Ensimmäinen LivBoxini

Olen katsellut useasti vierestä, kun asiaan vihkiytyneet kauneusbloggaajat vertailevat ja arvostelevat kuukausittain ilmestyvää LivBoxiaan. Asia on tavallaan kiinnostanut minuakin, mutta olen toistaiseksi jättänyt kyseisen yllätyslaatikon tilaamatta. Serkulleni sen toki tilasin joululahjaksi, mutta koin etten itse hyötyisi boksista mitään ja tyydyin seuraamaan kuukausittaista ”läyhäystä” popkornikulhon kanssa.

Sain kuitenkin yhteenoton LivBox-tiimiltä ja mahdollisuuden kokeilla tätä kosmetiikkalootaa, joten tartuin mielihyvin haasteeseen. Pystyisikö LivBox tarjoamaan minulle jotain uutta ja kivaa kokeiltavaa?

Ensimmäistä kertaa minun piti suorastaan vältellä boksipostauksia ja LivBoxin Facebook-sivuja, jotta en saisi laatikon sisältöä etukäteen selville. Yritin viimeiseen asti pitää tuotteet yllätyksenä itselleni ja osittain siinä onnistuinkin. Olisi tosin ehkä helpompaa, jos ei lukisi niin mittavaa määrää kauneusblogeja 😉

Boksin teema oli tällä kertaa osuvasti bloggaajapainotteinen, nimittäin tunnetut bloggaajat olivat valinneet siihen omat suosikkituotteensa. Olisikohan tässä laatikollinen juttuja minun makuuni…?

No mutta, olihan siinä! Olin ehtinyt jo ”spoilaantua” The Body Shopin Honeymania-vartalovoista, mutta sen lisäksi löysin paljon muutakin mieluista tuotteiden joukosta.

The Body Shop Honeymania

Pieni vartalovoipurkki tuli tarpeeseen näin kesän jälkeen. Hunajan tuoksu ei ole liian makea, vaan juuri piristävän kukkainen. Pikku purkki riittänee minulla parin kerran viikkorasvaustahdilla noin kuukaudeksi. Onneksi tämä kokeilukoko on sentään useamman käyttökerran juttu, pussitetuista näytteistä en koskaan ole liiemmälti innostunut.

Clinique All About Eyes -silmänympärysvoide

Voi ei, olisipa tästä tuotteesta ollut kuivalle iholle tarkoitettu Rich-versio boksissa! Siitä olen kuullut hyvää, mutta tämä normaalin ihon sy-voide on jäänyt minulle vieraaksi. Innolla kuitenkin kokeilen ja kehun sitä, että LivBoxin sisuksista paljastui tällä kertaa myös selektiivistä kosmetiikkaa.

Batiste XXL Volume -kuivashampoo

Tämä oli varmaan suosikkini koko boksista! Batisten kuivashampoo on minulle ennestään tuttu Brunette-versiona, mutta tämä XXL on vielä parempi. Batiste paitsi tuoksuu hyvältä ja puhdistaa, se myös tuuheuttaa hiuksia juuresta alkaen ja tuo hyvän rakenteen esimerkiksi kampausten pohjalle. Testaan pikkupurkin loppuun, ja katson olisiko siitä ikisuosikkini (mutta tympeän hajuisen) Klippoteketin kuiviksen voittajaksi.

Lumene Arctic Sun -aurinkopuuteri

Jee, täysikokoinen tuote! Aiempien boksipostausten perusteella olen päätellyt, ettei LivBox sisällä paljoakaan värikosmetiikkaa. Onneksi kuitenkin elokuun laatikko toi muassaan tämän aurinkopuuterin, sillä uudet meikkikokemukset kiinnostavat aina. Puuteri yllätti pigmenttisyydellään: odotin jotain paljon laimeampaa, vaikka Lumenen tuotteista noin yleensä minulla on hyviä kokemuksia. Tämän kyllä täytyikin olla hyvä, sillä idolini Saara Sarvas on tätä kehunut ja sen valinnut boksiin 😉

Dolce & Gabbana Dolce -suihkugeeli

Viimeisenä joukon pettymys. En juurikaan perusta eri hajuvesimerkkien suihkugeeleistä, vaikkakin tämä on hyväntuoksuinen ja sinällään ihan kiva. Olisin vain mieluummin ottanut Konjac-sienen… 🙂

LivBox-kokemus oli siis positiivisempi kuin odotinkaan. Jatkan testailuja seuraavaksi syyskuun boksin kanssa.

Mikä on sinun kokemuksesi LivBoxista? 🙂
Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

Comments

    • Piti vastata tähän että EN TIEDÄÄÄÄÄÄ mutta vastaankin, että ENSI VIIKOLLA. Bongasin LivBoxin fb-sivuilta kommentin henkilökunnalta, että lähettävät boksit aina kuun viides päivä. Eli tänä perjantaina. JESS! Nyt mäkin oon ihan innoissani tästä laatikkoläyhäyksestä 😀

  1. Ite oon boxia tilannu jo varmaan vuoden päivät ja joka kerta oon miettinu et lopetanko tähän 😀 katotaan mitä tän kuun boxi pitää sisällään ja mietitään uudestaan jatkoa 🙂

    • Onhan tää nyt ihan älyttömän koukuttava juttu, kerta mäkin aina innolla olen seuraillut LivBox-keskusteluja niin blogeissa, kahvihuoneella kuin LivBoxin omilla fb-sivuillakin! Eli tuskinpa mäkään tulen pääsemään ihan heti irti tästä boksikoukusta… 🙂

  2. Mä olen pystynyt vielä hillitsemään itseni. Lähinnä syy on se, että boksissa on paljon näytekoontuotteita, jotka jää mulla tod. näköisesti käyttämättä. Mulla on tälläkin hetkellä iso boksi mihin olen jemmannut näytekoon tuotteet, yritän muistaa kaivaa niitä mukaan, kun lähden yöksi pois kotoa. Ei ne silti lopu koskaan. 😀

    • Joo, enemmän sitä toki toivoisi boksin sisältöön täysikokoisia tuotteita kuin sellaisia minimini-näytteitä. Tykkäsin poikkeuksellisesti tuosta vartalovoinäytteestä, kun se tuli kunnollisessa purkissa ja siitä riittää varmaan vajaaseen kymmeneen käyttökertaan. Pikkuruisia purkkeja ja pusseja inhoan :<

      Ja hei, mäkin tein tuon systeemin että matkakokoiset tuotteet yhteen laatikkoon ja blogiin testiin tulevat toiseen. Helpottaa muuten ihan sikana, kun ei tarvitse kaivella _kaikkien_ purnukoiden keskellä sitä yhtä joka tuli mieleen justnyt 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

© 2018 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework