Ohje: helpoin tie geelirajaukseen

Olen saanut suuren oivalluksen geelimäisten rajaustuotteiden käyttöön ja siitä on kiittäminen kanssa-mafialaista, Maria. Kerroin hänelle etten ole ihan sinut geelirajausten kanssa: jälki on jotenkin jäykkää ja sotkuista, eikä oikein mikään sivellin toimi ihanteellisesti. Mari alan ammattilaisena näytti mulle helpon ja älyttömän yksinkertaisen kikan, jolla geelirajauksen teko sujuu kuin tanssi. Avainasemassa on oikeanlainen sivellin ja tietenkin oikeanlainen tekniikka.

Ihan ensiksi vaihtoon meni sivellin. Mari suositteli erityisesti tätä Duroyn Raili Hulkkonen -sivellintä numerolla 3 ja se multa löytyi jo ennestään. Aiemmin olen geelirajauksen kanssa käyttänyt mahdollisimman ohutta tai viistopäistä sivellintä, mutta niistä kumpikaan ei ole toiminut ihanteellisesti. Viistopäinen sivellin tekee makuuni liian paksua ja ohuen ohut rajaussivellin liian himmeää jälkeä. Lopputulos on yleensä katkeileva, paksu ja sotkuinen.

Hulkkos-kolmonen on muodoltaan aivan erilainen kuin mitä yleensä olen rajaukseen tottunut käyttämään. Muoto muistuttaa lähinnä huulimeikkisivellintä ollen tyvestä leveä ja kaventuen kärkeä kohti. Loistavan geelirajaussiveltimen siitä tekee juuri tämä nerokas muotoilu: leveä tyvi mahdollistaa värin ”pakkaamisen” ja kapea kärki tekee ohutta tai paksua jälkeä riippuen kallistuskulmasta.

Joe Blascon Ultamatte-rajausväri on pigmenttinen ja pehmeä geelituote parhaimmillaan. Pienen pieni määrä riittää rajauksiin paremmin kuin hyvin, ja jos sävy natsaa voi samalla piirtää kulmatkin. Sisärajauksena tämä ei mulla valitettavasti pysy, mutta sama ongelma mulla on ollut tähän mennessä ihan kaikkien geelirajausten kanssa. Ylä- ja alaluomella Ultamatte pysyy suttaantumatta koko päivän ja olen ollut siihen käytössä tosi tyytyväinen. Tummanruskea sävy on nimeltään Midnight Cowboy ja rajauksen hinta on noin 43 euroa. Joe Blascoa myydään tavarataloissa ja hoitoloissa.

Geelirajauksen teko alkaa kämmeneltä. Siirrä spaattelilla pikkuinen määrä (reilu nuppineulan pää lienee hyvä mitta) geeliä puhtaalle kämmenselälle. Spaattelin käyttö pidentää rajauksen käyttöikää kun bakteerit eivät pääse juhlimaan purkissa. Kämmenen lämpö notkistaa geeliä, joka on yllättävän tärkeä juttu etenkin talviaikaan.

Sitten on vuorossa värin pakkaus. Kääntele sivellintä lappeellaan ja sivele väriä siihen vuorotellen molemmin puolin. Siveltimen ei ole tarkoitus liikkua sivusuunnassa pitkää matkaa (se vain levittää väriä iholle), vaan pieni painallus ja aavistuksenomainen veto riittää. Toista toimenpidettä niin kauan, että sivellin tuntuu olevan kauttaaltaan geelissä.

Så här. Sivellin on täynnä geeliä mutta kärki on säilyttänyt ohuutensa. Runsas geelin pakkaaminen siveltimen sisälle mahdollistaa sen, että sivellin liukuu iholla tasaisesti tehden ohutta ja tarkkaa viivaa. Hulkkos-kolmonen annostelee juuri oikean määrän väriä ja rajauksen paksuutta voi säädellä muuttamalla siveltimen piirtokulmaa.

Tällä hetkellä olen erityisen viehättynyt ohueen ruskeaan rajaukseen. Sivellin-geeli-yhdistelmällä onnistuu kuitenkin myös tarkkarajainen siipi tai pyöreämpi ja kissamaisempi muoto. Geelirajaus on oivallinen myös häivytetympiin rajauksiin, sillä se ei jumahda ihan heti paikoilleen luomelle. Häivyttämällä rajausta puhtaalla, napakalla siveltimellä saa ihanan utuisen meikin johon ei tarvitse välttämättä lainkaan luomiväriä.

Kiitos vielä Marille loistavasta vinkistä, nyt onnistuu geelirajaus multakin! Kyllä se vaan on niin, että ammattilaisilta saa ja pitää kysyä mikäli jokin meikkijuttu kummastuttaa. Heiltä löytyy takataskusta oivallisia vinkkejä ja suosituksia. Aiemmin Mari on opastanut mulle muun muassa osittaisen huultenrajauksen ja olenpa käynyt hänen pakeillaan myös kulmakarvojeni kanssa. Mun blogista tulee kohta joku Sensaisti-vinkkipalsta 😀

 

Tykkäätkö käyttää geelirajausta? Oliko vinkki jo tuttu ennestään?

 

Joe Blasco Ultamatte (sävy Midnight Cowboy) saatu testiin PR-toimistolta.
Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

Comments

  1. Kiitos, ihan loistava vinkki. Itse olen kokeillut geelirajaukset itselleni vähän vieraiksi, mutta näillä vinkeillä ainakin onnistuu, kun seuraavan kerran yrittää.

  2. Mullakin on ollut ihan vääränmallinen sivellin tähän hommaan! Täytyy ehdottomasti kokeilla. Joe Blascon Ulmattea (Midnight Brown) on käyttänyt jo reippaan vuoden kulmavärinä. Massa on kuitenkin kuivunut sen jälkeen kun muovikansi hajosi (ei voi sulkea enää tiiviisti). Voin edelleen käyttäää väriä kulmiin, mutta se ei luultavasti enää notkistu värin pakkaamista varten esittelemälläsi tavalla. Mut muita purkkei kyllä löytyy :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework