Hiusrakkaus

Tiedättekö sen tunteen, kun saa sen mitä pyytää ja vielä vähän ekstraa? Ne tunteet ovat kieltämättä harvassa, mutta onneksi mulle sattui sellainen onnenpäivä tällä viikolla.

Sain nimittäin aivan uskomattoman ihanan tukan kampaajalta! PR-kokeiluna toteutettu kampaajahetki Schwarzkopfin koulutustiloissa oli onnistunut ja sain just sitä mitä halusinkin: kunnolla blondit hiukset, skarpin leikkauksen ja kaupan päälle vielä pienen mansikka-persikkaisen vivahteen hiuksiin. Hedelmäsalaattisävytys oli kampaajan idea, ja oikein onnistunut sellainen.

Lähtötilanne oli pitkä luonnonvärinen tyvi, aiemman värjäyksen ylikasvanut tummempi tyviosio ja bonuksena oikein kivan vaalean väriset latvat. Kampaaja tuskaili hetken mulle varattua kahden ja puolen tunnin aikaa, mutta pienillä kikoilla ylitimme tuon ajan ”vain” tunnilla. Suuret muutokset vaativat aina huomattavan paljon aikaa, sillä isot blondausoperaatiot kannattaa toteuttaa ”hiusten henkivartijan” eli Fibreplexin voimin. Fibreplex-käsittely tuo lisäaikaa kampaamokäyntiin reilusti, sillä ihanteellisesti toimiakseen sen pitää antaa vaikuttaa tarpeeksi kauan. Sama homma Olaplexin, Niophlexin ja muiden vastaavien ”pleksien” kanssa.

Juuri vaalennuksen sävyttäminen pienellä pinkillä tai persikkaisella vivahteella säästi mun tapauksessa aikaa. Pohjaväri vaaleni käsittelyllä oikein hyvin, mutta se voitiin jättää paljon keltaisemmaksi kuin platinablondia tai puhdasta vaaleaa tavoitellessa. Pieni keltaisuus pikemminkin elävöittää myöhempää sävyä ja pohdittiin kampaajan kanssa myös, että vitsit olisi siistiä vetäistä keltaisen vaalennuksen päälle keltainen suoraväri… Siinä olisi oikea statement-tiputukka!

Koko projekti toteutettiin tietysti Schwarzkopfin vaalennus- ja värituotteilla. Ensin vaalennettiin Varioblondin 6% -sekoituksella, jonka toimintaa nopeutettiin folionyyteillä. Kun vaalennus oli valmis, päälle levitettiin Blondme-sarjan sävyt Strawberry ja Ice kahden prosentin pitoisuudella. Lisäksi kaikissa käsittelyvaiheissa lisättiin Fibreplex-aine mukaan seokseen ja viimeisessä vaiheessa pleksikäsittely sai vaikuttaa hiuksissa melkein puoli tuntia. Väriä on lähes mahdotonta saada näkymään tarkasti kuvissa, sillä lopputulos on tosi vaalea mutta samaan aikaan vivahteikas hedelmätukka.

Kaikki varmaan palavat halusta tietää, kuka mulle näin upean frisyyrin loihti? Mukava ja symppis kampaajani oli Schwarzkopfin kouluttaja Pia Oijusluoma, joka pitää omaa kampaamoa Espoon Kivilahdessa. Pia antoi äärettömän ammattitaitoisen vaikutelman ja oli todella tarkka, mitä tuli leikkaukseen. Etenkin jälkimmäistä arvostan hurjasti, ja Pian Vidal Sassoonilla käymä leikkauskoulutus näkyi työskentelyn nopeutena ja lopputuloksen keveytenä. Mun paksut hiukset on yllättävän vaikea saada näyttämään ilmavilta, kun karhea hiuslaatu ja vaalennuskäsittelyt vaativat äärimmäisen silottavia tuotteita. Tällöin leikkauksella on suuri merkitys ja Pia onnistui siinä täysin nappiin. Pian kampaamo kantaa hauskaa nimeä Pesu & Leikkaus ja hänen töitään voi katsoa muun muassa Instagramista.

Tunnen taas ihan mieletöntä hiusrakkautta omaa tukkaani kohtaan, enkä malttaisi olla sivelemättä superpehmoisia hiuksiani koko ajan! Just tän takia pitäisi muistaa käydä kampaajalla useammin, eikä vain tyytyä pitämään kulahtanutta tukkaa sotkuponnarilla… Tuli niin hyvä mieli, kun hiuksia kehuttiin heti kampaajalta lähtiessä sekä kahvilan että marketin myyjän toimesta.

 

Miltä hedelmäsalaattipolkka näyttää? Koska kävit viimeksi kampaajalla?

 

Värjäys ja leikkaus saatu PR-työnä.
Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

32 thoughts on “Hiusrakkaus

  • 13.2.2016 at 12:12
    Permalink

    Huh toi sävy on ihan älyttömän kaunis! Sopii sulle loistavasti (:

    Reply
  • 13.2.2016 at 12:13
    Permalink

    Ihanat hiukset! Mulle tuli postissa jonkun kampaamon mainoslehtinen ja siinä oli kannessa se sun hiusmallikuva 😀

    Reply
    • 13.2.2016 at 15:43
      Permalink

      Eikä, hauska kuulla! 😀 Mun kaverit aina lähettelee kuvia, jos näkevät promokuvat jossain kampaamossa. Vielä en ole kävellyt sellaisen jäätävän plakaatin ohi, vois tuntua aika hassulta!

  • 13.2.2016 at 13:14
    Permalink

    Tykkään! 🙂 Mä luulen, että mulla on aika sama sävy laitettu, mutta lopputulos on aivan eri näköinen, koska mulla ei vaalennettu hiusta niin kauheasti. Sulle kyllä sopii tosi hyvin vaalea tukka, vau 🙂

    Reply
    • 13.2.2016 at 15:44
      Permalink

      Onneksi sanoin jo heti aluksi, että toivon reipasta vaalentamista. Yleensä kun kampaajat on ruukanneet jättää vaalennuksen hieman liian tummaksi mun makuuni!

  • 13.2.2016 at 15:12
    Permalink

    Oi miten raikas sävy! Oon kyllä sitä mieltä, että suomalaisille sopii paremmin lämpimät sävyt hiuksiin, kun saahan ne kasvotkin hehkumaan toisin kuin tuhkaiset ruskeat.

    Reply
  • 13.2.2016 at 15:36
    Permalink

    Aivan mielettömän kauniit hiukset, VAU! ♡♡ Sopii sulle todella hyvin 🙂

    Reply
  • 13.2.2016 at 16:35
    Permalink

    I-H-A-N-A-T hiukset! Niin keväiset ja raikkaat. Passaa sävy kauniisti just sulle. Ja leikkaus kehystää kasvot niin nätisti.

    Reply
  • 13.2.2016 at 17:02
    Permalink

    Upeat hiukset, sopii tosi hyvin 🙂
    Tarkoitatko muuten, että kampaaja sijaitsee Espoon Kivenlahdessa? Espoossa ei vissiin ole Kivilahti-nimistä paikkaa.

    Reply
    • 14.2.2016 at 13:15
      Permalink

      Ah, Kivenlahtihan se! En ole kotoisin pk-seudulta, niin näitä ei aina voi muistaa ihan oikein 🙂 Korjaan tekstiin!

  • 13.2.2016 at 18:02
    Permalink

    Aivan ihana sävy! Mulla on tällä hetkellä platinan vaaleat hiukset ja just tuli postissa sävytys arsenaali, jonka kanssa aion lähteä joko ihan valkotukkaiseksi tai laittaa trendikkään harmaan mummotukan. 🙂 Tän postauksen jälkeen kyllä mietin et, että olis ihana tällainen pehmeä sävy!

    Reply
    • 14.2.2016 at 13:15
      Permalink

      Tää on kyllä kivan pehmeä niin kuin sanoit! 🙂 Mutta valkoinen tukka kuulostaa ihan mahtavalta myös, ois sekin upee ^_^

  • 14.2.2016 at 21:34
    Permalink

    Vau, nyt on kehaistava, että ihanat hiukset ja näytät aivan upealta! Mielestäni tuo hiusväri sopii tosi hyvin ihosi sävyyn ja piirteisiisi muutenkin. Jäin hetkeksi tuijottamaan postauksen ensimmäistä kuvaa – hiukset ja meikki sopivat täydellisesti yhteen ja näytät kauniilta 🙂 Jotenkin myös hyvin kevääseen sopivat hiukset, joten osui ja upposi!

    Reply
    • 15.2.2016 at 11:38
      Permalink

      Kiitos ihanasta kommentista Marija! <3 Tiedätkö, tän tukan kanssa meikki tulee paljon paremmin esiin kuin tumman tukan kanssa. Kasvojen piirteet korostuu enemmän, samoin huulet ja silmät 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.