Kun joulun vietto on hieman…

erilaista.

Olen elänyt koko elämäni kodissa, joka on täynnä koiria. Koiria on ollut vähimmillään kaksi ja enimmillään jopa viisi. Aiemmin äitini myös kasvatti koiria, jolloin pentuja oli kerrallaan 9-13 kappaletta.

Nyt puhe ei ole pienistä seurakoirista, vaan lähestulkoon kaikki koiramme ovat olleet palveluskoirarotuisia, suursnautsereita. Tällä hetkellä minulla on omakin koira, joka tosin on ollut lähes koko syksyn hoidossa äidilläni omien opiskeluiden ja muiden kiireideni vuoksi. Nyt koiraluku äidin luona on siis kolme: suursnautseri, labbis-berni-sekoitus sekä minun perhoskoirani.

Arkielämä on koirien kanssa hieman erilaista, ja niin on joulun ja muidenkin juhlien vietto. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun koira on pistellyt poskeensa kakun, piirakan, kinkun tai muun juhlasyötävän, tai hypännyt jalkoja vasten raapaisten sukkahousut rikki juuri ennen juhlia, tai antanut karvaisen mausteen kaikkiin ruokiin. Olen elänyt taloudessa, jossa mitään ei voi jättää pöydälle lojumaan sillä se hyvin suurella todennäköisyydellä tulee syödyksi tai muuten tuhotuksi. Käskyjä, joita koiramme oppivat ovat muun muassa ”irti”, ”hiljaa”, ”nätisti” ja ”pääpoispöydältä”.

Ajattelinkin tarjota teille kurkistuksen joulunviettooni kotikotona, johon siis kuului viiden ihmisen ja neljän koiran (isoäitini koira oli myös mukana) ahtautuminen olohuoneeseen kera joulukuusen ja lahjojen. Kissa onneksi tyytyi pysyttelemään makuuhuoneessa.

”En nyt yhtään tajua miksi tässä pitää olla.”

”Tiedän kyllä että olen kaunis, saanko nyt herkkuja?”

Kyllä, se on koira. Ei lammas.

”Jos mä nyt oon iiihan kiltisti niin sitten saan hurjasti namia!”

Jokajouluinen haaste: saada koirat poseeraamaan joulukuusen ja lahjojen keskellä. Yleensä yritämme kunnianhimoisesti saada kaikki samaan kuvaan, mutta nyt tyydyimme kuvaamaan tassuttelijat yksinään.

Pikku perhoseni tykkää valvoa kaikkia tekemisiä, tässä eri toten lahjojen avaamista. Hän on myös erinomainen laadunvalvoja mitä tulee pyykinpesuun, siivoukseen, esseen kirjoittamiseen sekä sohvalla kirjan lukemiseen.

Uuttera päivystys kuitenkin ottaa voimille, ja nukahduspaikka on yleensä yleisellä kulkuväylällä ja jokainen vuorollaan kompastuu pieneen pölyhuiskuun. Tätä seuraa tietenkin vinkaisu ja hurjan dramaattinen esitys nimeltä ”MUA SATTUU”.

”Mä en jaksa enää poseerata!”

Emäntä tais tykätä näistä enemmän kuin lahjan saaja…

Myös koirat saavat meidän taloudessamme lahjoja ja ne tietenkin myös mainitaan lähettämissämme (ja usein myös vastaanottamissamme) joulukorteissa, tapa joka on herättänyt ei-eläinihmisissä kummastusta. Perhonen sai upeat ruskea-turkoosit valjaat <3 Sekä joitakin leluja ja herkkuja tietenkin.

”Nyt joku raja hössötykseen… Me ainaki nukutaan.”

Sopu sijaa antaa ja onneksi nyt saatiin kaksi koiraa samaan paikkaan pois jaloista.

Riiseni (as in Riesenschnautzer) haluaa osallistua. Jee. 35kg koiraa makaa kaiken keskellä.

Paras lelu ikinä. Leikkiin ryhdytään tietenkin keskellä huonetta valtaisasti pyörien.

Joulun saldo: rikki revittyjä leluja, perhosen syömät konvehdit (älkää huoliko, edes maha ei mennyt sekaisin), koirien omien jouluherkkujen hotkaisu ennätysajassa, noin 2 litraa eritettyä kuolaa kinkun leikkausta vahdatessa, perhosen useita yrityksiä varastaa herkkuja pöydältä, hirveästi huipputärkeää osallistumista jokaiseen puuhaan sekä tietenkin lukuisia anelevia katseita jouluaterian aikana.

Sellainen joulu. Onneksi tähän on tottunut, ei-eläinihmisillä olisi varmasti kestämistä 😀

On ne kuitenkin rakkaita.

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

2 thoughts on “Kun joulun vietto on hieman…

  • 4.1.2012 at 17:14
    Permalink

    Ihania kuvia! Koirat on vaan niin <3
    Meidän joulukodissa kuului tänä vuonna koirien suusta mm.
    ”VIU! Voi ei kun olen niiiiin yksin täällä huoneessa mut on jätetty tänne yksin jo kahdeksi minuutiksi mä en ke-stä!”

    ja

    ” WIIIIIIIIIII uusi vinkuva pupulelu on maailman paras mä haluan leikkiä tällä koko illan!”

    Reply
  • 4.1.2012 at 21:41
    Permalink

    Ne on :> Ei ilmankaan osais olla.

    Teilläkin on siis ollut rankka joulu 😀 Meidänkin koirat näytti siltä, kuin ne olis kellarista tuotu ihmisten ilmoille ja ruuattahan niitä on pidetty jo useampi vuosi… Ainakin kerjäyksestä päätellen. Ja pahin kerjääjä on just tuo pieni jolle äiti ja pikkusisko ei pidä mitään kuria! Mun luona se on niin tiukan koodiston alla, että nyt on ilmeisesti otettava kaikki ilo irti.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.