Kerran heppatyttö, aina heppatyttö

Vuosi 2009, vuokrahevoseni Kukan selässä.

27 vuotta täytettyäni eli 10 kuukautta sitten asetin itselleni muutaman tavoitteen, joiden eteen tekisin töitä seuraavan vuoden aikana. Oikeastaan kaikissa muissa tavoitteissa on tapahtunut parannusta paitsi uimisessa ja juoksemisessa – tämä on ehkä ihan ymmärrettävää, sillä välillä mulla ei ole ollut energiaa kuin perustoimintoihin. Nyt kuitenkin yksi tavoitteista saa ihan konkreettisen toteutuksen, sillä mulla on pitkästä aikaa hoitohevonen!

Olen ratsastanut enemmän tai vähemmän 20 vuoden ajan, mutta edellisestä kerrasta hevosen selässä on pitkä aika. Olen yrittänyt etsiä Helsinkiin muutettuani hoito- tai vuokrahevosta, mutta ongelmaksi on muodostunut paitsi kallis vuokraushinta tai tallin etäisyys kotoa myös hevosenomistajien vaatimukset. Moni omistaja haluaa, että hevosella tehdään muutakin kuin maastoillaan tai kävellään: vuokraajan/hoitajan pitäisi paitsi liikuttaa hevonen, myös käydä sen kanssa valmennuksissa, kilpailla ja kehittää hevosta tasapainossa omistajan tavoitteiden kanssa. Ymmärrän, että mahdollisen vuokralaisen valinnassa haluaa olla tarkka (onhan hevonen kallis ylläpitää ja arvokas hankinta), mutta ”pelkkää” palauttavaa liikuntaa ja kävelyä tarjoava hoitaja on monelle ollut riittämätön. Itse taas haluaisin hevosharrastukselta rentoa yhdessäoloa eläimen kanssa luonnossa liikkuen, en stressipitoista valmentautumista ja kilpailua. Mun hurjat estevuodet ja laukkamaastot on takana päin, enkä koe että mulla on kovinkaan suurta motivaatiota kehittää itseäni ratsastajana – hevosen käsittelijänä kylläkin!

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että olen löytänyt sopivan parin tähän leppoisampaan heppailuun. Eräässä FB-ryhmässä kyseltiin hoitajaa nuorelle ruunalle, josta pariskunta kouluttaa itselleen harrastehevosta. Tarhausaika ruunan tallilla on lyhyt, joten omistajat kaipasivat helpotusta nimenomaan liikuttamiseen. He itse käyvät tallilla kahdesti päivässä, joten jo pari kertaa viikossa auttaminen olisi helpotus. 5-vuotias Simo on vasta koulutuksessa, joten aluksi hoitajan tehtävä olisi vain talutella pitkiä lenkkejä ja muuten hengailla hevosen kanssa. Tavattiin viime viikolla, käytiin pienellä kävelylenkillä ja kaikki sujui tosi kivasti. Mulla on kokemusta nuorista hevosista, joten en säikähtänyt vaikka Simo näytti muutaman hienon tempun jännittäessään erikoista tilannetta. Kaiken kaikkiaan Simo vaikutti tosi kivalta ja omistajien kanssa tultiin hyvin juttuun, joten nyt mä sitten käyn pari kertaa viikossa tallilla hoitamassa!

Jatkossa luvassa on ehkä ratsastamistakin, mutta kumma kyllä se ei ole mulle enää pääasia. Haluan heppatouhuilta rentoutumista ja kevyttä liikuntaa, rauhallista yhdessäoloa hevosen kanssa ilman paineita. En halua kokea stressiä kummankaan, hevosen tai ratsastajan, kehittymisestä. Toivottavasti Simokin arvostaa tällaista rentoa lähestymistapaa.

Olen kyllä niin mielissäni tästä hevostelun jatkumisesta. Vihdoin mulla on täysin muusta elämästä erillinen harrastus, johon menen nimenomaan rentoutumaan.

 

Mitä sinä harrastat?

 

Comments

  1. Kiva, että löysit hevosen! Kerran heppatyttö, aina heppatyttö, niin totta! ☺ Mulla on yksi oma ja yksi treenihevonen, niistä lisää blogissani.

    • Joo, oon kyllä ihan innoissani! Muistan haaveilleeni omasta hepasta pitkään, mutta tiedän että todennäköisesti se ei tule olemaan mahdollista pitkään aikaan. Hevonen vaatii kuitenkin aivan eri tavalla aikaa kuin muut lemmikit :/

  2. Hevosharrastus on ihan parasta lääkettä stressiin! Tallilla unohtaa kaiken turhan ja stressaavan. Vaikka mä en ole vielä edes parikymppinen, ratsastus ei ole enää mullekaan se ykkösasia. Koin jotenki ratsastuskoulussa käymisen ahdistavaksi, mikäli ei jatkuvasti kehity ja tuu paremmaksi. Joten oman ponin hankinnan myötä tunnit saivat jäädä. Ja onpa ihanaa, kun on oma projekti, jonka kehityksen voi nähdä 🙂 Meillä on siis shetlanninponi, ja monet ihmettelevät, että mitä niin pienellä ponilla tekee. Mutta sen kanssa on niin kiva touhuta, kun saa pienen harrasteponin, ja voin sillä vielä kokoni puolesta ratsastaa ainakin näin koulutusvaiheessa. Side poniin on vahva, koska oon tuntenut sen jo ekasta päivästään lähtien <3

    Tulipas pitkä kommentti 😀 Mut hei ihanaa, kun oot löytäny hoitohevosen! Itsekseen hevosen kanssa puuhastelu on niin rentouttavaa.

    • EIKÄ, shettikset on ihan mun suosikkeja!! <3 Niissä on jotain niin vastustamattoman itsepäistä ja ihanaa. Pääsin joskus 2008 ratsastamaan ylikorkealla shettiksellä kun painoni vielä salli, ja olin niin iloinen että nauroin vaan kun pikkuinen heitti kaikki temput ja muut. Olen myös harkinnut että jos en ihan isoa hevosta tule hankkimaan, niin pikkuinen kärryponi tai pari olisi kiva 🙂

  3. ihana kuulla että löysit viimein heppakaverin! Mä kävin niin kauan ja niin intensiivisesti tallilla, että ikäänkuin kuljin sen tien jo loppuun. Harrastuksen lopettamisen jälkeen osasin todellakin arvostaa sitä, että mulla ihan oikeasti oli vapaa-aikaa jolloin ei tarvinnut tehdä mitään 😀 mutta kyllä se niin on, että ei hepparakkaus mihinkään lähde. Oon käynyt katselemassa kisoja aina silloin tällöin ja se on tosi mukavaa puuhaa. Tuskin enää aktiiviseksi harrastajaksi palaan, mutta oishan se tietty kiva päästä silloin tällöin rapsuttelemaan polleja 🙂

    • Tuut mun kanssa joku kerta rapsuttelemaan 🙂 Vaikka mullakin on monta vuotta tässä välissä etten ole kuin nopsaan käynyt selässä, niin jostain selkärangasta vaan kaikki eleet ja toimenpiteet tuli. Jännä 🙂

      En mäkään usko, että koskaan tulen enää superaktiiviseksi ratsastajaksi. Yritän kuitenkin pitää tän harrastuksen nyt ihan vaan rentona vapaa-ajan hommana… Ja sit vuoden päästä palaan tähän postaukseen ja mulla on takapihalla kolme kisahevosta. 😀

  4. Mä oon viimeksi ollut hevosen selässä yli 15 vuotta sitten ja haluaisin kyllä takas, mutta kun ratsastus on niin pirun kallis harrastus ja tallit yleensä tosi kaukana kaikesta. Mutta onneksi on oma raviuraansa aloitteleva kimppahepo 🙂

  5. Kiva kuulla et oot loytanyt heppakaverin! Mulla on ollut aktiivisempia ja epaaktiivisempia kausia, nyt kaks omaa ja edessa paluu kisakentille reilun 10 vuoden tauon jalkeen. Never say never! ; )

    • Tsemppiä kisaamiseen! 🙂 Musta tuskin siihen on enää, en vaan näe sille jotenkin mitään ns. arvoa enää. Oman kanssa olisi varmaan eri juttu, kun voisi mitata sen hevosen kehittymistä ja pärjäämistä. Itsestä viis 😀

  6. Onnea uudesta heppaystävästä.
    Minulta löytyisi kaksikin hömpsöttely kaveria 😀
    Kai se niin menee, että kun kerran on heppatytöksi tullut niin sillä tiellä pysytään 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: There is no connected account for the user 1526954456 Feed will not update.

© 2020 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework