Idun Minerals: käyttökokemukset

Eilinen postaus Idun Minerals -merkistä oli alkusoittoa tälle käyttökokemuksiin perustuvalle postaukselle. Kuvankäsittelyä kuvissa ei ole käytetty nimeksikään, ainoastaan säädetty kontrastia vastaamaan todellisuutta. Toki kuvia on myös rajattu, mutta se nyt ei lopputulokseen vaikuta 😉
Meikittömistä kasvoista en saanut kunnollista kuvaa, mutta ongelma-alueeni ovat silmänaluset, nenänpielet ja niiden ympäristö. Myös silmänympärykseni ovat tummemmat, joka on todella yleistä meille atooppisesta ihosta kärsiville: silmät näyttävät siis olevan kuopalla ilman meikkiä. Nenänpielteni ja niiden ympärysten ongelma on viileämmän ilman aikana ilmennyt kevyt punoitus. Couperosa-ihosta ei ole kyse, vaan nenän ympäristö reagoi sisäilman kuivuuteen ja syysviimaan mukavasti punehtumalla. 
Huomio! Kaikki kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Tässä kuvassa olen levittänyt Idun Minerals -meikkipohjan (sävy Disa) koko kasvoille silmäluomia myöten. Kuten voi huomata, ilman kerrostamista silmien tummempi ympärys ei peity ihan täysin mutta silmänalusille Disa on yksinään lähestulkoon riittävä, ainakin tällaiseen luonnollisempaan meikkiin. Nenänpielet ja punoitus ovat suurimmaksi osaksi tiessään enkä koe tarpeelliseksi lisätä enää nestemäistä peiteainetta niille alueille. Kuten kaikki mineraalipuuterit, myös Idun korostaa aavistuksen ihoni kuivia kohtia kuten nenänvartta ja satunnaisia kuivia länttejä poskilla. Vaikutuksen pystyy minimoimaan käyttämällä tujua kosteusvoidetta (tällä hetkellä testissä blogin kautta saatu Dr. Hauschkan Ruusuvoide) ja viimeistelemällä meikin kosteussuihkeella.

Pohjan tuntuma on ihollani erittäin hyvä, mistä olin iloisesti yllättynyt. Edes kuivimpia kohtia kuten poskipäitä ei kiristele päivän mittaan yhtään ja T-alueen kiiltely pysyy hyvin kurissa ilman puuterointia. Disa-pohja näyttää hyvältä vielä kahdeksan tunnin opiskelupäivän jälkeen, enkä koe tarpeelliseksi korjailla sitä ennen iltaa. Idunin meikkipohjasta onkin tullut suosikkini silloin, kun kaipaan luonnollista mutta kestävää lopputulosta. Mahtavaa, Idun!

Tässä vaiheessa olen levittänyt Disa-pohjan lisäksi Midsommar-aurinkopuuteria poskipäille, kasvojen laidoille ja nenänpieliin. Olen myös taputellut Idegran-peiteainetta erillisellä peiteainesiveltimellä silmien alle ja kevyesti levittänyt sitä kabukilla myös punoittaville alueille. Vihreään taittava peiteaine korjaa punoitusta hyvin ja näin minun ei tarvitse huolehtia päivän mittaan siitä, alkaako nenänpielten punoitus häiritä.

Midsommar-puuteri on tosiaan hyvin pigmenttistä ja kerrostettuna käytettynä hohtavaa, joten koko kasvojen ”pesu” löysällä siveltimellä tuo iholle raikkautta ja muiston kesästä. Huomaatte varmasti, kuinka eloisilta kasvoni näyttävät verrattuna ensimmäiseen, kalpeampaan kuvaan.

Varjostuksiin käytettynä Midsommar on ehkä aavistuksen liian oranssi sävyltään mutta mikäli varjostuksen nostaa poskiluun alta myös poskiluun päälle, käy efekti miltei maltillisesta itseruskettavasta. Aivan kalpeimpien täytyy kuitenkin muistaa maltti aurinkopuuterin käytössä, sillä Midsommarin pigmenttisyys on välillä yllättänyt minutkin ja näissä kuvissa kesän rusketuksesta on sentään osa vielä jäljellä.

Aloitussetin mukana tulevat siveltimet ovat olleet käytössä oikein hyviä ja niistä huomaa, että ne on selkeästi suunniteltu Idunin meikeille. Ne jäävät siis jatkossakin käyttöön, vaikka minulta löytyy pari muutakin kabuki-sivellintä.

Ja tadaa – tässä lopputulos! Suurimman yllätyksen teki Silfr-ripsiväri, joka todella antaa näin muhkean lopputuloksen. Eikä sen edes pitäisi olla tuuheuttava… Kuitenkin tykkään Silfrin jäljestä kovin ja olenkin käyttänyt sitä ahkerasti, melkein päivittäin. Harmikseni tämä kuitenkin suttaa rasvoittuvaa yläluomeani ihan aavistuksen loppupäivästä, joten sellaisina päivinä kun en pääse halutessani peilin ääreen en tätä tohdi käyttää. Ripsarin tuoma tuuheus on kuitenkin aivan ihana ja muistuttaa minua kovasti suosikkini IsaDoran Big Boldin jäljestä.

Idun Mineralsilta löytyy myös niin sanottu 38-maskara Vatn, joka pysyy paremmin kuin perinteinen ripsiväri mutta peseytyy pois lämpimällä vedellä.

Ai niin, päätin mennä meikissä all the way ja käyttää mineraaleja myös poskipunassa. Sudin siis hyvin hienoisesti Lily Lolon Ooh-la-la-poskipunaa ja sekoitin sen Midsommar-puuteriin iholla. Lookista tuli siis hyvin luonnollinen ja heleä.

Idun Mineralsin tuotteet kiilasivat kärkeen, mitä tulee kokeilemiini mineraalipohjiin. Peiteaineen koin aavistuksen jauhoiseksi ja kuivattavaksi, mutta aurinkopuuteri taas oli pigmenttinen ja silkkisen pehmeästi levittyvä. Silfr-ripsiväri oli iloinen yllätys ja voisin jatkossa ostaa sellaisen toisenkin tai kokeilla tuuheuttavaa Gullia.

Idun Minerals -sarjaa myydään apteekeissa ja heidän kotisivuiltaan löytyy lisää jälleenmyyjiä. Voin lämmöllä suositella kaikkia kokeilemaan varsinkin sarjan mineraalipohjaa, joka sopi oikein hyvin myös minun kuivemmanpuoleiselle iholleni. Voitin nämä tuotteet Kissaämmän blogiarvonnassa ja olipa huippua tutustua arvontavoiton kautta näin hyviin tuotteisiin. Kiitos siis Kissikselle! 🙂


Heräsikö mielenkiinto Iduniin? 🙂


Blogini ei sisällä mainoslinkkejä.

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

15 thoughts on “Idun Minerals: käyttökokemukset

  • 12.10.2014 at 08:29
    Permalink

    Onpas ihanan kuulas meikki!

    Reply
    • 13.10.2014 at 12:44
      Permalink

      Kiitos! 🙂 mineraaleissa on kyllä se hyvä puoli, ettei pohjasta saa kovin helposti tunkkaista.

  • 12.10.2014 at 09:15
    Permalink

    Mä rrrrrrakastan Idunin pohjaa! Eka mineraalimeikkipohja joka tekee moitteetonta jälkeä. Itse käytän Midsommaria poskiluiden alle varjostamaankin enkä ole kokenut sitä liian lämpimäksi/hohtavaksi.

    Reply
    • 13.10.2014 at 12:46
      Permalink

      Iih, kiva että sä tykkäät kans tästä! 🙂

      Mulla tuo aurinkopuuteri on jossain valossa ollut vähän liian lämpimään suuntaan kallellaan, mutta huolellisest häivytettynä ei ole ongelmaa.

  • 12.10.2014 at 15:04
    Permalink

    Olen kokeillut Everyday Mineralsia, BareMineralsia ja tällä hetkellä käytössä Lily Lolo. Koen varsinkin levitysvaiheen todella ihoa ärsyttäväksi (toinen atoopikko täällä, hei 😀 ), joten mineraalit ovat käytössä lähinnä kesäisin ihon ollessa paremmassa kunnossa. Tiedä sitten, johtuuko se käytämästäni kabukista (Everydayminerals) vai pohjan koostumuksesta.
    Olisi hyvä saada testeriä, ennen kuin ostaa mielestäni aika kalliin tuotteen itselleen.
    Heikentääkö tuo kosteussuihke pohjan kestoa? Mulla mineraalipohja tuntuu muutenkin helposti päivän aikana katoavan kasvoilta, joten en ole uskaltanut kokeilla sen kostuttamista.

    -Tiltu

    Reply
    • 13.10.2014 at 12:55
      Permalink

      Kabukin koostumus vaikuttaa paljon, vaikka tietenkin aivan aavikkokuivalle iholle kaikki hankaus on pahasta. Idunin siveltimet (kuten muutkin kabukini) ovat synteettistä harjasta, joka on superpehmeää verrattuna aitokarvaiseen siveltimeen.

      Kosteussuihkeita on erilaisia: virkistämiseen käytettäviä, kasvovesimäisiä ja meikin fiksaukseen tarkoitettuja, sekä tietenkin näitä kaikkia ominaisuuksia yhdisteleviä. Virkistävät suihkeet toimivat parhaiten puhtaalle ja kuivalle iholle, samoin kuin suihkutettavat kasvovedet. Meikin kiinnittämiseen tarkoitetut suihkeet (Clarins Fix’, MAC Fix+, Urban Decay All Nighter) sisältävät kalvonmuodostajia ja silikoneja, jolloin ne sulattavat meikin iholle ja pidentävät myös sen kestoa. Eli jos sulla muutenkin katoaa meikki kasvoilta päivän mittaan, suosittelisin noita jälkimmäisiä 🙂 itselläni on käytössä Clarins ja se toimii Idunin kanssa hyvin yhteen.

  • 12.10.2014 at 16:23
    Permalink

    Vau, näyttää tosi hyvältä! Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut Idunin mineraaleista, mutta kun ovat aika kalliita ja heillä ei ilmeisesti ole testereitä, vaan pelkästään näitä aloituspaketteja joissa on välineet mukana. Sinähän olet käyttänyt myös Lily Lolon meikkipohjaa? Olisin tosi kiinnostunut ja kiitollinen vertailevasta analyysista 🙂 Peittävyys, hohtavuus, kuivattavuus, sävyt – mihin tuo sinulle sopiva Idunin sävy vertautuu Lily Lolon kartalla? Kiitos!

    Reply
    • 12.10.2014 at 16:24
      Permalink

      Äh, en tarkoittanut testereitä vaan kokeilukokoja. Mikähän lapsus tuokin 😀

    • 13.10.2014 at 13:03
      Permalink

      Hmm, en tiedä voisiko apteekin henkilökunta antaa mukaan esim. hippusta siitä testeristä? Kannattaa ainakin kysyä! Tai sitten kokeilla testeristä omille kasvoille suoraan, puuterisissa tuotteissa kun eivät pöpöt onneksi viihdy 🙂

      Mulla oli käytössä Lily Lolon Warm Peach ja se oli ainakin peittävyydeltään selkeästi kevyempi ja myös aavistuksen vaaleampi. Lolo alkoi aikaa myöten kuivattamaan ihoani enemmän, joten sitä käytin viimeksi vuosi sitten. Ihan tuoreita kokemuksia mulla ei siis siitä valitettavasti ole. :/ ihoni on MAC-asteikolla nc20, toivottavasti tämä antaa edes jotain suuntaa.

      Ainakaan tässä Idunin pohjassa en havaitse hohtoa lainkaan, tulos on mukavan mattapintainen. Tosin en muista että Lolossakaan olisi sitä ollut…? Äh, onpa harmi että se pohja ehti jo loppua niin en pysty tekemään tämän kattavampaa vertailua 🙁

  • 14.10.2014 at 19:14
    Permalink

    Hei, kiitos! Tästä oli kyllä jo apua! Testailin kämmenselkään tuota Idunia ja se todella siinä ainakin vaikutti peittävämmältä kuin Lily Lolo. Ja jotenkin ihanan samettiselta 🙂 Tykkään kyllä Lilystäkin tosi paljon. Se tosiaan pitkällä aikavälillä saattaa alkaa kuivattaa, ja olen useasti kauhistunut peilikuvaani, kun sen huomaa jotenkin yhtäkkisenä sen muutoksen 😀 Tuohon auttaa pieni (viikon tai parin) tauko esim. meikkivoiteen kanssa, ja tauon jälkeen LL on taas yhtä hyvä kuin ennenkin. Lily Lolossa ihanaa on se, että se pysyy koko päivän niin siistinä <3 Meikkivoiteista en ole löytänyt vastaavaa, mutta tuo Idun kyllä houkuttelee suuresti!

    Reply
    • 16.10.2014 at 11:50
      Permalink

      Hyvä juttu, että olin avuksi 🙂 Idun tosiaan on tunnultaan hieman paremmin levittyvä ja samettisempi kuin LL, joten jos vain lompakossa pyörii rahaa tyhjän panttina niin ota ihmeessä Lilyn jälkeen testiin tuo pohja. Tällä hetkellä tykkään siitä tunnultaan paljon enemmän, kuin Lilyn vastaavasta 🙂

  • 24.5.2015 at 11:43
    Permalink

    Hei, kiinnostuin tuosta ripsiväristä, mutta minulla ongelmana tahtoo olla niiden pois saamisen vaikeus. 😀 Muistatko vielä miten tiukassa tuo oli pestessä vai lähtikö miten helposti pois? Mulla on vielä tosi herkät silmät, niin mitään vanulapuilla hankaamista en laske hyvin poislähteväksi. Tosi kaunis meikki muuten 🙂

    Reply
    • 24.5.2015 at 11:46
      Permalink

      Kiitos! 🙂 Tykkäsin itsekin meikistä kovasti.

      Puhdistusöljyllä lähti hyvin pois, ei minkäänmoisia ongelmia. En itsekään tykkää hinkuttaa vanulappujen kanssa, joten hyvä poistettavuus on tärkeä juttu ripsarissa 🙂 Ainoat joiden kanssa poistaminen on ollut vaikeaa ovat olleet vedenkestäviä tai ns. 38-maskaroita (Sensai 38 Volume, Benefit They’re Real). Eli voin ainakin Silfr-ripsaria suositella lämpimästi!

  • 15.6.2015 at 14:55
    Permalink

    Itselläni ollut käytössä nyt 2 vuotta Idun Svea meikkivoide ja aurinkopuuterina midsommar. Aivan koukussa kyseisiin tuotteisiin, en ole löytänyt vielä mitään parempaa. Peittää hyvin punakat kohtani ja antavat kivan sävyn ❤ ! Suosittelen ja ovat todella riittoisia.

    Reply
    • 18.6.2015 at 11:37
      Permalink

      Ihanaa, että säkin olet löytänyt Idunista itsellesi luotettavan meikkipohjakumppanin! 🙂 Mäkin olen ihan koukussa ja nytkin juhannusreissulle lähtee mukaan mineraalipohja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.