Kashmiria, mutaa ja hohdetta

Olen yrittänyt pitää blogissa linjan, etten esittele pelkästään yhden merkin tuotteita samassa postauksessa. Tämä siksi, että lukijana sellaiset postaukset ovat yksinkertaisesti tylsiä. Lukijana pidän eniten vertailevista postauksista, joissa on mukana erilaisia tuotteita koottuna kokonaisuudeksi. Eli siis en vaan itse tykkää, joten en niin omassakaan blogissa (usein) tee!

Nyt tuntuukin siis hiukan hassulta selitellä, miksi Essie saa koko postauksen verran tilaa blogista. Syynä on yksinkertaisesti se, että olen heikkona Essien lakkoihin ja jokainen brändin kokoelma saa minut huokailemaan ihastuksesta. Viimeisin tulokas Essie-kokoelmissa on Cashmere Matte, jonka murretut ja satiinipintaiset sävyt sopivat täydellisesti syksyyn.

Mudanruskea sävy päätyi ensimmäisenä kynsille. Cozy Cashmere on ruskeaan taittava harmaa, joka kimmeltää hennon sinistä hohdetta. Osassa Cashmere Matte -lakoista on tällainen jännä koostumus, joka on samaan aikaan kiilloton ja hehkuva – todella uniikki tapaus, mitä tavanomaisiin kynsilakkoihin tulee! Mattalakat kuivuvat ihanan nopeasti, joten 2-3 kerroksen lakkaaminen ei ota juurikaan aikaa. Ilman aluslakkaa Cozy Cashmere pysyi kynsilläni 4 päivää, eli ihan keskiverrosti. Normaalit Essien lakat kestävät mulla hiukan alle viikon alus- ja päällyslakan kanssa.

Sain kokoelman testiin vasta aivan hiljattain, joten en uskalla luvata näiden maanläheisten sävyjen vielä kaupoista löytyvän. Essien lakkojahan saa ostettua paitsi tavarataloista (Sokos ja Stockmann), myös suurimmista marketeista ja esimerkiksi elevenin nettikaupasta 12-15 euron hintaan.

 

Onko jokin syyskokoelmista saanut sydämen läpättämään ja kuolan valumaan kaupassa? Vai ovatko syyssävyt yhtään lemppareita?

 

Kokoelma pr-näyte.
Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

8 thoughts on “Kashmiria, mutaa ja hohdetta

  • 20.9.2016 at 10:21
    Permalink

    Just tää kokoelma on ihana! Sävyissä on tosi paljon samaa kuin joissain Lumenen pari vuotta sitten syksyllä ilmestyneissä satin & matt -lakoissa, rakastin niitä, joten nämäkin kolahtavat. 🙂

    Reply
    • 20.9.2016 at 17:21
      Permalink

      Joo, siis aivan täydelliset syyssävyt! Ja hennot beiget ja vaaleanpunaiset menee tosi hyvin keväälläkin. Mattapinta on aina klassinen valinta, joten sopii monenlaiseen menoon <3

  • 21.9.2016 at 10:05
    Permalink

    Mä rakastuin näihin heti! En edes ole mattalakkojen suurin fani, mutta näissä oli sitä jotakin- sävyvalikoimakin oli niiiiin napakymppi. <3

    Reply
    • 21.9.2016 at 10:33
      Permalink

      No siis kyllä! Erilaisia sävyjä, varsinkin nuo upean himmeästi hohtavat. Ei ihan tavallinen kokoelma, siis <3

    • 22.9.2016 at 18:03
      Permalink

      Ymmärrän täysin, nää on upeita! 🙂

  • 21.9.2016 at 15:10
    Permalink

    Essiellä on yksinkertaisesti ihanimmat sävyt, olet ihan oikeassa! Syyslakoista viehättää eniten tummat viininpunaiset ja harmaat, joita löytyy ihan riittävästi omasta takaa. Työn ja tuskan takana on yrittää olla hankkimatta uusia ihanuuksia 🙂

    Reply
    • 22.9.2016 at 18:03
      Permalink

      Onneksi Essien laatu on myös täydellistä <3

      Mulle persikan ja korallin sävyiset lakat tuottaa eniten päänvaivaa, niitä löytyy ihan älytön määrä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.