Nopea ja helppo hiuspiristys

Olen tykännyt jo pitkään suoristaa tukkaani, sillä oikeilla aineilla tehtynä suoristus saa hiuksiston näyttämään hyvinvoivalta ja kiiltävältä eikä hamppulatvoista tai sotkunutturasta ole tietoakaan. Osittain olen joutunut jättämään hiukseni auki myös olosuhteiden pakosta: päänahkani on herkistynyt ja mikä tahansa ponnariviritys saa ihon särkemään alle puolessa tunnissa. Älytöntä!

Suora hius on tällaiselle aavistuksen luonnonkiharan tukan omaavalle helpotus, mutta välillä myös hieman tylsä valinta. Miten piristää suoraa hiusta, ilman että laittaa hiuksia millään tavalla kiinni?

Tämän vinkin bongasin alunperin Minnan blogista. Loivat sivukiharat ovat erinomainen kikka suoristuksen viimeistelyyn ja tällä tukkatyylillä selviää vähän formaalimmastakin tilaisuudesta. Aluksi ajatus suorien ja kiharien hiusten yhdistämisestä tuntui oudolta, mutta totuin ajatukseen pian ja nyt suosinkin tätä lookkia viikoittain.

Syysilmalla kiharat saa pysymään hyvin, kun suihkuttaa niihin lakan lisäksi kosteussuojasuihketta (hankinta, joka minun olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten!).

Löytyykö sinulta lyömätön kampausvinkki jaettavaksi? 🙂
Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

8 thoughts on “Nopea ja helppo hiuspiristys

  • 2.11.2014 at 19:48
    Permalink

    Itsekin tykkään tästä, kampaajan vinkistä. 🙂 Minulla on kyllä otsatukka,mutta sopii senkin kanssa.. Joskus kiharran vaan toiselta puolelle 😀

    Reply
    • 3.11.2014 at 13:44
      Permalink

      Otsiksen kanssa tämä onkin varmasti tosi hyvä pikakampaus! 🙂 Mulla on vähän ikävä otsatukkaa, mutta en taida ihan vielä raaskia leikata…

    • 3.11.2014 at 13:44
      Permalink

      Kiitos! 🙂 Näistä riittäisi vaikka muille jakaa! 😀 Lohdutuksena voin sanoa, että näihin kuluu paaaaljon enemmän hoitotuotteita ja aikaa kuin lyhyeen hiukseen. Mulla on ollut ihan lyhyt polkkakin, ja välillä tekisi mieli palata siihen vaivattomuuteen.

  • 2.11.2014 at 21:58
    Permalink

    Kiva kun teit tällaisen hiusaiheisen postauksen välillä! Näitä toivoisinkin enemmän… Mua toi hiusviritys ei sytyttänyt, yhdistää nyt suoraa ja kiharaa, mutta makunsa kullakin. Itselläni ei mitään hiusvinkkejä ole jakaa kun omat hiukset on niin lyhyet, että ei niihin oikein mitään saa tehtyä 🙂

    Reply
    • 3.11.2014 at 13:46
      Permalink

      Hiusjuttuja jakaisin kanssanne mieluusti, mutta mulla on kuvausongelma: silloin kun valaistus on hyvä, ei mulla ole ylimääräistä käsiparia auttamassa kuvaamisessa 🙁 Näin hiuskuvien ottaminen ei oikein onnistu ja harmittelen sitä joka kerta, kun tukkaani saan jotain hienoa väkerrettyä.

      Lyhyet hiukset on sitten taas ihanan vaivattomat, näissä pitkissä kun siihen hätäponnariin kyllästyy tosi nopsaan 🙂

  • 3.11.2014 at 10:47
    Permalink

    Oon ehkä vähän semikade sun hiuksista. Ehkä. Vähän. Tosi hauska vinkki, teen itsekkin usein noin! En jaksa millään kihartaa aamulla koko hiuksia, joten kihartelen edestä vähän ja sit vaan sotken kaiken. Toimii kivasti.

    Reply
    • 3.11.2014 at 13:47
      Permalink

      Haha, no onneks nää on sotkunutturalla puolet ajasta niin ei tarvitse olla ihan niin kade 😉

      Tolleen mäkin tein lyhyen tukan kanssa sillon viisi vuotta sitten, kun mulla sellainen oli! Tosi hyvä ja helppo lookki 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.