Sananen elämästä, tauoista ja arjesta

Pitkästä aikaa. Normaalisti en tykkää selitellä bloggaustaukoja mitenkään, mutta nyt tunnen hieman tarvetta siihen. Olen saanut parilta ihanalta lukijalta viestiä, että kai kirjoitan vielä ja ei kai kyseessä ole lopullinen hiljentyminen. Ei suinkaan!

Bloggaamisen edelle on mennyt se tavallinen, eli elämä itsessään. Loppuvuosi oli täynnä yllättäviä muutoksia, sillä marraskuussa selvisi että mieheni joutuu aloittamaan opiskelun toisella paikkakunnalla. Näin ollen meidän oli muutettava erilleen opiskeluajaksi ja voin kertoa, että 1,5kk aikaa etsiä sopivaa vuokra-asuntoa on aikas vähän… Sain varmistuksen nykyisestä asunnostani vasta juuri ennen joulua ja välipäivät kuluivatkin pakatessa ja muuttaessa. Olin niin rikki uutena vuotena, että alkuvuodeksi nousi mukava kuume ja jouduin olemaan ensimmäistä kertaa sairaslomalla nykyisestä työstäni.

Työstä puheenollen – sitä on riittänyt. Olen tehnyt eleven.fi-verkkokaupalle käännöksiä jo yli vuoden verran ja viime kesäkuussa hommani muuttuivat vastuullisemmiksi ja kiinnostavammiksi. Hyvin sujuneen viime vuoden ansiosta sain juuri tietää, että nyt minulla on vakituinen pesti elevenin Suomen tiimissä! Olen tehnyt jo useamman kuukauden täyttä päivää, joten yliopisto-opinnoille on jäänyt aina vain vähemmän aikaa. Vakituisen sopparin myötä opinnot jäänevät toistaiseksi tauolle, mikä harmittaa samalla aivan vitsisti mutta toisaalta mun työ on ihan täydellistä: saan puuhata päivät pitkät kosmetiikan parissa, kirjoittaa ja valokuvata. Mulla on myös maailman paras pomo, Virve.

Onko joku pystynyt handlaamaan täysiaikaisen työn ja opinnot yhtä aikaa? Onko se mitenkään mahdollista, etenkin maisterivaiheessa?

milani_eleven_kokemuksia_swatch_mnl4

Toisaalta työtkin ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, ettei aikaa blogille vain riitä. Kun on kahdeksan tuntia päivässä läppärin ääressä, ei illan tai viikonlopun vapaa-aikaa mielellään vietä siinä samassa paikassa. Se on harmittanut mua jo pitkään, sillä töistä saan kuitenkin mielettömän hyviä ideoita blogissa julkaistavaksi ja intoa ja inspiraatiota kyllä riittää. Ammattitaito kosmetiikan suhteen karttuu koko ajan ja totta kai haluaisin tulla fiilistelemään sitä tänne, omaan hyvän olon paikkaani! <3

Onko siellä tallella enää yhtään lukijaa? Ymmärrän, jos ei ole 😉

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh
103

20 thoughts on “Sananen elämästä, tauoista ja arjesta

  • 31.1.2017 at 07:57
    Permalink

    Totta kai, minä mielelläni luen sinun postauksiasi, mutta on aivan ymmärrettävää, ettei kaikkeen voi revetä. Sinulla on todellakin unelmatyö, josta kannattaa pitää kiinni ja johon satsata. Minä olisin riemuissani, jos olisin joskus saanut mahdollisuuden tehdä unelmatyötäni, jonka olen nyt vasta vanhana löytänyt, mutta jota tuskin koskaan pääsen toteuttamaan.

    Tiedän miten rankkaa on kokoaikaisen opiskelun ja kokoaikaisen työn yhdistäminen, jotta saa molemmat rullaamaan. Opiskelin itse maisteritutkinnon tehden koko ajan täysipäiväistä työtä. Ne neljä vuotta elämästäni olivat jatkuvaa aikataulujen sumplimista, palapelin kokoamista, että mihin väliin ehdin minkin kurssin tunkea ja tenttiin lukemisen ajoittaa niin, että leipätyökin tulee tehtyä kunnolla. Ja oli lapsetkin siinä kasvatettavana ja huollettavana. Yöunet olivat todella vähissä, koska lukeminen ja kirjoittaminen piti ajoittaa iltaan ja yöhön, koska ei ollut muita vaihtoehtoja. Myös kaikki viikonloput, lomat, pyhät menivät lukemiseen, kun tein niin paljon kirjatenttejä kuin oli mahdollista, koska en pystynyt työn takia istumaan luennoilla kuin ne täysin pakolliset ja nekin monen aikatauluväännön kautta. En kyllä enää moiseen ryhtyisi, oli se niin raskasta, mutta jostakin selkäytimestä se sisu ja voima vaan tuli silloin. Nykyisin jo normityönkin handlaaminen vie mehut;) Mutta lopussa kiitos seisoo, kuten sanotaan;) Oli se niin huojentavaa saa tutkintopaperi käteen, että katsoi vaan epäuskoisena, että oho, tässäkö se nyt on ja minäkö tämän tein? 😉 Mahdotonkin voi olla joskus mahdollista.
    Voimia sinulle mitä sitten teetkin:) Nuorena kannattaa nauttia elämästä. Opiskelut ehtii tehdä myöhemminkin niin kuin itse tein (pitkästi yli nelikymppisenä) 😉

    Reply
    • 31.1.2017 at 16:07
      Permalink

      Kiitos paljon pitkästä ja ihanasta kommentista! <3

      Tosiaan varmaan normaalitilanteessa puskisin jotenkin maisteriopinnot läpi työn ohessa, mutta mulla on tässä riesana vielä pitkäaikaissairaus. En ole siitä paljoa blogissa puhunut, mutta aiheuttaa mm. unettomuutta, joka on erityisesti stressaavaan aikaan tosi paha. Lisäksi parisuhdetta pitää hoitaa viikonloppuisin, eli ne kuluvat kokonaisuudessaan reissaamiseen ja silloinkaan ei siis olisi aikaa lukea... 🙁

      Uskomatonta, miten olet saanut suoritettua opinnot ja vielä perheen hoidettua siinä sivussa! Todella kunnioitettava juttu, mahtavaa että sulla on nyt tutkinto. Mua huolettaa myöhemmin opiskelemassa eniten se, että miten orientoituisin vaativiin akateemisiin opintoihin tauon jälkeen - vai tottuisinko siihen lainkaan enää silloin. Nyt on kuitenkin opiskelutaktiikka ja ajankäyttö sinällään hallussa, ja juuri kirjatenttejä mullakin olisi paljon. Ehkä nyt on siis mun aika keskittyä töihin täysipainoisesti. 🙂

  • 31.1.2017 at 10:48
    Permalink

    Täällä ollaan edelleen! <3 Ymmärrän kyllä hyvin, että jos istuu läppärin ääressä työkseen 8 tuntia, niin ehkä blogin kirjoittaminen sen jälkeen ei tunnu ykkösvaihtoehdolta, varmaan turhauttava tilanne, kun samalla mieli kuitenkin puhisisi intoa kirjoittaa vaikka mistä. Onnea vielä vakituisesta työpaikasta, ei mikään itsestäänselvyys näinä päivinä! 🙂

    Reply
    • 31.1.2017 at 16:08
      Permalink

      Joo, turhauttavaahan tämä on. Yritän nyt palailla edes pikapostauksilla blogin pariin, ja vinkata hyvistä löydöistä jos en muuta ja kattavampaa ehdi.

      Kiitos onnitteluista, olen ihan pähkinöinä vielä itsekin! 🙂

    • 31.1.2017 at 16:08
      Permalink

      Feels good to be back <3

  • 31.1.2017 at 19:48
    Permalink

    Täällä ollaan, olipa kiva kuulla susta näin bloginkin puolella! :)(:

    Reply
    • 11.2.2017 at 11:48
      Permalink

      Mukava kuulla <3

  • 1.2.2017 at 11:46
    Permalink

    Mun työ on ihan muuta joten intoa koneella oloon ja kosmehömpöttelyyn on. Muuten ei jaksaisi, jos olisi vaikka jo päivän koneen ääressä 🙂
    Bloggaa kun jaksaa, pääasia on tehdä työtä josta nauttii!

    Reply
    • 11.2.2017 at 11:49
      Permalink

      Jep, tämä on aika rankkaa kun ei sitä koneella oloa vaan jaksa määräänsä enempää… :/ Onneksi viikonloppuisin jaksaa miettiä blogiakin!

  • 1.2.2017 at 12:14
    Permalink

    Minäkin aina tasaisin väliajoin tänne kurkistelen (niin lukijana kuin partioivana koodinörttinäkin ;)). Meidän äiti puhuu aina itseäänsäästävän elämäntavan puolesta – on hienoa, jos jaksaa tehdä vaikka ja mitä, mut jos ei jaksa, niin se on ihan ok. Pääasia on, että tekee niitä juttuja, mistä saa mielekkyyttä, iloa ja energiaa elämäänsä.

    (Mut jos joskus kaipaat jotain erikoispiristettä blogeiluun, niin voin taas lähetellä sulle jotain valikoitua japanilaista kosmetiikkaa ja kauneusdiipadaapaa, jahka siis sinne kaukomaille asti ehdin! ;D)

    Reply
    • 11.2.2017 at 11:50
      Permalink

      Voi kiitos koodinörttini <3 Ja siis EHDOTTOMASTI tarvitsen Japanista kaiken mahdollisen kosmetiikan!! 😀

      Sun äiti on tosi viisas. Aina ei vaan jaksa ja se on ihan ok.

  • 1.2.2017 at 12:26
    Permalink

    Täällä ollaan edelleen! 🙂 Parasta on kun saa tehdä työtä mistä tykkää ja ymmärrän hyvin sen, ettei työpäivän jälkeen koneella istuminen enää niin houkuta. 🙂

    Luen itse enää aika harvakseltaan blogeja, joten ei haittaa vaikka postauksia tulisikin harvemmin! Ei mene niin paljon sitten ohi 😉

    Reply
    • 11.2.2017 at 11:51
      Permalink

      Kun jo itse työ pyörii tietokoneen ja kauneuden ympärillä, on kyllä huomattavan vaikea enää arki-iltana motivoitua bloggaamiseen 😀 Harmi sinänsä, koska tämä on mun ainut harrastus tällä hetkellä ja olisi kiva kirjoitella enemmänkin.

  • 2.2.2017 at 13:14
    Permalink

    Juu, täällä ollaan ja olen kaivannutkin juttujasi 🙂 Onnittelut vakiunelmaduunipaikasta! Jee! En ota sen enempää kantaa opiskeluihin, mutta sanon vaan että aika aikaansa kutakin 🙂 Eikä kaikkea voi vaan aina saada tehdyksi yhtä aikaa. Iloa uuteen vuoteen!

    Reply
    • 11.2.2017 at 11:51
      Permalink

      Kiva kuulla, että on kaivattu! <3 Eihän ihmistä tosiaan ole rakennettu niin, että mieli (tai kehokaan) jaksaisi useita työläitä ja päällekkäisiä juttuja ikuisuuksiin. Iloa myös sinne! 🙂

  • 2.2.2017 at 23:37
    Permalink

    Täällä ollaan vielä! Minua kiinnostaisi mitä siis tarkalleen teet työksesi? Teetkö siis ruotsi-suomi-käännöksiä vai englanti-suomi? 🙂 Terveisin kääntäjän hommista haaveileva kosmenörtti 😀

    Reply
    • 11.2.2017 at 11:54
      Permalink

      Siirryin kääntäjän hommista pr-maailmaan, eli hoidan tällä hetkellä kosmetiikan verkkokauppa elevenin PR:ää, sosiaalista mediaa ja markkinointia assarin nimikkeellä. Aiemmin tein sivustolle tuotekäännöksiä englannista (joskus ruotsista) suomeen. Taustalla mulla on siis kirjallisuustieteen, suomen kielen, kasvatustieteen ja yleisen käännöstieteen opintoja yliopistossa, mutta kosmetiikan tuntemuksesta on ollut hurjan iso apu tässä duunissa kaikin puolin. Ihan valmistajilta tulevissa kuvauksissa kun saattaa olla jopa asiavirheitä, joita olisi tietysti vastuutonta kääntää kuluttajalle suoraan. Esimerkkinä taannoin käänsin kuvausta, jossa väitettiin tuotteessa olevan fysikaalinen aurinkosuoja mutta INCIstä bongasin, että suoja onkin kemiallinen. 🙂

    • 11.2.2017 at 11:55
      Permalink

      Kiva kuulla <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.