Haasteita

Blogosfäärissä haasteet merkitsevät uusia, hauskoja kyselyitä joita tehdään ja jaellaan muille. Ilahdunkin aina siitä kun minut haastetaan ja saan tehdä mukavan kyselyn 🙂

”Oikeassa elämässä” (tämä on niin hassu termi!) haasteet kuitenkin harvemmin ovat kivoja. Nyt olen viimeisen viikon aikana kohdannut töissä niin paljon haasteita ja vaikeita tilanteita, että en meinaa jaksaa. Lisäksi elämäni on muutenkin tällä hetkellä hieman hankalaa johtuen useasta eri tekijästä (luettakoon näihin opiskelu, ihmissuhteet ja toimeentulo nyt ainakin). Tämä on vaikuttanut myös postaustahtiini, joten pahoittelen kun uusia postauksia ei ilmestykään niin usein kuin ennen. Tilanteen pitäisi kuitenkin piakkoin muuttua, kun työt vähenevät ja saan hieman rauhoittua.

Teen kuitenkin tässä välissä Mansikan minulle antaman haasteen. Ideana on vastata näihin suosikkijuttuihin sekä haasta kymmenen muuta blogia, sekä kiittää blogin antajaa. Kiitos siis Mansikka! 🙂

1. Suosikkiväri: Pinkki. Jota kuitenkin harvemmin suosin arkivaatetuksessa, kynsillä ja urheiluvaatteissa sitten sitäkin enemmän. Pidän myös turkoosista, petroolista, mustasta, punaisesta ja yllättäen myös luonnonvalkoisesta.

kuva

 2. Suosikkieläin: Pakko sanoa kaksi, koira ja hevonen. Tykkään eläinrakkaana ihmisenä kaikista eläimistä, myös kissoista 🙂 En oikeastaan ikinä ole ollut kissa- tai koiraihminen, vaan vähän molempia. Koirien kanssa olen kuitenkin koko elämäni ollut tekemisissä. Myös hevosharrastus on seurannut elämän myrskyissä mukana.

kuva

 3. Suosikkinumero: Hmm. 6? 5? En ole miettinyt asiaa.

kuva

4. Suosikki alkoholittomista juomista: Tee, Hartwallin ananaslimppari ja nykyään myös hyvin keitetty kahvi kera kerman tai maidon. Latte on ihanaa!

kuva

5. Facebook vs. Twitter: Naamakirja. En ole oikein ottanut Twitteriä vielä omakseni, kiinnostaisikohan ketään Miten niin liikaa -blogi siellä?

kuva

6. Intohimoni: Suklaa. Ruoka. Kirjat. Meikit. Laukut. Kengät. Metsä.

kuva

 7. Saada vai antaa lahja: Rakastan antaa lahjoja. Olen jo suunnitellut ja osittain toteuttanutkin joululahjat sekä muutaman kaverin synttärilahjat. Tykkään suunnitella lahjoja ja kuljen aina alennusmyynneissä ja kaupungilla katsellen asioita myös muille kuin itselleni. Annan lahjoja läheisilleni myös kun ei ole merkkipäiviä lähelläkään, mikäli löydän jotain todella sopivaa enkä halua säästellä seuraavaan synttäriin tai jouluun 🙂

kuva

8. Suosikkikuvio: Hih, sydän <3.

kuva

 9. Suosikkiviikonpäivä: Sunnuntai on minulla ihanan laiska päivä, silloin harvemmin teen mitään: parasta sunnuntaitekemistä on samoilla metsässä koiran kanssa. Tai käydä krapulassa brunssilla ihanien ystävien kanssa. Kävellä aamulla kaupungin halki, kun muut ihmiset eivät vielä ole hereillä. Nousta ylös myöhään ja lukea ihanaa kirjaa monta tuntia. Katsoa armollisesti kulunutta viikkoa ja tähyillä hennon positiivisin mielin tulevaan. Sunnuntaina ei haittaa vaikka ei tekisi mitään.

kuva

10. Suosikkikukka: Neilikka ja kultapallo. En tiedä onko sen kukan nimi oikeasti kultapallo, mutta niitä on äitini ja isoäitini puutarhassa aina elokuussa hurjat määrät.

kuva

Nyt haastettuihin menee melkein koko seuraamieni blogien lista, huh 🙂 Osa teistä on jo varmasti tehnyt tämän, mutta linkittelen silti. Ei kai siitä haittaakaan liene.

Butterflies instead
Glitz & Glam 
Lazy Dynamite
Pretty Sweet 
Pumpulipupu
Tyttö ilman helmikorvakorua 
Elna imagines 
Sinistä pintaa 
Random Makeup 
Piece Of Panda

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Ja lupaan olla haastamatta ketään hetkeen 🙂

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

5 thoughts on “Haasteita

  • 9.10.2011 at 22:50
    Permalink

    Hei jännää, juuri tänään we<3it:ssä selailin ja tallensin tuon samaisen huulikuvan! 🙂

    Kiitos paljon haasteesta, sain tämän parilta muultakin, niin vastauksetkin on tulossa ihan pian 🙂

    Reply
  • 10.10.2011 at 15:49
    Permalink

    Melli, tuo on ihana kuva! Pinkkiä ja glitteriä, voiko ihanampaa olla<3

    hellin, ole hyvä vain 🙂

    Reply
  • 11.10.2011 at 20:12
    Permalink

    Kiitos paljon haasteesta, ihana kun muistit minua ja kovasti tsemppiä sulle niihin tosielämän haasteisiin! 🙂

    Reply
  • 12.10.2011 at 20:08
    Permalink

    Pumpulipupu, kiitos paljon 🙂 Nyt alkaa jo helpottaa, vielä kun tämän viikon vien kunnialla päätökseen niin sitten on hetki aikaa hengähtää.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.