllä vaan lähtee testiin.

Eniten omasta tyylistäni poikkesivat huulet. Voi, miten IHANAT huulet Mari saikaan mulle tehtyä! En tiedä mitä taikoja tässä tapahtui, mutta vitsit mun huulet näyttivät tässä meikissä hyviltä. Kuitenkin kyseessä on ihan tavalliset, roosahtavan beiget sävyt mutta niin vain ammattilainen saa niistäkin vaikka mitä irti.

Käytetyt tuotteet

Meikkipohja:
Sensai Glowing Base -pohjustaja
Sensai Flawless Satin Foundation -meikkivoide, sävy 202
Armani High Precision Retouch ja Helena Rubinstein Magic Concealer -peiteaineet (sävyt 1+2, 2)
Clarins Loose Powder -puuteri, sävy 1
YSL Couture Contouring -varjostuspaletti, sävy 1
Clinique Cheek Pop -poskipuna, sävy 02 Peach Pop
MAC Lightscapade -korostuspuuteri
Clarins Fix’ Makeup -kiinnityssuihke

Silmämeikki:
Urban Decay Eyeshadow Primer Potion -silmämeikinpohjustaja, sävy Original
Armani Eyes To Kill Quad -luomiväripaletti, sävy 9 Medusa
MAC Pro Longwear Fluidline -silmänrajaus, sävy Blitz&Glitz
Guerlain Cils D’Enfer -luomiväri, musta
Armani Eyes&Brow Maestro -kulmaväri, sävyt 06 ja 02
Lancôme Sourcils Styler -kulmageeli, sävy 00 (kirkas)

Huulimeikki:
Clinique Pop -huulipuna, sävy 04 Beige Pop
Diego Dalla Palma -huultenrajauskynä, sävy 80

Stockmann Beauty Studio -meikkipalvelu, hinnasto

Meikki 60 € / 100€ ostokset
Häämeikki (sis. koemeikin) 120 €
Ripsitupsut (meikin yhteydessä) 12 €
Meikkineuvonta 70 € / 200€ ostokset
Meikkipussin päivitys 30 € / 100€ ostokset

Ajan Helsingin Stockmannin Beauty Studioon voi varata verkkosivuilta Kauneuspalvelut-kohdasta, soittamalla suoraan pisteelle tai käymällä kosmetiikkaosastolla. Kannattaa huomioida että jos haluaa ajan nimenomaan Beauty Studioon, asioi Stockmannin oman työntekijän kanssa. Myös brändien konsulentit tekevät meikkejä, mutta heillä on käytössään vain tietyn tuotemerkin tuotteet kun taas Beauty Studiossa käytetään koko selektiivistä valikoimaa.

Milloin olet viimeksi käynyt jonkun muun meikattavana? Voisitko harkita käyväsi?

 

Meikki saatu PR-tarkoituksessa.

 

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

10 thoughts on “Testissä: Stockmann Beauty Studio ja juhlameikki

  • 6.1.2018 at 16:13
    Permalink

    Upea meikki/kokonaisuus!

    Mulla on tota Lancomen kulmageeliä ruskeana ja se on kyllä yksi parhaimpia kokeilemiani – erityisesti sen harjaosan takia! Se on ihan huippu käyttää! 🙂 Suosittelen ehdottomasti ostamaan ko tuotteen 🙂

    PS. Sulla on ihanan vaaleat hiukset!

    Reply
    • 10.1.2018 at 13:40
      Permalink

      Hei siis just se harja vaikutti tossa superhyvältä! Ja lukitsee kulmakarvat kyllä paikoilleen pikaliiman tavoin. Varmasti ostan 🙂

      Hihih kiitos hiuskehuista <3 Edellinen kampaamokäynti oli elokuussa, ehkä kohta olisi puolivuosittaisen huollon aika...? 😀

  • 6.1.2018 at 19:54
    Permalink

    En ole koskaan käynyt kenenkään meikattavana! Ei kyllä ole suurta intoa siihen, mutta voisi tietenkin joskus kokeilla. On kyllä tosi harmi, että Stockmann lähti täältä Oulusta ja itse pääsen esim. Helsingin Stockmannilla käymään todella harvoin 🙁

    Reply
    • 10.1.2018 at 13:40
      Permalink

      Äh, onpa tylsää jos siellä ei oikein meikkausmahiksia ole 🙁 Suosittelen kyllä testaamaan joskus, siinä oppii ihan eri tavalla uutta. Tulikohan MAC Sokoksille sinne päin, jos siellä pääsisit meikkiin…? 🙂

    • 10.1.2018 at 13:41
      Permalink

      Yes me likey <3

  • 9.1.2018 at 19:47
    Permalink

    Hauska huomata, että ammattilainen on käyttänyt samaa peiteainecomboa Helena Rubinstein + Armani, jolla meikkaan omia sysimustia silmänalusiani piiloon 🙂

    Reply
    • 10.1.2018 at 13:41
      Permalink

      Eikä, onpa hyvä taktiikka sulla siis käytössä! Lähtee mullakin kokeiluun tuo peiteaineiden yhdistely, varsinkin just niinä kausina kun univelkaa on kertynyt… 😀

  • 10.1.2018 at 20:05
    Permalink

    Todella kaunis ja tasainen pohjameikki. Saitko siihen jotain erityisiä vinkkejä? Ja upeat luomivärit kyllä! Täältä myös ääni Rubinsteinin peittarille. Oon ihan yksinkin käyttänyt sitä mutta tykkään kovasti. Ei kuivata vaan jättää heleän jäljen mutta peittää mielestäni todella hyvin. Voishan sitä vielä yrittää yhdistellä jämäkänpiinkin aineisiin. 😀

    Reply
    • 11.1.2018 at 12:47
      Permalink

      Pohjassa tärkeintä on tietty oikeat tuotteet, huolellisuus ja hyvin häivyttäminen. Esimerkiksi tuo Sensain pohjustaja toi selkeästi enemmän valoaheijastavuutta ja oli tosi hyvä lisä. Kaikki tuotteet työstettiin huolella ja usealla eri siveltimellä, ja käytetyn ajan kyllä huomaa lopputuloksesta. Olispa joka päivä noin kaunis meikkipohja!! <3

      Hei nyt mun on kyllä pakko kokeilla tuo HR:n peittari, kun moni sitä niin kehuu! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.