Postiyllätyksiä osa 2

EDIT. Bloggerin piti julkaista tämäkin postaus jo aikoja sitten, mutta niin vain kävi ettei ajastus toiminut. Kökkö.

Sain tosiaan vielä kolmannenkin paketin, ja sen sisältöön tullaankin tässä blogissa palaamaan vielä moneen otteeseen. Kyseessä on siis Ekovistalta saamani kosmepaketti, joka on itse asiassa ensimmäinen blogiyhteistyöni. Ekovista siis maahantuo luonnonkosmetiikkaa, ja puljun brändeihin kuuluvat esimerkiksi K pour Karité, Acorelle, Oliv’, BeSave!, Lovea ja Benecos. Kiitokset vaan Ekovistan päähän siitä, että sain mahdollisuuden kokeilla näitä luonnonkosmetiikan tuotteita 🙂

Sain testiin tällaisen kasan tuotteita. Alunperin Ekovistan edustaja ehdotti, että testaisin nimenomaan ihokarvanpoistotuotteita ja sehän passasi loistavasti. Sain kuitenkin mahdollisuuden toivoa muitakin tuotteita testiin, ja aika sekalaisen seurakunnan kaikkea sain aikaiseksi 🙂

Ensimmäisenä karvoitusasiat. Sain säärille tarkoitetun Acorellen Roll On -vahan, joka sisältää ylang-kukkaa ja ruokosokeria. Tätä ehdin jo testata ja arvio seuraa myöhemmin.

Toisena karvanpoistotuotteena sain Ostolakossa-Virveä suuresti ilahduttaneen Cire Royale -vahan, joka on tarkoitettu kainaloille, bikinirajoille ja kasvoille. Odotan innolla tämän testausta, sillä kiinnostuin Virven arvion perusteella tästä kovin. Inhoan höylätä bikinirajoja, sillä höylän kanssa homma on hoidettava lähestulkoon joka päivä ja ei se mitään miellyttävää puuhaa ole. Vahoja en ole uskaltanut aremmille alueille testatakaan.

Sitten hiuskuihin. Halusin testata Karkkipäivän Sannin innoittamana K pour Karité -sarjan hiustuotteita tavoitteenani saada kariteöljypohjaisilla tuotteilla hiukseni pehmeämmiksi ja ei-niin-takkuuntuviksi. Ekovistalta minulle matkasivat shampoo, hoitoaine ja hiusseerumi. Tuotteet saapuivat juuri passeliin aikaan, sillä edellinen luonnonkosmetiikan shampooni loppui juuri ja pääsin heti käyttämään näitä.

Pyysin testattavakseni myös Oliv’ by La Clareen naamion. Antioksidanttivoide minulla jo on, ja siitä tykkään hurjasti. Saamani naamio on ”pour peaux sensibles et trés seches” eli herkälle ja kuivalle iholle: tuote lupaa puhdistaa epäpuhtaudet samalla rauhoittaen ja kosteuttaen ihoa ja suojaten sitä ilman epäpuhtauksilta. Yksi testikerta jo takana 🙂

Sain testiin myös Lovean aurinkosuojavoiteen suojakertoimella 30. En ole päässyt viettämään aurinkoisia päiviä rannalle hetkeen, mutta heti kun Suomen kesä suo niin eiköhän tämäkin tule testattua.

Benecos-huulipuna, sävy Marry Me

Benecos-kynsilakka, sävy Expressive Mint

Bonuksena sain myös ihania Benecoksen meikkejä, joihin voin myöntää ihastuneeni kertaheitolla. Ripsiväri on ainoa, jota en ole ehtinyt vielä testata, lakasta ja huulipunasta on tulossa juttua pian.

Sellaista. Löytyykö tästä listasta omia lempparituotteita? 🙂

PS. Kaikki testiin saamani tuotteet löytyvät jatkossa yhteisen blogiyhteistyö-tagin alta.

Here are some products I got for testing (big thanks to Ekovista!). Stay tuned.

Comments

  1. Hei! Tiedät varmaan tän GlossyBox jutun mikä toimii ainakin Ruotsissa ja Briteissä tällä hetkellä. Tän viisi matkakokoista random kosmetiikkatuotetta kuukaudessa? Olis aivan yli-ihanaa saada se meille tänne Suomeenkin, ja siks mä tein tällasen adressin sitä varten, jos tykkäät niin käythän allekirjottelemassa? Jos saadaan tarpeeks nimiä niin laitan listan eteenpäin ja ehkä saadaan todistettua niille et kyllä täälläkin on ostajia. 😉 Ja vaikkei tää auttaiskaan niin ei voi ainakaan sanoa ettei olis yritetty. :p http://www.adressit.com/glossybox_suomeen

    • Juu, olen katsellut Lazy Dynamite -blogista tätä laatikkojuttua. Kissaämmä muistaakseni otti selvää asiasta ihan Glossylta asti, ja siellä sanottiin että ”ehkä mahdollisesti myös Suomeen” 🙂 Täytyy toivoa, että adressilla on vaikutusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2022 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework