Minä ja aurinko – rusketuksen rakastajasta aurinkovoideaddiktiksi

Tuotteet saatuja ilmaisnäytteitä. *Teksti sisältää mainoslinkkejä.

Kesän päättyessä on hyvä muistella aurinkoisia hetkiä paitsi muistojen, myös ihon näkökulmasta. Olen halunnut kirjoittaa tämän tekstin jo pitkään, sillä se osoittaa hyvin, miten mielipiteet voivat iän myötä muuttua. Tällä kertaa kyseessä on auringolta suojautuminen ja aurinkovoiteen käyttö, jossa olen aika lailla kääntänyt kelkkani muutaman viime vuoden aikana. Aurinkovoide kuuluu nykyään vakiovarustukseen, kun taas nuoruudessani asia oli täysin päinvastoin.

Lapsuuteni vietin maalaiskunnassa ja auringon säteilyn suhteen oltiin 90-luvulla todella huolettomia. Lapsenakaan ihoni ei palanut auringossa oleskelun jälkeen, joten siedin aurinkoa todella hyvin ja kun suojausta ei palamisen vuoksi tarvinnut, jätettiin se kokonaan pois. Aivan kuumimpina päivinä saatettiin sipaista Nivean SPF15-rasvaa rannalla ollessa, mutta hyöty siitä oli kyllä aika olematon. Emme tehneet ulkomaanmatkoja, joten Suomen oloja isompaa aurinkoaltista ei päässyt sentään syntymään.

Trendikkään kahvinvärisestä purkkirusketukseen

2000-luvun alussa eli ollessani teini ruskettunut iho oli erittäin trendikäs. Itseruskettavilla sohlattiin tämän tästä ja kesällä kärtsättiin ihoa rannalla tavoitteellisesti. Liikuin paljon ulkona ja rusketuin hyvin, joten teini-iän kuvista näkyy rusketusrajoja ja paahtunut iho. Koska ihoni ei palanut oikeastaan koskaan, en nähnyt mitään tarvetta suojautumiselle: mitä tasaisempi ja tummempi rusketus, sen parempi. Tämä on harmillinen osoitus siitä, kuinka ihmistä (etenkin itsekkäässä iässä olevaa teiniä) kiinnostaa ihon suojaus vain jos siitä on välitön hyöty, kuten esimerkiksi palamisen välttäminen. Moni kaverini oli kateellinen ruskettumisestani ja olin jopa vähän ylpeä, että ihoni ei taistellut auringonsäteitä vastaan kipeästi palamalla, joten aurinkovoide jäi kauppaan vuosiksi.

Vielä parikymppisenä luotin kasvoissa pitkälti meikkivoiteen aurinkosuojaan, joka kuitenkin on lähes yhtä tyhjän kanssa. Aurinkovoiteet olivat tässä vaiheessa kuitenkin kehittyneet huimasti, jolloin niitä teki mieli sivellä iholleen vaikka palamisriskiä ei suoranaisesti tällöinkään ollut. Aloin myös kyseenalaistaa rannalla makaamista, se kun oli mielestäni aina ollut vähän tylsää ja olin tehnyt sitä vain rusketuksen vuoksi. Vietin aikaa rannalla, mutta mieluummin varjossa tai uiden enkä enää innostunut hikoilusta vain rusketuksen tähden – olivathan itseruskettavatkin jo aika hyviä, joten purkista sai halutessaan enemmän väriä. En kuitenkaan varsinaisesti tiedostanut kuuluvani riskiryhmään, sillä en ollut kuullut että esimerkiksi runsasluomisuus iholla on yksi riski ihosyöpäaltistukselle.

Heräämisestä hysteeriseen aurinkovoiteen käyttöön

Muutamia vuosia sitten sain tietää, että suvussani on esiintynyt ihosyövän eri muotoja ja eräs sukulaiseni oli ihan tosissaan pelästynyt ihomuutoksia ja niistä seurannutta leikkausta. Samoihin aikoihin alettiin myös mediassa pitää enemmän esillä paitsi ihosyöpää, myös auringonsäteilyn iholle aiheuttamia haittoja: pigmenttiläiskiä, juonteita ja ryppyjä. Auringon UVA- ja UVB-säteet kun aiheuttavat jopa 70-80% kaikista ikääntymisen merkeistä.

Pinnallisesti vasta tämä ja omassa ihossani huomaamani muutokset johtivat lähes totaaliseen muutokseen käyttäytymisessäni. Nykyään suojaan huhtikuusta syyskuuhun kasvojen ihon erillisellä aurinkovoiteella ja kesäkuukausina pyrin pitämään pitkähihaisia paitoja, pitkiä mekkoja ja aurinkolaseja ja -hattua päivittäin. Tästä huolimatta muutos on ollut hieman liian hidas, sillä ihollani on jo pigmenttimuutoksia hiusrajassa ja poskissa pienten maksaläiskien ja -pisteiden muodossa. Näitä on tuskaisen vaikeaa ja hidasta häivyttää jälkikäteen C-vitamiinin, niasiiniamidin tai retinolin kaltaisilla kosmetiikan ainesosilla.

Sekä kasvoilleni että vartalolle valikoituu nykyään fysikaalinen aurinkovoide, sillä osa kemiallisista aurinkosuojafilttereistä aiheuttaa minulle silmien vuotamista ja jopa ihoärsytystä. Toki fysikaalinen aurinkosuoja on myös ympäristölle parempi valinta, varsinkin jos uiskentelee luonnonvesissä paljon. Erityisiä suosikkejani ovat Algamariksen suihkeet ja Madaran kevyesti sävytetyt (tosin iholleni hieman tummahkot) kasvojen aurinkovoiteet.

Algamaris SPF 30 -suojasuihke löytyy myynnistä esimerkiksi *Hyvinvoinnin verkkokaupasta. Myös Madaran kasvojen aurinkotuotteet löytyvät samasta paikasta: vaalean ihon City CC SPF15 -voide *täältä ja tummempi SPF30-voide *täältä.

Ehkä ensi kesänä jaksan palata aiheisiin ”levitätkö aurinkovoidetta tarpeeksi – todennäköisesti et” ja ”fysikaalinen, kemiallinen, UVA, UVB, UVC ja muut vaikeaselkoiset ilmaisut”. 😅

Onko auringon vaikutus ihoon tullut yllätyksenä vai oletko suojautunut lapsesta pitäen huolellisesti?

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

Comments

  1. Mä olin lapsesta parikymppiseksi samanlainen pakkopaahtaja ja kuvissa iho on poikkeuksetta kauniin maitokahvin värinen. Edelleen ruskettunut iho miellyttää silmää enemmän kuin vaalea, mutta raskausaika teki stopin auringossa oleilulle.

    Aloitin auringon välttelyn äkkijyrkästi, koska tiedostin raskaushormonien kasvattaman riskin pigmenttimuutoksiin, mutta en myöskään halunnut valella itseäni aurinkovoiteilla, koska jostain syystä pelkäsin niiden imeytyvän ja aiheuttavan haittaa sikiölle. Ihan näin mustavalkoinen asia ei kai ole, mutta silloin koin totaalikieltäytymisen helpommaksi, vaikka samaan aikaan istuin liuotinhöyryissä tekemässä akryylikynsiä vähintään 8h päivässä. Tiedä sitten, muuttuiko kemikaalialtistukseni kokonaisuus mihinkään noiden aurinkovoiteiden hylkäämisestä.

    Kun olin ollut odotus- ja imetysajan poissa auringosta, huomasin, että ihoni ei enää sietänytkään aurinkoa kuten nuorempana. Uusia luomia alkoi ilmestyä jokaisen auringossaolokerran jälkeen ja muutenkin iho punoitti ja ärtyi pienistäkin hetkistä auringossa.

    Nykyään käytän vuoden ympäri kasvoilla vähintään SK30-suojaa ja suojaan aina otsan pigmenttimuutokset lisäksi vaatteilla tai aurinkosuojan päälle taputeltavalla mineraalipuuterilla, jossa on SK30. Vartalon piilotan vaatteisiin tai jos hihat tai helmat lyhenevät, käytän reilun kerroksen SK50-suojaa, jota lisään parin tunnin välein.

    Uskon siis jääneeni loppuiäkseni vaaleahipiäiseksi.

    (Niitä pigmenttiläikkiä onnistuin törttöilemään itselleni innostumalla vauhtisokeasti hapoista ihonhoidossa, eli ympyrä sulkeutui tämän osalta sitten muutama vuosi myöhemmin ihan ilman raskauden myötävaikutusta ja nykyään niasiiniamidi on ystävä.)

    • Kiva kuulla sun aurinkokokemuksista! Mullekin ruskettunut iho näyttää edelleen kivalta, mutta melkein heti tuon ajatuksen jälkeen herää ajatus ”apua ihosyöpä”, joten ruskettuneen heleyden arvostus lentää romukoppaan sillä sekunnilla 😀 Alkukesästä tosin aina hurahdan purkkirusketuksiin, sillä niiden etenkin ihon sävyä tasoittava vaikutus on ihan huikea – etenkin kasvoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2019 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework