Ostoksia Ameriikan maalta

En suinkaan ole itse päässyt käymään tuossa osavaltioiden ihmemaassa, mutta laitoin ystäväni kuriiriksi meikkiostoksilleni ja tällaista sain. Aika Urban Decay -painotteista 😉

Ostoskassini ehdoton tähti oli Urban Decayn Electric-paletti. Mietin pitkään, tulisinko oikeasti näin kirkkailla väreillä varustettua palettia käyttämään. Halusin kuitenkin hyvän valikoiman neonvärejä siltä varalta, että inspiraatio joskus iskisi. Ja voi pojat, tähän palettiinhan mä sitten keksin rakastua kaikista eniten!
Kuten swatcheista voi huomata, on Electric-paletin laatu erinomainen. Sävyistä yksikään ei ole heikko laadultaan tai pigmentiltään ja eri värit häivyttyvät toisiinsa kuin itsestään. Vaikka omistankin ennestään Urban Decaylta jo Naked-paletin, vasta Electricin myötä tajusin kuinka hyviä merkin luomivärit järjestäen ovat. Rakastan Electriciä ja voin taata, että värikkäitä meikkejä tulee tämän ansiosta näkymään blogissa paljon enemmän.
Muut ostokseni olivat hieman tylsempiä, mutta laadullisesti aivan yhtä päteviä. Nakupalettini vaikutti kovin yksinäiseltä, joten tilasin sille kaveriksi Naked 2:sen. Tämä ostos on ollut mielessäni jo pitkään ja kun eurooppalaisten kauppojen varastojen täydennyksissä kestää, tilasin tämän kuriirin kautta.
Naked 2:ssa on yksi sama sävy kuin ykkösessäkin, kultainen Half Baked, joka onneksi on lempparini ykkösestä. Saatan siis joskus ainakin toisen niistä saada loppuun, vaikka sinällään samojen sävyjen toistaminen onkin hieman pettymys. Noin muuten Nakuilun uusintaotto sisälsi aiempaa enemmän mikroglitter-koostumuksellisia luomivärejä, tai ainakin tuntuu että glitteriä löytyy kasvoilta enemmän kuin ykköspaletin kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole mittava ongelma, sillä kaikki sävyt ovat pigmenttisiä ja monenlaiseen lookkiin sopivia. Suosikeikseni nousivat harmahtava Pistol, jokapaikan korostussävy Bootycall ja hohtava YDK.
Pienin, mutta monikäyttöisin ostoksistani on mattaisen mielikuvitukseton Naked 2 Basics. Tiesin tarvitsevani tällaista hyvien mattasävyjen kokoelmaa näppärässä koossa ja vaikka Basics 2 onkin turhauttavan tylsä Electriciin tai edes Naked 2:een verrattuna… Kyllä tämä on silti ollut käytössäni eniten. Matkalla ollessani käytän tätä myös kulmakarvojen muotoiluun ja siinä se ajaa asiansa yhtä hyvin kuin silmäluomillakin: seitsemän mattaista sävyä ja yksi hohtava toimivat moitteetta sekä vaaleammassa että tummemmassa meikissä. Joskus yksinkertaisin juttu onkin se paras.
Valitettavasti swatch-kuvia Basics 2:sta oli hyvin vaikeaa saada, sillä useimmat sävyistä sulautuivat ihooni turhan hyvin. Uskottehan kuitenkin, jos sanon sävyjen olevan pigmenttisiä ja mattaisiksi ihanan samettisen tuntuisia? Suosikkini paletista ovat Skimp ja Undone, vaalein ja tummin. Undone on kokoelmassani jopa uniikki, harvoin löytää yhtä hienoa, mattaista teräksenharmaata.
Säästin kuriiria käyttämällä noin kolmisenkymmentä euroa verrattuna eurooppalaisten nettikauppojen hintoihin, ja tämän summan käytinkin lyhentämättömänä joululahjaani. Etukäteen hankittuun, minulta-minulle-lahjaan eli Urban Decayn Vice 3 -palettiin 😉 Nämä paletit taitavat olla koko vuoden ainoat luomiväriostokseni ja tässä rahatilanteessa saavat sellaisiksi jäädäkin.
Kummat olivat kivempia: perustylsät ruskeat vai räjähtävät neonvärit? 🙂

PS. Tunnen hieman tarvetta avautua henkilökohtaisesta elämästäni, vaikka olen aiemmin tietoisesti rajoittanut sitä. Nyt kuitenkin postaustahti tulee hieman hiljenemään sairauteni vuoksi. Sairaus on jatkunut (diagnosoituna) jo reilun vuoden ja siihen liittyy muitakin juttuja, mutta pääasiallinen ja eniten elämääni haittaava oire on unettomuus. Tähän on kokeiltu jo vaikka mitä, mutta varsinkin kellojen siirto sai aikaan todella rasittavan nukkumattomuuskierteen. Samaan aikaan minun pitäisi hoitaa täysiaikainen opiskelu ja osa-aikainen työ, joten energia on tällä hetkellä vähissä. Blogista on minulle kuitenkin myös paljon iloa, joten yritän aina jaksaessani muokata kuvia ja postailla. Ketään tuskin kiinnostaa näin ikävästä asiasta tämän enempää kuulla, mutta halusin tiedottaa asiasta kuitenkin 🙂 En halua, että kukaan kuvittelee postausten vähyyden johtuvan kiinnostuksen puutteesta tai välinpitämättömyydestä, päin vastoin! Ideoita ja intoa riittäisi vaikka mihin, mutta jatkuva unenpuute vie voimat. Toivotaan, että viimeistään jouluna hetkeksi helpottaisi kun opiskelu taukoaa.

Instagramissa, Pinterestissä ja Facebookissa yritän pysyä aktiivisempana, sillä niitä kanavia pitkin päivitys on yksinkertaista ja helppoa. Sivupalkista löytyy linkit näihin kaikkiin seurausmahdollisuuksiin, joten liitythän tykkääjien, seuraajien ja/tai pinnaajien joukkoon ^_^
Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

30 thoughts on “Ostoksia Ameriikan maalta

  • 5.11.2014 at 19:30
    Permalink

    Toi Electric on niin makea, oli pakko skipata se himotuksesta huolimatta, kun en varmaan kuitenkaan olisi tullut käyttäneeksi noin kirkkaita sävyjä. Naked Basics sen sijaan olisi enemmän sitä meikäläisen tylsää linjaa. 😉

    Reply
    • 5.11.2014 at 19:35
      Permalink

      Molempi parempi, ajattelin minä kun toivelistaa raapustin 😉 Onneksi mulla on taipumusta myös räväköihin meikkeihin aika ajoin, eli Electric on paitsi ihailun kohteena myös ihan käytössä.

  • 5.11.2014 at 19:38
    Permalink

    Hih, mä oon niin tylsä että vastaan pitäväni enemmän neutraaleista sävyistä :’)

    Reply
    • 5.11.2014 at 19:41
      Permalink

      Neutraaleillakin sävyillä voi onneksi saada mieleenpainuvia ja hyviä meikkejä aikaiseksi, ei aina tarvitsekaan räväyttää 🙂

  • 5.11.2014 at 20:38
    Permalink

    UPEITA ostoksia! Tuo Electric jäisi minulla varmasti hyvin vähälle käytölle, joten pidän enemmän noista nakupaleteista. Vaikka juuri tänään vaahtosin omassa postauksessa miten en ikinä käytä neutraaleja 😀 Logiikka?
    Voimia Elisa! <3

    Reply
    • 6.11.2014 at 13:08
      Permalink

      Haha, logiikka välillä näissä meikkihommissa tuppaa uupumaan itse kultakin 😉 Suosittelen kyllä tuota Electriciä, jos tietää että tulee yhtään käyttöä.

      Kiitos <3

  • 5.11.2014 at 20:50
    Permalink

    Voimia ja parempaa vointia ♡

    Ihania UD ostoksia. Nykyään pidän enemmän perustylsästä linjasta. Uskomatonta mutta totta! Neljä vuotta sitten olisin valinnut neonvärit!

    Reply
    • 6.11.2014 at 13:09
      Permalink

      Kiitos paljon CN! <3

      Mulla tuntuu mielialat vaihtelevan meikkien suhteen: kevään ja kesän jumitin nakuiluhommissa ja nyt on neonvärikausi? Ei voi ymmärtää 😀

  • 5.11.2014 at 20:58
    Permalink

    Jaksamista Elisa <3

    Electric on kyllä ihan must..! Vähän jo laitoin sen ”talviunille”, ajattelin että se on vain kesään sopiva paletti mutta pöh, rakastuin siihen uudelleen eilen! Hölmökö mä olen 🙂

    Reply
    • 6.11.2014 at 13:10
      Permalink

      Kiitos paljon <3

      Ehdottomasti pikkujoulumeikkien aatelia tuo Electric! Vähän vaan glitteriä messiin niin johan toimii 🙂 On takuulla erikoisempi kuin perus-smokyt 😉

  • 5.11.2014 at 21:00
    Permalink

    Jaksamista unettomuuden kanssa. Tuttu vaiva. Toivottavasti saat siihen apua ja toimivia keinoja!

    Reply
    • 6.11.2014 at 13:11
      Permalink

      Kiitos paljon Anna. Tämä on kyllä niin inhottava olotila, ettei toista. Huomenna olisi tentti, ja tiedän jo ettei sitä edeltävänä yönä tule nukuttua paljoa. Ja siitäkin pitäisi läpi päästä jotenkin… 🙁

      Apua on haettu ja keinoja katsellaan ja kokeillaan. Kiitos paljon myötäelämisestä 🙂

  • 5.11.2014 at 22:00
    Permalink

    Kivoja ovat kyllä kaikki, mutta kallistun tuon neonväripaletin puoleen… Vaikka nuo nakupaletit ovat olleetkin himotuslistalla jo kauan, tuntuivat ne kieltämättä neonväreihin nähden tylsältä, niin ihana electric on 🙂 tosi pigmenttisen näköisiä nuo kaikki värit!

    Ja kyllä minua kiinnostaa sinun henkilökohtainenkin elämä (ainakin jossain määrin). Tuntuu jotenkin kivalta, kun tietää toisesta enemmän, mutta ymmärrän jos ei itsestä sen tarkemmin halua paljastaa asioita. Kiva kun kuitenkin kerroit sairaudestasi! Nyt kaikki ymmärrämme jos postaustahti hidastuu… 🙂 mutta kaikkea jaksamista ja voimaa sinulle!

    Muista että ymmärrämme sinun tilanteesi äläkä ota stressiä blogin suhteen! Mutta voit ajatella blogin olevan paikka jossa voit unohtaa arjen ja blogata juuri sellaisista asioista joista pidät ja jotka tuovat iloa elämääsi! Pidä blogia voimavaranasi 😉 Kaikkea hyvää! Toivottavasti sait tästä kommentista ripauksen uutta voimaa ja iloa!

    Terveisin
    Innokas blogisi lukija, joka odottaa postauksia kuin kuuta nousevaa, mutta ymmärtää tilanteesi…

    Reply
    • 6.11.2014 at 13:15
      Permalink

      Electric on kyllä rakkautta niin laadullisesti kuin värillisestikin! Pakko mun oli jotain väriä tuohon tilaukseeni mukaan saada, ja onneksi valitsin juuri Electricin 🙂 Suosittelen lämpimästi kaikkien värien ystäville.

      Kiva kuulla, että elämäni kiinnostaa noin muutenkin kuin kosmetiikan osalta 🙂 Olen aiemmin ajatellut, että mun elämä on oikeasti aika tylsää eikä siitä saa kerrottua tämän enempää. Perus-päiväni kun täyttyvät opiskelusta, työstä ja blogista enkä vähävaraisuuteni takia käy usein esim. kahviloissa tai ravintoloissa, muista tapahtumista puhumattakaan. Mutta tosi kiva kuulla, että kiinnostusta kuitenkin olisi! Ehkä toteutan tätä enemmän instagramin puolella, siellä kannattaa seurailla sitä ”muuta elämääni” 🙂

      Onpa hyvä kuulla, ettei blogihiljaisuus haittaa. Ainahan sitä on huono omatunto milloin mistäkin, ja välillä myös blogista. Yritän kuitenkin ajatella, että blogi on positiivisten ja voimauttavien juttujen paikka niin mulle kuin lukijoillekin, ja yritän pitää sen sellaisena 🙂

      Kiitos ihanasta viestistäsi, piristi päivää kun luin sen heti aamulla!

  • 5.11.2014 at 22:35
    Permalink

    Oih, tuo Electric! ♥

    Unettomuus on tuttu vaiva täälläkin – jossain vaiheessa ei enää oikeasti kykene toimimaan ja tekemään asioita. Kannattaa himmata tahtia kun siltä tuntuu, ja pitää blogi sellaisena iloisena juttuna. Mua helpotti ajatus siitä, että blogin pitäminen on mulle ilon lähde, eikä mun ole pakko päivittää sitä tiiviisti, jos ei vaan pysty. Temppiä! ^__^

    Reply
    • 6.11.2014 at 13:17
      Permalink

      Electric on <3

      Kiitos kommentistasi! Mäkin yritän ajatella asian niin, että kirjoitan blogiin vain iloisista ja mua inspiroivista jutuista, enkä pakota itseäni sen pariin millään tavalla 🙂 Tajusin tämän kesällä, kun pidempi blogitauko ei tuntunutkaan niin hyvältä kuin oletin, vaan kaipuu säännöllisen kirjoittelun pariin oli kova.

      Tsemppiä sulle kanssa unettomuuden kanssa! Se on pirullinen vaiva, kun ei tiedetä onko syy fyysinen vai pikemminkin henkinen. Varmaan monissa tapauksissa vähän molempia, mikä tekee hoidosta vaativaa :/

  • 6.11.2014 at 10:06
    Permalink

    Mä en kestä, tuo Electric on niin ihanan näköinen paletti! Löydän itseni aina hipelöimästä jotain shokkivärisiä luomivärejä, vaikka olisin etsimässä jotain neutraalia. Ne vaan on paljon herkullisemman näköisiä 😀

    Reply
    • 6.11.2014 at 13:17
      Permalink

      No sitten Electric on ihan sulle tehty!! 🙂 Se on mahtava <3 Onneksi ostin sen, siitä on paljon iloa syyspäiviin.

  • 6.11.2014 at 15:23
    Permalink

    Toi Electric on kyllä kaameinta ikinä!!! 😀

    t. Vastarannankiiski

    Reply
  • 6.11.2014 at 17:13
    Permalink

    Itsellä ei ole yhtään nakupalettia mutta Naked 2 Basics olisi hirmuisen kätevä reissatessa. 🙂
    Laitetaan siis harkintaan.

    Tsemppiä syksyyn,unettomuus ei ole kiva juttu.Postailet silloin kun energiaa riittää. 🙂

    Reply
    • 8.11.2014 at 14:27
      Permalink

      Se on kyllä ihan pelastus 🙂 Eikä siinä ole mattamustaa, mikä on yleistä noille mattapaleteille. Niitä meinaan löytyy multa ennestään ihan tarpeeksi.

      Kiitos paljon tsempeistä Tanja! 🙂

  • 8.11.2014 at 09:21
    Permalink

    Voi että, tuo Electric näyttää niiiiiin pirteältä! Ollapa nuori ja sirkeäsilmäinen, että voisi käyttää tuollaisia. Ruskeilla, mudanvihreillä ja kultaisilla mennään täällä, mutta sinulla totisesti haluaisin nähdä noita neonvärejä! Voimia syksyyn 🙂

    Reply
    • 8.11.2014 at 14:27
      Permalink

      Neonvärejä on tiedossa! 🙂

      Kiitos paljon ^__^

  • 9.11.2014 at 11:46
    Permalink

    Ihana tuo Electric! Se himottaisi minuakin aika kovasti 🙂 Harmi, että sinulla on unettomuutta. Minulla on myös diagnosoitu 4 vuotta sitten sairaus, joka aiheuttaa unettomuutta. Itse olen kärsinyt unettomuudesta n. 6 vuotta nyt ja se on kyllä kauheaa. Onneksi minulle on löytynyt sellaiset lääkkeet, mitkä auttavat ja olen saanut nukuttua. Mutta muistan ensimmäiset pari vuotta kun nukuin n.4 tuntia yössä jos sitäkään ja se oli hirveää. Tsemppiä sinulle! <3

    Reply
    • 10.11.2014 at 13:27
      Permalink

      Onpa mukava (?) kuulla, että joku muukin painii saman ongelman kanssa. Välillä sitä jää niin yksin tän sairauden kanssa! Tosin hyvä juttu, että sulle on löytynyt lääkekombo joka toimii 🙂 Mulla on kokeiltu vaikka mitä, vahvojakin unilääkkeitä, eikä toistaiseksi ole löytynyt apua. Uskon kuitenkin, että yhdessä terapian, lääkkeiden ja pienten elämänmuutosten (stressinaiheiden vähentäminen) kanssa unettomuuteeni löytyy joskus tasapaino.

      Kiitos paljon tsempeistä ja myötäelämisestä, se merkitsee mulle paljon 🙂 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.