I love me -kauneusmessut 2012: kokemukset

Kauneusmessuista on kulunut jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt minulla on aikaa palata tunnelmiin. Messufiiliksistä ovat aiemmin kirjoitelleet mm. Sonja ja Shiny.

Matkasin messuille lauantaipäivänä jo heti aamusta niin, että olin heti ovien avaamisen jälkeen paikalla. Tämä kannatti, sillä ruuhkaa ei ollut nimeksikään ja pääsin sekä sisään että narikkaan jonottamatta. Myöskään messualueella ei ollut ensimmäiseen pariin tuntiin mitenkään älyttömästi ihmisiä.

Messuilla oli edustettuna sekä minulle jo tuttuja että tuntemattomampia merkkejä. Tutuimmista mainittakoon Face Helsingin ständi, joka oli luultavasti yksi isoimpia alueella: ihonhoitotuotetarjoukset olivat todella hyviä ja osasto muutenkin viihtyisä ja valoisa. En kuitenkaan juuri tarvinnut ko. tuotteita (vaikka joululahjojahan nyt olisi jo kannattanut ostaa), joten surffailin vain pikaisesti läpi.

Suurin osa näytteilleasettajista oli panostanut kovasti osastonsa ulkonäköön, mainittakoon tässä esimerkiksi Blissin, Carpelan Cosmeticsin (MOR!) sekä Inglotin pisteet. Mulla on joku irtoripsivillitys meneillään, ja siksi kameraan tallentui kuva Inglotin ihanista räpsyttimistä 🙂

Ilahduinkin kovasti kun huomasin, että Grimasin irtoripset ovat aika hyvällä tarjouksella. Muutama paketti tarttuikin matkaan… Grimasilla oli muutenkin kivan laaja valikoima ja tarjous myös luomivärinelikosta. Noille ripsille minulla kuitenkin oli ”tarve”, joten ne ostokset pystyin perustelemaan itselleni helposti.

Tässä vielä ostamani Grimasin irtoripset: 152, 320 ja 118.

Muuten en sitten bongannutkaan kovin hyviä tarjouksia messuilta. Luulin, että koko halli olisi täynnä toinen toistaan mahtavampia tarjouksia, mutta toisin kävi. Esimerkiksi Inglotilla oli muutama poistuva tuote (voidemaiset poskipunat) -50% ja muista tuotteista oli vain nimellinen ale. Inglotin työntekijä perusteli tämän sillä, että Inglot ”ei halua polkea hintoja ja saattaa kanta-asiakkaita epäedulliseen asemaan”. Noh, kukin tyylillään.

Kynsilakoista oli sen sijaan monellakin pisteellä oivia tarjouksia, joten niitä tarttui matkaan kivanlainen määrä. Kuvassa vasemmalta lukien Color Clubin nimettömäksi jäänyt burgundinpunainen lakka (pohjatarra oli lähtenyt irti) 4e, OPIn Honk If You Love OPI ja Are We There Yet? 2kpl/10e ja China Glazen Twinkle Lights ja Blue Year’s Eve 4e/kpl. Teki tietysti mieli ostaa paljon enemmänkin lakkoja (varsinkin OPIn Alpine Snow jäi harmittamaan), mutta kun järkeilin etten kovin usein edes lakkaa kynsiäni niin eipä siinä ole mieltä.

Kynsiasiat tuntuivat muutenkin olevan hyvin edustettuina tämän vuoden messuilla: oli jos jonkinlaista koristekrääsäkojua ja kynsiteknikkoja tekemässä rakennekynsiä messutarjoushinnoin.

Myös erilaisia ihohoitoja oli paljon tarjolla alehintaan ja aika monet näkyivät kosmetologin tuolissa istuvankin. Itsehän olin jo tietenkin aamulla meikannut, joten hoitoa en viitsinyt ottaa vaikka kokemuksena se varmasti olisi mielenkiintoinen. Varsinkin jotain laitehoitoa voisi testata messuilla ”ohimennen”.

Luonnonkosmetiikka oli messuilla omalla alueellaan, ja aivan ihana alue tuo olikin! Esimerkiksi suomalainen Flow ja latvialainen Madara olivat panostaneet osastoihinsa. Harmikseni en näiltäkään osastoilta varsinaisesti mitään tarvinnut, joten silmäilin nekin vain pintapuolisesti läpi.

Kävin nopsaan myös muotipuolella, mutta se oli aika pettymys: näytteilleasettajia oli jotenkin todella vähän ja nekin harvat aika mummovaatekertaa. Mutta näin sentään Michael Monroen ja Alexander Stubbin! 🙂

Lähdin messuilta kotiin ”jo” kahden jälkeen ja silloin Messarissa alkoi jo olla aika ruuhkaista. Kaverin kanssa olisin ehkä viihtynyt kauemmin, mutta yksin ollessa sitä tulee kiertäneeksi vain ne itseä kiinnostavat osastot ja that’s it.

Yleisfiilikseni messuista olivat kaksinaiset. Toisaalta löysin messuilta kiinnostavia juttuja, mutta toisaalta monta kiintoisaa brändiä ja tuotetta jäi puuttumaan valikoimasta. Pros ’n cons:

+ valoisa, avara tila
+ useimmat panostaneet ständeihinsä
+ luonnonkosmetiikalle oma alue
+ suht selkeä jaottelu osastoittain

– liian vähän tarjoustuotteita
– edelliseen liittyen: todella monessa pisteessä hintoja ei oltu merkitty lainkaan!
– liikaa krääsäkojuja
– tuputtavat myyjät (makuasia toisaalta)

Uskon, että ensi vuonnakin tieni käy kauneusmessuille ja silloin olen huomattavasti viisaampi mitä tulee ständien välissä haahuiluun 🙂

Moniko teistä oli messuilla? Ostitteko mitään? 🙂

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

Comments

  1. Onneksi siis en raahautunut. Mua ei kynsilakat niin paljoa kiinnosta ja jos ei kauheasti tarjouksia ollut niin tuskin olisin mitään ostanut.

    • Mä en kyllä edes kovin tarkkaan katsonut esim. ihonhoitotuotteiden tarjouksia, kun ei mulla sellaisille tarvetta ollut. Lisäksi tarjoukset vaihteli päivittäin… Sekava systeemi, ja eniten kritisoin tosiaan sitä, että monelta näytteilleasettajalta puuttuivat hinnat ihan täysin! Mun mielestä tuonkaltaisten messujen idea on juuri hyvät tarjoukset ja sitten ei edes hinnat ole esillä…

  2. ilmaislipun jos saa, niin kannattaa mennä, itse en todellakaan maksaisi sitä lipun hintaa messuista, 15 euroa on aika paljon siitä että siellä on lähinnä vaan myytävää tavaraa esillä. Pohdittiin sitä kavereiden kanssa lähtiessä että tuonnekkin menisi varmaan paljon enemmänkin ihmisiä jos liput olisi halvempia, niin ne myyjätkin saisi myytyä enemmän sitä rompetta. itsellä lähti mukaan vaan pari kynsilakkaa 🙂

    • Joo totta, samaa mieltä olen lipun hinnasta. Harmitti myös se ebay-halpiskrääsä mitä siellä oli useallakin pisteellä myynnissä, tuli kovin halvanoloinen tunnelma.

      Kuitenkin joillain osastoilla oli tosi hyviäkin tarjouksia (esim. nuo OPIt) ja yleisesti ottaen viihdyin messuilla. En ehkä vain ihan niin paljoa kuin olisin voinut :/

  3. Mä sain ilmaislipun ja oli ihan mukava käydä kynsilakkaostoksilla, mutta on kyll todettava että muun muassa viikkoa myöhemmin olleilla kirjamessuilla oli huomattavasti enemmän antia kuin näillä kauneusmessuilla. En myöskään viitsisi maksaa sisäänpääsyä päästäkseni maksamaan vielä lisää pelkästä ostosten tekemisistä… Kivoja kynsilakkoja kuitenkin tarttua haaviin useampikin (jos kiinnostaa niin niistä voi lukea lisää täällä: http://embosnails.blogspot.fi/2012/10/ime-and-bought-myself-some-polishes.html). Harmittaa että Zoyan lakat olivat perjantaina ammattilaspuolella ja en päässyt niihin käsiksi, mutta muuten lakkaedustus oli messuilla ihan hyvällä mallilla. 🙂

    • ah tuon takia en siis sitä himoitsemaani Zoyaa nähnyt edes, se oli yksi sellainen että olin suunnitellut hankkivani jonkun lakan sieltä, mutta saamatta jäi.

    • Zoyan lakkojen hinta taisi lauantaina olla jotain 12 euron luokkaa, mikä on minulle aivan liikaa kynsilakasta :/

      Mutta ihan kiva kuitenkin, että tuli käytyä! Tiedän sitten ensi vuonna, mihin panostaa 🙂

  4. En ehtinyt tänä vuonna messuille, mutta aiemmin olen kyllä pitänyt niistä kovasti.

    Minun mielestäni parasta antia ovat ehdottomasti erilaiset luennot ja näytökset, messuohjelma kannattaa rakentaa myös niiden ympärille.

    Lähden mielelläni vaikka sun kanssa ensi vuonna, yhdessä on aina hauskempaa. 🙂

    • Oi ihanaa, jos voit lähteä mun kanssani 🙂

      Yritin vähän noita luentoja katsella, mutta totesin sitten, ettei sielläkään puolella oikein mikään kiinnosta. En tiedä, olinko jotenkin passiivisissa tunnelmissa vai miten, mutta en ihan totta löytänyt luentolistasta mitään mielenkiintoista… 🙁 Muotinäytöksiä seurasin toki jonkin verran, mutta lähinnä vain uteliaisuudesta.

  5. Yhdyn Pumpulipupun kommenttiin, että kannattaa käydä katsomassa luentoja ja näytöksiä ja hei, myös kilpailuja! Etkö nähnyt body painting sm kilpailijoita ollenkaan? Mennään hei kaikki ensi kerralla yhdessä! Silloin viime vuonna, kun liikuttiin bloggaaja porukalla, meillä oli todella hauskaa!! 🙂

    • Näin bodypaintingin SM-kilpailut, tosin en jaksanut odotella valmiisiin lopputuloksiin asti. Mielenkiintoista kuitenkin 🙂

      Tosiaan, luennoista oikein mikään ei ainakaan kuvauksen perusteella tuntunut kovin kiinnostavalta. Liekö ollut jotenkin huono päivä, kun en kokenut oikein mitään suoranaisesti innostavaksi messuilla :/

      Joo, ehdottomasti kaipaisin kyllä seuraa tuonne! Ja mikäs sen parempaa seuraa kauneusmessuille, kuin kanssabloggaajat 🙂 !

  6. Olin messuilla myös. Itse koen, että tarjouksia oli kyllä hyviä, mutta ostin muutakin kuin kynsituotteita. Ja oisin varmaan haalinut enemmänkin pientä kynsikivaa (mm. Cesarsilla ja Petty Sagella oli kivaa sälää), mutta järki oli kädessä. Osan myös diilasin sitten kavereille.

    Kävin ottamassa shellac-lakkauksen, se oli kiva! 🙂

    • Hyvä, että järki säilyi ostoksissa 🙂 Mulla itse asiassa budjetti ylittyi jokusen euroon, mutta kaikki ostamani oli kuitenkin ”tarpeellista” (eli mulla ei esim. ollut tuon värisiä kynsilakkoja ennestään). Nyt myöhemmin vain huomasin, että tuon Are We There Yetin korkki on jumittunut 🙁

      Oi, millainen se lakkaus oikein on? Siellä oli kieltämättä tosi hyviä hoitolatarjouksia. 🙂

    • Shellacin oma geelilakkaus, pysyi tosiaan luvatun 2 viikkoa! Otin jo kuvat, pitäisi kirjoittaa postaus valmiiksi tuosta vielä.

      Maksoi 20 euroa, kattelin, et 20-35 euroa on kauneushoitoloissa.

    • Kuulostaa hyvältä! 🙂 Joku tollanen ”kevyempi” geelisetti kynsiin olisi kyllä hauska kokeilla. Odotan juttua innolla!

  7. Oi että, tuolta olis varmasti löytyny vaikka mitä ihanuuksia. 🙂 Rakastan kyllä kaikkia noita messuja kun niissä on hurja määrä valinnanvaraa yhessä paikassa, josta voi sitten täytellä omat varastot kerralla. 🙂

    • Joo, kyllähän tuolta tuotteita oli vaikka mitä, mutta eniten ehkä juuri kynsitarvikkeita. Mullakin on nyt kyllä lakkavarastot hetkeksi ihan täynnä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework