MUS Lipstick Sealer

Olin aluksi vähän skeptinen tämän tuotteen suhteen, varsinkin kun haistoin sitä. Hyi että mikä alkoholin löyhkä! No, alkoholiahan tässä tuotteessa suurin osa onkin, eli ei pitäisi tulla yllätyksenä. En muistanut ottaa uutta kuvaa pakkauksesta (vanha löytyy alepostauksesta), mutta ei tässä nyt oikeastaan kuvattavaakaan ole. Melkein kuin kynsilakkapullo, jossa on aavistuksen sameaa nestettä.

Pakko palata tuohon hajuun vielä. Tätä EI kannata laittaa, mikäli edellisestä alkoholinkäyttökerrasta on jäänyt ikävät muistot nimittäin alkoholin haju on suorastaan ällöttävä. Mikä pahinta, alkoholin hajua on yritetty peittää parfyymilla mutta tulos on lähinnä Gin Lemon. Onneksi haju haihtuu aika nopsaan pois, laittovaiheessa tosin jouduin pidättämään hengitystäni 😀

Lip Sealeria on siis tarkoitus laittaa viimeistelytuotteena huulten ympärille, ei siis koko huulille niin kuin aluksi luulin. Eli aluksi huultenrajaus ja huulipuna normaalisti, ja sitten tällä rajataan huulten ympäriltä. Huulet kannattaa vetää leveään hymyyn jotta tämän saa varmasti levitettyä tasaisesti. Koin parhaaksi levittää tätä vähän huultenrajauskynän tavoin huulen reunoille ja hieman reunojen yli: näin lakkaa tulee vähän myös huulipunan päälle joka osaltaan estää epätoivottua karkaamisefektiä. Tämän kanssa tosin täytyy olla tarkkana: huulipunan täytyy olla täydellisesti kohdillaan ennen lakkaa, sillä jos punaa on lipsunut millinkin verran huulen yli niin lakan laiton jälkeen sitä ei saa enää korjattua edes massiivisella hankauksella.

Miten tämä sitten toimi? Tässä näette tulokset. Laitoin huulipunan noin seitsemän aikaan illalla ja tässä vaiheessa kello on jo lähempänä aamuviittä:

Vessan aina yhtä imarteleva valaistus.

Kuten näkyy, niin Lip Sealer ei muodosta minkäänlaista kalvoa vaan kuivuu näkymättömäksi. En ainakaan itse lisäillyt sitä illan mittaan, sillä huomasin aiemmista kokeiluistani että kerrostamalla alkaa näkyä hilseilevä kalvo huulten ympärillä. Ainoastaan huulipunaa on siis lisätty.

Huulilla Lorkun Perfect Red.

Aika hyvin eikö? Ihan hieman saattaa huomata punan karanneen juonteisiin huulen yläpuolella, mutta en pidä tätä häiritseävänä lähes kymmenen tunnin jälkeen. Hajua lukuunottamatta tämä on siis kerta kaikkiaan loistava tuote ja jää minulla vakikäyttöön 🙂

Onko joku muu kokeillut tällaisia huulten viimeistelylakkoja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2022 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework