Arvio: H&M Face Mask

Ostin pikahenkkisreissulla H&M:n kasvonaamion, tarkemmin sanoen Raspberry Smoothie Pore Cleansing Maskin. 95 sentin hinta ei ollut paha nopeaksi ostokseksi.

Ihana, raikas pakkaus!

En ole aiemmin oikeastaan ikinä käyttänyt kasvonaamioita, jotain Oriflamen hunajasettiä kokeilin aikaa sitten. Tähän tartuin koska halusin pienentää varsinkin nenän alueella olevia ihohuokosiani ja hävittää mustapäitä siinä sivussa, enkä jaksanut alkaa selvitellä mitään ”hienompaa” tai kalliimpaa vaihtoehtoa. Inciä vain vilkaisin ja kun huomasin kaolin-saven kärjessä, vein pussin kassalle.

Käytössä naamio kuivui täysin iholle noin 15 minuutissa, vaikutusajaksi annetaankin 10-15 minuuttia. Laitoin tätä myös poskille vaikka arvelinkin ettei kuivempi ihoni tästä tykkää. Eniten läträsin siis T-alueelle. Tahna oli jäykkää ja sitä sai tosissaan puristella pussista ulos: enempää en osaa koostumuksesta sanoa sillä vertailukohtaa minulla ei juuri ole.

Pois huuhtelu oli suht simppeliä ja vaivatonta, ja ihohuokoset todellakin näyttivät pienentyneen! Vaikutus säilyi useamman päivän (varsinkin, kun muistin käyttää kasvovettä aamuin illoin) ja ohjeessa suositetaankin käytettäväksi tätä viikoittain. Poskien kuiva iho ei ärtynyt tästä, joten jatkossakin voin siis levittää tätä koko kasvoille mikäli uudestaan satun ostamaan.

Ainoa mistä en tykännyt, oli haju. Ällöttävä, kammottava marjainen haju joka pisti silmissä asti. Naamion kuivuttua myös haju heikkeni eikä se jäänyt huuhtelun jälkeen iholle, mutta laittovaiheessa silmäni vuosivat. Hajuste onkin inci-listassa aika ylhäällä.

 

+ Toimii ja vaikutus kestää muutaman päivän, ihohuokoseni selvästi pienenivät
+ Arka poskien iho ei reagoinut pahasti
+ Tehty Isossa-Britanniassa, ei missään kaukomaissa
+ Herkullinen pakkaus
+ Inci Paulan mukaan hyvä

– Haju
– Haju
– Haju
– Pussi täytyy avata saksilla, repäisykohta ei toimi (koska ne oikeasti toimisivatkaan?)

Voisin kyllä ostaa tätä toiste ja testata myös muita H&M:n naamioita. Tuo haju vain arveluttaa…

Onko joku muukin testannut näitä?

Mitä mieltä olet?
Tykkään Ihana Haha Vau Nyyh Pöh

4 thoughts on “Arvio: H&M Face Mask

  • 6.9.2011 at 05:58
    Permalink

    Mä niin tiedän nuo ”avataan tästä” -pakkaukset! Millä? Moottorisahallako? Inhoan näytepusseja, kun en ikinä saa niitä auki repaisemällä ja minä järjen jättiäinen tietysti yritän aina kun kädet on märkänä tmv. Sitten ei auta muu kun ottaa oma purukalusto avuksi ja repiä auki. 😀

    Mulla ei ole aikaisempaa kokemusta Henkkamaukan naamioista, mutta monien muiden merkkien sitten taas on. Kuulosti ainakin mielenkiintoiselta tuo naamio… vaikkakin voimakkaat hajut on minusta ärsyttäviä kasvoille käytettävissä tuotteissa. 🙁

    Reply
  • 6.9.2011 at 14:57
    Permalink

    No niinpä! Tää oli ihan onneton tapaus, ei auennut ees hampailla.

    Mä en kanssa ymmärrä yhtään, että miksi tähän pitää jotain hajua ees laittaa. Muuten tää varmaan tuoksuisi hennosti saviselle tai todella mitäänsanomattomalle, mutta sekin olisi parempi kuin tällainen älytön parfyymin lotraus. Pitääkö ihmisille vaan epätoivoisesti yrittää antaa mielikuva vadelmasmoothiesta? En tiedä olisiko joissain muissa naamioissa jotenkin herkullisempi tai parempi tuoksu, jonka voisi kokea jonkinlaisena hemmotteluna senkin. Katson ja testaan 🙂

    Reply
  • 26.5.2014 at 22:00
    Permalink

    Mulla alkaa noissa naamioissa kirvelee ja kutisee iho ihan sairaasti! Sit ku pesen pois nii iho on vähä aikaa ihan punanen.. Ja se haju on ihan kauhee! Ite en tykkää noista yhtään, en tiiä oonko jotenki allerginen mutta silti.

    Reply
    • 2.6.2014 at 11:55
      Permalink

      Luulen, että olet jollekin ainesosalle tai ainesosien yhdistelmälle allerginen :/ Jos haluat jotain savinaamioita kokeilla, niin luonnonkosmetiikan piiristä (Laveralta mm.) löytyy vähemmän hajustettuja ja vähemmän teollisella INCI-listalla katettuja tuotteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.