Luottotuote: Clinique Mild Clarifying Lotion

Pitemmittä puheitta esittelen luottotuotteeni, joka on vakuuttanut myös mieheni. Tuote on vieläpä kasvovesi, asia joka ei varmasti ihan monen äijän ihonhoitorutiiniin kuulu!

Cliniquen Mild Clarifying Lotion on hellästi kuoriva kasvovesi, joka poikkeaa Cliniquen muista kasvovesistä alkoholittomuudellaan. Kasvoveden salisyylihappoon perustuva kuorintateho on sopinut kuivahkolle iholleni hyvin, enkä ole saanut siitä samanlaisia ärsytysreaktioita kuin esimerkiksi tymäkästä, viinantuoksuisesta Clarifying Lotion 2:sta. 2-kasvovesi aiheutti iholleni punoitusta ja kiristelyä, mikä ei ole ihmekään veden ollessa hyvin alkoholipitoista. Mild Clarifying Lotion on aivan eri maata ja sopii myös atopiasta ajoittain kärsivälle miehelleni hyvin.

Erityisen hyvin Mild Clarifying Lotionin tehon huomaan nenänpielistäni. Ne kun ovat melkein jatkuvasti kuivuuttaan hilseilevät ja mustapäät ja muut epäpuhtaudet viihtyvät nenän seudulla vähän liiankin hyvin. Cliniquen kasvoveden aloittamisen jälkeen ihoni kunto koheni selvästi ja repaleiselle iholle olen onneksi saanut jättää hyvästit. Mustapäät ovat hiukan pienempiä kuin ennen ja jotenkin kuivemman tuntuisia. Mustapäät eivät nykyään ilman apua nouse kunnolla ihon pinnalle, vaan jäävät pieniksi pisteiksi: nenän iho on siis tasaisempi ja puhtaan näköinen.

Miehen rutiiniin sain kasvoveden ujutettua lupaamalla helpotusta juuri epäpuhtauksiin. Mieheni kun kuivasta ihostaan huolimatta kärsii niistä viikoittain johtuen hikisestä harrastuksesta. Ihon puhdistuksesta täytyy siis pitää tarkkaan huoli, eikä rutiineista parane lipsua. Mild Clarifying Lotionin ja seerumiöljyn avulla miehen nahka on saatu niin hyvään kuntoon, että jopa anoppini ihasteli tämän hyväkuntoista nassua! Edelleen epäsäännöllinen rytmi, alkoholin käyttö (sisäisesti) ja hikoilu aiheuttavat omat pulmansa, mutta Mild Clarifying Lotion on tullut miehen ihonhoitorutiiniin jäädäkseen. Jopa niinkin tiiviisti, että miehen lähtiessä matkalle huomasin tämän pakanneen tunnollisesti mukaan niin kasvovoiteen, vartalovoiteen, seerumin kuin tämän vedenkin. Viis siitä, että myös minä näitä tuotteita voisin haluta käyttää…

Käytämme molemmat kasvovettä niin, että puhdistuksen jälkeen vajaa teelusikallinen nestettä taputellaan iholle ja tämän päälle levitetään seerumi ja kasvovoide normaalisti. Aamuin illoin käyttö ei ole yhtään liioittelua, vaan kuivakin iho tykkää kovasti.

Mild Clarifying Lotionin hinta pyörii noin 30 euron hujakoilla. Postauksen rakastettu ja ruhjottu pullo on ostettu itse.

 

Mikä on sinun luottotuotteesi ihonhoidossa? Entä paras apu mustapäihin?

 

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

Comments

  1. Hyvä kun muistutit. Ei ole tullut aikoihin käytettyä tätä vaikka luottotuotteeni olikin. Pitäisi taas ostaa. On kaikkien kehujen arvoinen ja pitää mullakin mustapäät loitolla ja ihon kirkkaampana 🙂

  2. Tätäpäs en olekaan kokeillut! Mulla on käytössä Mario Badescun Glycolic Acid Toner, jolla on sama funktio. Se on kyllä ihanan tujua tavaraa muttei lainkaan kuivattavaa mun pintakuivalle iholle. Finnitkin se parantaa seuraavaksi päiväksi, kun illalla töpöttelee naamariin. Oli ihan pakko tarkistaa tuo alkoholiasia pullosta ja alkoholiton on näemmä tämäkin. Hyvä silti, että on olemassa vaihtoehto jos tuota ei joskus saakaan tilattua :).

    • Oo, kuulostaapa hyvältä tuo Badescunkin vesi! Tämä Mild Clarifying on kyllä aika mietoa tavaraa, joten saattaa olla että jos sun iho on tottunut jo raskaampaan kasvoveteen niin voi olla liian mietoa sulle…? Mutta kokeilemallahan se selviää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework