Arvio: Flow Kosmetiikka Mineraalimeikkipuuteri

Rakkauteni mineraalipohjiin syttyi ennen kaikkea Karkkipäivä-blogin avittamana: Sannin kannustamana tilasin ensi kertaa ulkomailta ja sain käsiini Lily Lolon mineraalimeikkipuuterin. Ihastuin pohjaan heti, sillä silloinen rasvoittuvaisuuteen taipuvainen ihoni ei oikein pelittänyt yhteen minkään nestemäisen meikkipohjan kanssa. Sittemmin olenkin suositellut mineraalipohjaa niille ystävistäni, jotka ovat kaivanneet kevyttä ja luonnollista meikkipohjaa.

Kävi kuitenkin niin, että Lily Lolon Warm Peach -sävyisen puuterin loputtua en tullutkaan tilanneeksi uutta. Miksikö? Noh, syitä on monia. Olin onnistunut hankkimaan useita nestemäisiä meikkivoiteita, jotka sopivat jo rauhoittumaan päin olevalle iholleni hyvin. Mainittakoon esimerkiksi Sensain Fluid Finish Lasting Velvet sekä MAC:in Studio Fix Fluid, joista molemmista pidän aivan älyttömästi. Kun ihoni ei enää rasvoittunut niin kovin (liekö syynä terveellisempi ruokavalio vai iän mukanaan tuomat muutokset) ja jäljellä oli ”enää” pintakuiva sekaiho, veivät muut meikkipohjat mennessään.

flowmp

Viime kesän alussa päätin kuitenkin palata mineraalipohjiin ja varta vasten pyysin itselleni testiin suomalaisen Flow Kosmetiikan Mineraalimeikkipuuterin. Tuotteessa viehätti ennen kaikkea kotimaisuus ja hyvä sävyvalikoima.

Täytyy nyt heti arvion alkuun todeta, että valitettavasti minun iholleni tämä meikkipuuteri ei sopinut. Kesällä pohja oli suhteellisen hyvä, mutta näin syksyllä ja talvella ihoni on aivan paperinkuiva joten puuterimainen pohja kiristää varsinkin poskipäiltä kovin. Viimeistelysuihkeistakaan ei ole ollut apua. Vaikka kuinka kosteutin ihoa ennen pohjan levitystä, alkoi jossain vaiheessa päivää kiristely ja silmien ympärille ilmestyi ”kuivuusryppyjä”. Joidenkin meikkivoiteiden kanssa (esim. Armanin Maestro ja paljon hehkuttamani Lumenen CC-voide) tapahtuu sama efekti eli ongelma on ihossani, ei tuotteessa.

Peittävyydeltään Flow Kosmetiikan puuteri on samaa luokkaa Lily Lolon kanssa, ja koostumuskin oli aika lailla sama. Sävy Porcelain vastasi hyvin Lolon Warm Peachia ollen vain hitusen vaaleampi, mutta silti keltapohjainen. Flow-pohjan jättämä pinta on kauniin samettinen ja peittoasteeltaan kevyt. Punoittaviin kohtiin puuteria on helppo kerrostaa ilman pakkelimaisuutta. Koostumus on siis enemmän kuin kohdallaan, mutta minun iholleni tämä ei vain toiminut.

flowmp2

Ilokseni keksin kuitenkin mahtavan käyttötavan tälle meikkipuuterille: Flow-pohja toimii älyttömän hyvin normaalipuuterin sijasta meikkivoiteen päällä! Monelle tämä mineraalipohjan käyttötapa oli varmasti tuttua kauraa, mutta minulle ihan uusi juttu. Sävytetty mineraalipuuteri tuo kevyesti lisää peittoa nestemäisen pohjan päälle ja kiinnittää meikin pysyvämmäksi. Varsinkin häämeikkeihin olen lisännyt tätä ikään kuin ekstravarmistukseksi.

Nyt minulle yksinään epäsopiva pohja ei jää pölyttymään käyttämättömänä, vaan käytän sitä lähes päivittäin puuterin sijasta. Levitykseen käytän puuterisivellintä, mutta yhtä lailla mineraalijauheen voisi painella kabukilla meikkivoiteen päälle mikäli tavoitteena on peittävämpi lopputulos.

Jotkut kuivaihoiset tuntuvat pärjäävän hyvin mineraalipohjan kanssa, mutta tällä hetkellä minulla jauheet jäävät vain kesä- ja puuterikäyttöön. Flow’n pohja on mukavan edullinen (vain noin kympin per neljän gramman purkki) ja totta kai kotimaisuus nostaa pisteitä minun silmissäni hurjasti. Suosittelen tätä siis varsinkin normaalin ja rasvaisen ihon omaaville, jotka pitävät kevyestä ja puolimattaisesta lopputuloksesta 🙂

Mikä on sinun kokemuksesi mineraalimeikeistä? 🙂

Postauksen tuote on saatu testiin blogia varten.

Comments

  1. Hmm,Flow:n meikkipohja voisi hyvin olla Lily Lolon seuraaja kun siitä aika jättää! Lily Lolo oli myös minun ensimmäinen mineraalipohjakokeiluni,ja rrrrrakastan sitä.

    • Lily Lolon pohja on kyllä todella hyvä, eikä tämä Flow häviä sille lainkaan 🙂 Itse aion tulevaisuudessakin suosia kotimaista, mikäli ihoni vain muuttuu yhtään vastaanottavaisemmaksi mineraalipuutereille.

  2. Ah, tuli tästä mieleen, että mullahan on tuo sama jossain kosmetiikkakätkön nurkassa odottamassa vuoroaan! Lily Loloa tällä hetkellä käytössä, odotan sen loppumista. Mutta arviosi perusteella uskallan odottaa ihan hyvää, etenkin kun kuivuus ei mikään erityinen ongelma omalla iholla ole.

    • Kannattaa tosiaankin kokeilla, varsinkin jos iho ei ole kuivuuteen taipuvainen! 🙂 Kosteussuihkeilla ja kunnollisella rasvaamisella tekee jo aika paljon, vaikka olisikin muutama kuiva kohta ihossa silloin tällöin. Minulla vain ihon kuivuminen on mennyt ihan uusiin sfääreihin tänä talvena, atooppinen ihottumakin on palannut :/

  3. Minulla on vielä Flow kokeilematta, mutta pakkohan se on jossain vaiheessa kokeilla, jo ihan pelkästään kotimaisuuden takia. Olisipas todella hienoa, jos siitä sukeutuisi uusi lemppari!

    Itse olen mineraalimeikkipuutereiden suurkuluttaja, tulossa on mineraalimeikin levityksestä postaus kunhan ehtisin vain tehdä sen loppuun. Postaus tuntuu vain paisuvan koko ajan kuin pullataikina eikä jutusta meinaa millään tulla loppua, joutunen jakamaan sen useampaan osaan. o.O Mulle mineraalimeikkipuuteri on aivan ehdottoman pakollinen tuote ja käytän sitä joko pelkästään tai kuten yllä mainitset, muun meikkipohjan päällä. En varmaan osaisi enää mitenkään elää ilman.

    • Kannustan kokeilemaan, ihan mahtava suomalainen tuote! 🙂 Harmi, ettei minulle ollut ihan täydellinen.

      Odottelen sun juttua(/juttuja!) innolla, mineraalipuutereista on aina uutta opittavaa 🙂

    • Mineraalipuuterit ovat kyllä ihan killerihyviä BB-pohjan kanssa! 🙂 Aivan mahtavaa, että yksi tuote voi olla näin monikäyttöinen.

  4. Mä olen nyt viikon verran tätä käyttänyt. Kesällä mulla oli vähän väärä sävy, se oli jotenkin liian punertava, vaikka lämmin olikin (Amber). Nyt ostin vaaleimman lämpimän sävyn, Ivoryn.
    Tykkään muuten tosi paljon, mutta huomaan, että tässäkin rasvanaamassa on kuivia kohtia, joita on hankala jälkeenpäin sitten peitellä. Vedellä suihkiminenkaan ei oikein auta. Täytyy siis kosteuttaa kunnolla etukäteen.
    Muuten olen kyllä tykännyt ja meinaan väsätä postauksenkin tässä lähiaikoina.

    • Kiva juttu, että olet tykännyt! Tuo kuiviin kohtiin tarkertuminen on tosiaan ikävää. Kesäisin mulla ne tasoittuu melkein itsestään kun iho hikoilee ja rasvoittuu enemmän, mutta näin talvella intensiivikosteutuskaan ei oikein auta.

      Odottelen sun postausta, on aina kiva kuulla kokemuksia samasta tuotteesta! 🙂

  5. Voi vitsi, mäkin haluaisin tosi kovasti käyttää mineraaleja. Nykyään vaan ärsyttävät ihoa niin sietämättömästi, etten kestä minuuttiakaan mineraalit naamalla. Ennen joskus vielä aika pitkään pystyin käyttämään juurikin jonkin silikonipitoisen meikkivoiteen tai primerin päällä, joka sitten tosin kyllä ehkä vie osan mineraalien hyödyistä mennessään. No, ei auta. Toisaalta onneksi maailma on meikkipohjia täynnä. 🙂

    • Apua, sun kommenttiin olen unohtanut ihan vastata, anteeksi kovasti! 🙁

      Tiedätkö mikä ainesosa sua mineraaleissa ärsyttää? Kuulostaa hirmu kurjalta reaktiolta, kun osalla mineraalit nimenomaan tasapainottavat ja rauhoittavat ihoa. Pöh ja pah 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: There is no connected account for the user 1526954456 Feed will not update.

© 2021 Miten niin liikaa? · on Genesis Framework